Pitääkö mun vaan jaksaa??

["Vieras"]

Miehellä ollu nyt reilu kk taas töitä niin että käytännössä käy kotona vaan nukkumassa.
Yks viikonloppu oli vapaata la ja su. Sen oli isompien lasten kans reissussa.
Ens viikonloppuna taas vapaa ja suunnittelee uutta reissua jos saa jonku kaveriksi. Lähtis kyllä mun kans jos vaan saatais lapsille hoitaja, mutta ei tällä hetkellä ole ketään ketä edes kysyä.

Sitte taas jatkuu työt samaan malliin. Mulla menee pitkiäkin aikoja ihan ok. Mutta välillä tulee päiviä millon tuntuu että kaikki kaatuu niskaan.
Käytännössä mulla ei oo omaa aikaa muuta kuin illalla tunti pari kun lapset nukkuu.

Ja ressaa kans et miehen terveys reistaa. Ja tuntuu et saan ite olla sit hoitamassa ja passaamassa sen ajan mitä kotona käy. Aina on jostain todella kipeä. Ja on siis oikeasti kipeä mutta kun en vaan aina jaksais hieroa tai muuten olla passaamassa. Välillä yritän sanoa et auttais varmaan paljonki jos ottais sairaslomaa tai tekis ees lyhyempää päivää.
Eilinen kyllä oikein malliesimerkki. Kävi iltapäivällä mahatähystyksessä ja illalla lähti töihin kun joku oli sairastanu. Oli sit kolmeen asti yöllä töissä. Jossain välissä soitin ja toinen vaan valittaa et ku on niin kipeä.

Tuntuu et alan olla aika loppu..

 

["vieras"]

Miehelläs on töitä juu ja varmaan on kipeäkin ,mutta ei se tarkoita, että sun tarttis jaksaa mitä tahansa. Miehesi myös mitä ilmeisimmin voisi omaan oloonsa vaikuttaa..

Että eipä muuta kuin vakava keskustelu pystyyn ja tuot oman väsymyksesi esille. Yhdessä sitten mietitte, mitä asialle voisi tehdä!

 

[ap]

En ehtiny enää eilen koneelle. Kyllä tuon miehen kanssa pystyy puhumaan ja ymmärtää kun sanon etten jaksa. Mutta ei silläkään ole mitään käytännön ehdotuksia millä tätä tilannetta vois parantaa.
Ja mulla menee pitkiäkin pätkiä ihan hyvin. Välillä sit näitä kausia millon tuntuu että kaikki kaatuu niskaan ja ettei vaan selviä kaikesta yksin.

 

["Ellis"]

En ehtiny enää eilen koneelle. Kyllä tuon miehen kanssa pystyy puhumaan ja ymmärtää kun sanon etten jaksa. Mutta ei silläkään ole mitään käytännön ehdotuksia millä tätä tilannetta vois parantaa.
Ja mulla menee pitkiäkin pätkiä ihan hyvin. Välillä sit näitä kausia millon tuntuu että kaikki kaatuu niskaan ja ettei vaan selviä kaikesta yksin.

Miten ihmeessä miehesi kehtaa suunnitella jotain reissua kavereiden kanssa tuossa tilanteessa? Lähtisi sinun kanssa jos saisi lapsille hoitajan? Mitä jos vaikka olisi perheensä kanssa eikä lähtisi mihinkään?

 

[Älä anna lähteä]

[QUOTE="Ellis";22002686]Miten ihmeessä miehesi kehtaa suunnitella jotain reissua kavereiden kanssa tuossa tilanteessa? Lähtisi sinun kanssa jos saisi lapsille hoitajan? Mitä jos vaikka olisi perheensä kanssa eikä lähtisi mihinkään?[/QUOTE]

Näin juuri. Mitä ihmeen reissuja se kuvittelee tekevänsä tuossa tilanteessa?

 

[ap]

Kuulosti ettei saa reissua järjestymään. Eli on nuo 2 päivää sit kotona. Jotain edes.
Mut ei se tätä tilannetta juuri helpota. Miehellä pakollisia hommia kilometrin pituinen lista mitä ois pakko tehdä edes osa ennen talvea. Eli huominen menee niissä.
Kun ei oo sitä hoitajaa lapsille että kävis edes muutaman tunnin kahdestaan jossain.
Viikolla saan kyllä kavereille hoitoon noita lapsia kun pakollisia menoja.

 

[aloittaja]

Kaivoinpa tän taas esiin kun tuntuu että kaikki kaatuu niskaan.
Tuo aloitus koski aikalailla miestä. Nyt menee ehkä vähän paremmin. Oli viime viikonlopun kotona ja pääsin la päiväksi yksin reissuun. Kait tuo mieski tajus tilannetta ainaki vähän.

Mutta oon ihan loppu siivousten kanssa. Tuntuu että ku lapset "isompia" niin pitäis olla noita siivoojiakin enemmän. Mutta ei mun aika ja energia menee siihen että tappelen lasten kans jostain tavaroiden keräämisestä ja tiskikoneen tyhjentämisestä. Helpommalla pääsis kun tekis kaikki ite muttei sekään oikeasti toimi.
Sen verran monta asujaa että pitäis jokaisen tehdä se osansa. Mulla vaan alkaa olla konstit loppu noiden lasten kanssa.