Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Bliss:
Anteeksi nyt, mutta 3-vuotias on todellakin vielä pieni. Meillä on samanikäinen, enkä todellakaan odota, että hän siivoaisi jälkensä aina, ja varsinkaan itsekseen. Isomman, kohta 6v:n kanssakaan se ei aina toteudu...
3-vuotias ei tosiaankaan tajua miksi äiti suuttuu, säikähtää vain ison ihmisen vihaa.
niin kyllä on pieni,mutta lapset voivat olla hyvinkin erilaisia vaikka ovat kovin samanikäisiä.kuin myös aikuiset .ja minä kyllä odotan että lapsi pyynnöstä siivoaa omat lelunsa huoneensa lattialta.hänen kanssaan on sitä tehty pitkään ja hän osaa siitä itse suoriutua jos vaan viitsii tai haluaa mutta kun ei viitsi eikä halua.
En todellakaan väitä, etteivätkö lapset olisi erilaisia. Meilläkin 3v uhmaa ja koettelee, mutten silti koita saada häntä huutamalla kuriin. Ei lapsi pahuuttaan uhmaa, hän haluaa vain kokeilla rajojaan. Vanhempien tehtävä on ohjata lapsen kehitystä kärsivällisesti neuvoen. Ja se vaatii usein monen monta kertaa samojen asioiden toistoa. Ja oikeasti, mitä saat siitä, että vaadit 3v tottelevan kaikessa välittömästi? Meilläkin siivotaan leikit ennen nukkumaan menoa, ja jopa pitkin päivääkin, mutta teemme sen yhdessä. Toisinaan 3v auttaa innoissaan, toisinaan ei vain "jaksa", "halua" tehdä mitään. Siisti huone ei merkitse hänelle juuri mitään, itseasiassa hän tuskin pitää leluja sikin sokin täynnä olevaa huonettaan edes sotkuisena... Sama juttu myös muun tottelun kanssa, lapsi kokeilee, kokeilee ja kokeilee. Oppii tekemällä. Meillä yksi koetinkivistä on ollut saippuapumppujen tyhjentäminen vessan altaaseen, sitä tehdään sadoista kielloista huolimatta edelleen. Ja auta armias jos jotakin muuta lavuaariin tyhjennettävää jää käsien ulottuville, sinne meni viemäriin. Suuttuminen ei kuitenkaan auta tällaisessakaan asiassa mitään, parempi tapa on kertoa joka kerta uudelleen miksi niin ei pidä tehdä, ja kuinka asia olisi pitänyt hoitaa. "Muista, yksi pumppaus saippuaa riittää, saippua loppuu muuten kokonaan, emmekä voi sitten pestä käsiä ollenkaan. Mitäs me sitten tehtäisiin kun kädet tulevat likaiseksi?"