Toggle sidebar

Pitääkö erityislapsen olemassaoloa korostaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja So?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
S

So?

Vieras
Mitä mieltä?

Vai olenko ainoa joka on törmännyt ihmisiin jotka korostavat sitä seikkaa että heillä on erityislapsi?

Vanhempainilloissa, puistoissa, päiväkodin perheilloissa... "Tässä on meidän Jaakko. Jaakko on erityislapsi"

Tai "meidän perheeseen kuuluvat Kirsin lisäksi myös hänen isommat sisaruksensa Hanna ja Aleksi. Hanna on erityislapsi"

Ihmettelen usein MIKSI tai mikä tarve on ihmisillä tuota seikkaa heti selittää. Ja kyse ei välttämättä ole edes lapseni kaverista (jolloin ymmärtäisin että joitain "omituisuuksia" selittämään jotkut vanhemmat haluavat asian heti selventää) vaan ylipäätään korostaa sitä että "meidän perheessä on erityislapsi". So?
 
Jospa tuollaisten huutelijat haluavat vertaistukea. JOkuhan voi heille kommentoida, 'kato hei, meilläkin on erityislapsi' ja siitä sitten saakin koko päiväksi puheen aihetta ja vertaistukea. :)
 
Tottakait sitä pitää korostaa! Eihän sitä kaikille sellaista lahjaa anneta. Erityislapsi on ERITYINEN ilo ja onni vanhemmilleen ja muut saa olla siitä kateellisia. Tottahan toki se pitää mainita aina. Ja bonuksena voi saada sääliä ja sympatiaa vierailtakin.
 
  • Tykkää
Reactions: Vanilla Whip
No koskaan en ole lastani erityislapseksi esitellyt. Joskus olen maininnut esittäytymisen yhteydessä, että X:llä on puheentuottamisen ongelmia. Ihan vain siksi, että ei tarvitse sitten hetken päästä ihmetellä, ettei noin iso lapsi vielä osaa oikein puhua.
 
Tunnen paljonkin erityislasten perheitä ja muutaman hassun kerran olen törmännyt tuohon, eli että se lapsi esitellään heti erityislapsena. Muutoin erityisyys tulee puheeksi vasta kun sillä on jotain merkitystä, kuten esim lapsen käytös tai puuttuvat taidot herättävät keskustelukumppanissa kummastusta. Itse saatan meidän lasten erityisyyksistä kertoa kun vaikka uuden työkaverin kanssa tulee puheeksi lapsiperheen arki, ihan siksi että meillä tuo muuttaa arkea niin paljon. Tai jos joku uusi tuttavuus rupeaa enemmän kyselemään lapsista.
 
Silloin kun meidän esikoinen oli pieni niin puhui aina noin eli "Tässä on meidän poika, hän on erityislapsi". Syy oli puhtaasti se että kyllästyin selittelemään kaikille miksi poika ei kävele vielä 2 vuotiaanakaan ja miksi se ei puhu muutakuin toistelemalla kuulemiaansa fraaseja jne...
 
Mun esikoinen on ihan kehitysvammainen ja liikuntavammainen. Yleensä mainitsen sen mahdollisimman nopeasti ihmisille, koska se vain on selvempää. Ne kerrat kun en sano heti, vaan kerron että mulla on 9v esikoinen, seuraavat kysymykset ovat "no mites menee isoveikalla pikkusiskojen kanssa, tuleeko toimeen sun miehen lasten kanssa, kun ovat samanikäiset jne". Siinä vaiheessa jos sanon vain "joo joo" ja muutan aihetta, on sekin kummallista. Eli sitten vain sanon, että "niin siis tota kun se on niinku ihan vastasyntyneen tasolla älyllisesti, niin ei tota oo kauheesti mitään mieltä eikä leiki."
 
On helpompi kertoa heti lyhyesti, koska ihmiset eivät uskalla itse kysyä, vaan jäävät miettimään, että mikähän sillä lapsella oikein on ja kyselevät jälkeen päin muilta. Helposti syntyy paikkansa pitämättömiä jouruja, kun ihmiset eivät tiedä vaan joutuvat tyytymään kuulopuheisiin ja niitä sitten levitellään eteenpäin.
 
ymmärrän hyvin sen ennakoimisenkin, että vaikka johonkin perhekerhoon tullessa vesittelyn yhteydessä kertoo lapsen erityisyydestä jos kuitenkin tietää sen tulevan pian ilmi. Haluaa näin välttää kiusaantuneita katseita ja turhia supinoita muiden kesken kun lapsen käytös herättää kummastusta.

Sitä en ihan ymmärrä jos lapsi (varsinkin jos tämä on vähän isompi ja parempitasoinen niin että ymmärtää puhetta) kaikuissa puheissa esitellään erityislapsena, myös kun ollaan sukulaisissa tai muiden tuttujen keskuudessa jotka kyllä tuntevat tilanteen. Sekin tuntuu vähän hassulta jos äiti esim kirjoittaa lapsen syntymäpäivänä fb-profiiliin jotain tyyliin "tänään rakas erityislapsemme Ville täyttää 4v" jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja näinkin;24708274:
Jotku hakevat lupaa/hyväksyntää sillä asian korostamisella.Eivät ole aivan sinut asian kanssa, eivätkä usko muidenkaan olevan.
Click to expand...

Varmaan noinkin. Meillä esikoinen on down-lapsi ja ihan pienenä vauvana hänen down-piirteensä eivät olleet kovinkaan vahvat eli monikaan ihminen ei niitä nähnyt (ja moni epäilikin virhediagnoosia :D). Silloin koin jotenkin tärkeäksi saada mahdollisimman pian sanottua kaikille puolitutuille onnittelijoillekin kadulla vastaantullessa lapsen vammasta. Ihan siksi että täälläpäin tuntui vaan aina olevan tapana sanoa vauvasta että pääasia että on terve/eihän muulla ole väliä kun on vaan terve tms. Varsinkin kun synnytyksestä joutui kertomaan että tuli kiireellinen sektio niin tuo oli aikas yleinen "lohdutus". Ja jotenkin en vaan sitä sillä hetkellä halunnut kuulla.
 
Minä yleensä mainitsen heti erityislapsestani. Syy on ihan looginen. Lapselta kuitenkin kysytään kohta jotain ja sitten ihmetellään miksei 4-vuotias vastaa mitään. No syyhän on se, ettei se osaa vielä puhua. Paljon helpompi siis sanoa heti että on erityislapsi kyseessä.
 
Sama juttu täällä, parempi mainita asia aika alkuvaiheessa, niin ei tule ihmettelyjä lapsemme käytöksestä. Vieraat ovat ottaneet diagnoosin hyvin, ja eivät sit ihmettele enää. :) Usein siitä tulee alussa jonkin verran keskustelua mutta aika pian juttelu kääntyy jo muihin aiheisiin.
 
Voi olla, että erityislapsen äiti tai isä on niin paljon vastaillut vieraiden kysymyksiin ja saanut niin paljon kakkaan niskaansa ja paheksuvia katseita, niin hän on valinnut tuollaisen selviytymistavan. Onpahan reilu peli eikä tarvitse ihmetellä.

Eli kyse ei ole asian korostamisesta vaan asiallisesta toiminnasta, jonka meidän asenteemme ovat sanelleet.
 
Mikään ei kiihoita juoruämmiä enempää kuin vieraan lapsen kehityksellä, luonteella ja kasvatuksella spekulointi.

Parempi sanoa vaan saman tien että tällainen on tilanne ja tästä se johtuu, niin joutuvat vaihtamaan vahvempaan uhriin.
 
Erityisyyden esilletuominen voi olla monesti toivottavaa. Esimerkiksi minä olen huonokuuloinen eikä sitä juurikaan huomaa päällepäin. Kuulolaitteet on, mutta meluisissa tai muuten huonoissa paikoissa ei tahdo kuulla oikein mitään. Jos en mainitse huonokuuloisuudesta, niin muut saattavat saada minusta ihmeellisen kuvan, kun saatan vastailla mitä sattuu ja saatan kysyä jotain, jonka joku on juuri sanonut.

Toivon, että olisin rohkeampi kertomaan muille, että olen erityisaikuinen.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa