pimahdanko pian

En tiedä mikä minua vaivaa kun joka päivä kun tulee ilta niin alkaa kaikki kamalat asiat pyöriä päässä! En saa unta kunnes olen kauan pyöritellyt sängyssä ja surutellut. Pelkään kovasti että läheisille tai täällä kotona tapahtuu jotain kamalaa!! Sitten vielä nuo lehtien otsikot ym..kun pienille tapahtuu jotain tai kun omat vanhemmat satuttavat pieniään.. En ymmärrä!! Ja miten se voikin koskea niin PALJON että ihan itken iltaisin..kyse on vieraista ihmisistä joita en edes tiedä!! Olen yrittänyt puhua miehelleni mutta mitenkäs hän minua auttaisi!? Hän on yrittänyt syleillä ym mutta kun ei minun ajatuksiani saa mitenkään pois! Meillä on kaksi pientä lasta joita rakastan koko sydämmestäni!!!!
Ihmettelen vain että mikä minua vaivaa!? Miksi kaikki sattuu niin kamalan paljon etten pysty saamaan niitä mielestä pois!? Miten kauan tätä jatkuu..vai loppuuko tämä koskaan!! Tuntuu että pää alkaa pian sekoamaan!!! Haluaisin vain keskittyä nykyhetkeen ja elää päivän kerrallaan mutta kun sisällä on niin kamalan paha olla!! Nytkin sattuu ja paljon!!!! Ja taas on poru kurkussa!!! Ei kai se miehestänikään ole mukavaa kun joka ilta itken ja olen aivan maassa..ja kun mikään ei tahdo auttavan!! Huomenna alkaa taas uusi viikko ja mies menee töihin..en mitenkään haluaisi jäädä yksin..tai onhan lapset täällä. Mies kyllä on päivätöissä että tulee iltapäivällä kotiin..

On tämä kamalaa!!! Miten voikin kaikki näin paljon sattua!!
Mielessä pyörii nyt enimmäkseen se kun lehdestä luin äidin tappaneen vauvansa! Käy niin sääliksi niitä pieniä ja miten paljon sellaista mailmassa tapahtuukin..
Mutta kun nuo ajatukset tuntuvat tekevän minut hulluksi..

En tiedä mitä tehdä!?!?
Olenko tulossa hulluksi!?! :'(

 

moi!

tunnistan itseni niiiiiin hyvin tekstistäsi! ei mene päivääkään etten murehtisi. minullakin on 2 pientä lasta ja olen koko ajan enemmän tai vähemmän huolestunut että joko niille, minulle tai miehelleni tai jollekin läheiselle sattuu jotain / että joku sairastuu vaavasti. ydinvoima, lisäaineet, torjuntaaineet ja tuhat muuta asiaa huolestuttavat minua. ja myös nuo "äiti tappoi lapsensa"-jutut saavat minut itkemään. ja viime aikoina olen kullut niin monesta nuoresta ihmisestä jotka ovat sairastuneet/kuolleet söypään (peloista pahin...). sitten poden myös joka päivä huonoa omatuntoa siitä että hermostun/huudan esikoiselleni pikkujutuista vaikka meillä on kaikki hyvin. mietin miten minä voin olla noin pienistä jutuista niin suuttunut, kun jossain joku varmaan toivoo että saisi elää aivan normaalia arkea eikä olla esim. vakavsti sairas.

mutta yritän kovasti joka päivä kuitenkin elää jotenkuten "normaalia" arkielämää ja nauttia siitä että kaikki ainakin just nyt on hyvin. välillä on niitä hetkiä että kaikki tuntuu hyvältä! mutta iltaisin on vaikeinta. silloin ne pahimmat surut ja ajatukset ja pelot tulevat esille.

kirjoitin jonkin aikaa sitten tänne asiasta ja joku ihana ihminen lohdutti minua sanomalla että lasten saaminen on niin iso juttu että tällaiset ajatukset ja huolet tulevat väkisinkin. mutta että kannattaa kuitenkin yrittää ajatella positiivisesti vaikka se tuntuukin hankalalta. ettei vaan sairastuisi masennukseen. jotenkin helpotti hiukan kun sain lukea siitä että muutkin ovat samassa tilanteessa kuin minä. yritän myös ajatella niin että voihan olla että saa elää seuraavat 20 vuotta ILMAN että jotain kamalaa tapahtuu ja silloinhan kaikki nämä surulliset ajatukset, huolet ovat turhaan pilanneet osan elämästäni.

tsemppiä sinulle! yritetään yhdessä nauttia ihan tavallisesta arjesta ja elää tässä hetkessä. vaikka se onkin vaikeaa.

2 lapsen äippä

(ps. minunkaan mieheni ei ole melkein yhtään mistään huolestunut ja olen hänelle siitä kateellinen. samalla se antaa minulle voimia jaksaa yrittää olla edes vähän samanlainen...)

 

Hei Hömppä äippä! :hug: sulle! En usko että olet pimahtamassa! Eiköhän tuo ole ihan normaalia että kun on pieniä lapsia niin on "herkkä" maailman pahuudelle. Omia lapsiaan haluaa suojella kaikelta pahalta, samoin kuin muita läheisiä. Sama suojelunhalu laajenee koskemaan kaikkia maailman lapsia. Sitten kun ne omat ympyrät on kuitenkin monesti "aika pienet" lapsiperheellä, niin ne murheet tuntuu jotenkin vielä suuremmilta. Ja iltaisin on aikaa murehtia kun saa perheen nukkumaan. Tuommoiset ajatukset kyllä vielä korostuu, jos lähipiirissä on tapahtunut jotain menetyksiä, esim. joku tuttu on kuollut. Vielä tulee mieleen, että tämmöisiä ajatuksia saattaa tulla esim. kolmenkympin kriisissä. Minkä ikäinen olet? Tästä voisit kyllä jutella neuvolassa kun menet lasten kanssa käymään. Varmasti osaisivat auttaa ja neuvoa. Tai sitten varaat ajan terveydenhoitajalle ja käyt juttelemassa. Tämä on varmasti heille tuttua juttua. Muutenkin kannattaa pitää itsestä hyvää huolta, syödä hyvin, liikkua, ulkoilla ja nukkua että jaksaa. Sitten kannattaisi olla lukematta liikaa väkivaltauutisia ja sotajuttuja. Jos lukisi vain mukavia uutisia ja kattoisi telkkarista kivoja ohjelmia, niin maailmakin tuntuisi varmaan mukavammalta paikalta =) . Onneksi kevät tulee pian niin sekin piristää mieltä. Tsemppiä! Tuuthan kertomaan myöhemmin kuulumisia!

 

No ikää minulla on 23 vuotta joten aika aika nuori vielä olen.. Luulen muuten että tuo ed. mainittu asia on yksi mikä nostaa myös kauheat ajatukset mieleen.. Meillä on suvussa ollut tosi paljon läheisten menetyksiä joista suurin on minulle ollut kun menetin ihanan kummisetäni aivan yllättäen ja sitten ihan muutaman vuoden sisällä mieheni menetti ensin veljen ja sitten isän.
Ja sen olen myös huomannut kun ensimmäinen lapsi syntyi niin alkoi ajatella asioita aivan eri lailla.. Pelottaa vain että jos läheisille tai perheelleni tapahtuisi jotain niin selviäisinköhän siitä ikinä mitenkään kun jo vieraita suren näin paljon..
Täytyy vain toivoa että kaikki menisi hyvin!!
Ja lupaan tulla ilmoittelemaan tilnteita uudelleen.. toivon että sitten voisin kirjoittaa paremmilla mielin!!

 

\

En tiedä mikä minua vaivaa kun joka päivä kun tulee ilta niin alkaa kaikki kamalat asiat pyöriä päässä! En saa unta kunnes olen kauan pyöritellyt sängyssä ja surutellut. Pelkään kovasti että läheisille tai täällä kotona tapahtuu jotain kamalaa!! Sitten vielä nuo lehtien otsikot ym..kun pienille tapahtuu jotain tai kun omat vanhemmat satuttavat pieniään.. En ymmärrä!! Ja miten se voikin koskea niin PALJON että ihan itken iltaisin..kyse on vieraista ihmisistä joita en edes tiedä!! Olen yrittänyt puhua miehelleni mutta mitenkäs hän minua auttaisi!? Hän on yrittänyt syleillä ym mutta kun ei minun ajatuksiani saa mitenkään pois! Meillä on kaksi pientä lasta joita rakastan koko sydämmestäni!!!!
Ihmettelen vain että mikä minua vaivaa!? Miksi kaikki sattuu niin kamalan paljon etten pysty saamaan niitä mielestä pois!? Miten kauan tätä jatkuu..vai loppuuko tämä koskaan!! Tuntuu että pää alkaa pian sekoamaan!!! Haluaisin vain keskittyä nykyhetkeen ja elää päivän kerrallaan mutta kun sisällä on niin kamalan paha olla!! Nytkin sattuu ja paljon!!!! Ja taas on poru kurkussa!!! Ei kai se miehestänikään ole mukavaa kun joka ilta itken ja olen aivan maassa..ja kun mikään ei tahdo auttavan!! Huomenna alkaa taas uusi viikko ja mies menee töihin..en mitenkään haluaisi jäädä yksin..tai onhan lapset täällä. Mies kyllä on päivätöissä että tulee iltapäivällä kotiin..

On tämä kamalaa!!! Miten voikin kaikki näin paljon sattua!!
Mielessä pyörii nyt enimmäkseen se kun lehdestä luin äidin tappaneen vauvansa! Käy niin sääliksi niitä pieniä ja miten paljon sellaista mailmassa tapahtuukin..
Mutta kun nuo ajatukset tuntuvat tekevän minut hulluksi..

En tiedä mitä tehdä!?!?
Olenko tulossa hulluksi!?! :'(

hei hömppä äiti!!

Ajattelet aivan samoja kuin minäkin, ihankuin tekstisi olisi ollut oma kirjoitukseni.Sairastuin masennukseen vuosi sitten raskausaikana...silloin minulle alkoi tulemaan pakkoajatukset(juuri nuo mitä itsekin ajattelet, ja ne olivat juuri lehtien otsikoista.)Pakkoajatukset ovat päässäpyöriviä ajatuksia joita ei saa pois vaikka tekisi muita juttuja yms..ne tulevat aina uudelleen ja uudelleen mieleen, ja haittaavat normaalia elämää.Itsekin sairastuin niihin kamalien uutisten takia, just että äiti tappoi vauvansa jne.. ne alkoivat pyörimään päässä 24/7... itkin paljon, monta tuntia päivässä, pelkäsin että minäkin olisin sellainen äiti jolla vaan naksahtaa...ja sitten tekisin jotain kauheaa... sain masennuslääkkeet ja aloin käymään terapiassa.Nyt kolmas lääke menossa, ja uutiset pelottaa edelleen mutta ei niin paljoa enää..kauhistelen uutisia,koskaan en kuitenkaan osta iltalehteä näiden otsikoiden vuoksi, ja menen kauppaan katsoen toiseen suuntaan, etten näkisi otsikoita.

Minulla nyt 7kk ikäinen tyttö jota rakastan ylikaiken enkä koskaan häntä satuttaisi.Psykologini sanoi että äidiksi tuleminen on naiselle niin suuri asia,suurin asia elämässä ja siksi monet huolehtivat ja pelkäävät...mutta jos se käy raskaaksi niin silloin kannattaa hakea apua.
Pakkoajatukset tulevat yleensä sellaisille ihmisille jotka ovat äärimmäisen kilttejä, eivätkä tekisi kärpäsellekään pahaa.ne ajatukset ovat kauheita, ja erittäin pelottavia.Olen kärsinyt niistä jo vuoden! :\|


Voimia sinulle, ja kannattaa käydä puhumassa ammattilaiselle, sinulla voi myös olla alkavaa masennusta ja uupumusta.masennukseen kuuluu mm pakkoajatukset, erilaiset pelot yms...

halauksin, pöppiäinen

 

Hei Hömppä äippä!
Sulla on muuten aika hauska nimimerkki, kun musta et ole ollenkaan hömppä, vaan tosi fiksu nuori nainen! (Ja tosiaan kolmenkympin kriisi on vielä kaukana!). Halusin tulla sulle vielä juttelemaan, kun pohdin tuota sun juttua.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivuilla netissä oli hyvää juttua vanhemman peloista. Psykologi Tuovi Keräsen mukaan pelolle ei ole terveellistä antaa yliotetta, mutta sitä ei voi lopullisesti nirhata. Kaikki pelkäävät jotakin. Kun lapsi syntyy hän tuo mukanaan"toivon", kaikkea hyvää voi tapahtua. Hän tuo mukanaan myös"pelon", kaikkea pahaa voi tapahtua. Keräsen mukaan lapsen menettämisen pelko on vanhemmille loppuelämän mittainen pelko. Vastasyntyneen vanhemmat pelkäävät myös omaa kuolemaansa. Eli nuo jutut on ihan normaaleja. Mutta sitten kun ne alkaa hallita koko elämää, niin pitää hakea apua.

Onko teillä minkälaista tukiverkostoa ympärillä? Lasten isovanhempia? Sukulaisia? Kavereita? Käyttekö esim. jossain perhekerhossa kodin ulkopuolella? Keräsen mukaan uupuneena ja yksin ihminen pelkää. Sen vuoksi on hyvä että ympärillä on ihmisiä jotka kuuntelevat ja auttavat myös käytännön asioissa. Parasta pelon ehkäisyä on uupumisen ehkäisy!
Tilannetta ei tietenkään helpota jos mies ei ymmärrä. Mutta koita jutella asiasta jollekkin. Jos kukaan ei ymmärrä tai ei ole juttukaveria, niin otat asian rohkeasti esille neuvolassa. Sitävartenhan ne terkkarit on että ne auttaa, ja nämä on niille ihan tuttuja juttuja. Tosiaan kannattaa hakea apua, ettei tilanne pitkity ja voi sitten muuttua masennukseksi, jonka voi kyllä hoitaa, mutta se vaatii sitten vielä enemmän työstämistä. Rohkeasti juttelemaan asiasta ja pyytämään lastenhoitoapua ym. tukea. Älä jää yksin! Ja tuu tosiaan joskus kertomaan miten menee!

 

Hei taas!
Minulla on kyllä ihan sellanen olo että tuo pelko yrittää ottaa valtaan. Jotenkin tuo neuvolassa puhuminen tuntuu kauhean vaikealta..tuntuu että sitten minut leimattaisiin joksikin "hulluksi".. :/
Aikuis neuvolassa olin juuri kun on noita naisten vaiva ongelmiakin tuntunut tässä olevan niin siellä olisin kyllä voinutkin ottaa asian puheeksi.. :\|
Minulla on tosi ihanat vanhemmat ja ystäviä on myös..yksi erityinen ystävä jolle yleensä puhunkin kaikesta! Tuntuu vaan hirveän vaikeelta puhua tästä asiasta muille kuin miehelleni!?
Mies kyllä kuuntelee ja yrittää sitten selittää että lakkaisin ajattelemasta moisi mutta kun tosiaan ei vain pysty..
Pitäisi varmaan yrittää olla ajattelematta ja iloita kun itsellä nyt asiat kuitenkin on hyvin..eikä murehtisi koko ajan kaikkea..mutta siinäpä se, kun ei onnistu niin ei.. :/

 

Hei!

Ihan on tuttuja oireita mullekin. Mulla noi ajatukset on ahdistavia pelkoja, että mitä jos minäkin pimahdan ja teen jotain kauheaa tuolle ihanalle vauvalleni. Ja järjellä taas ajatellen en ikinä tekis mitään pahaa, mutta siitä huolimatta ajatuksille en pysty mitään. Lisäks mulla on muutenkin kauheaa itteni tarkkailua koko ajan! Päivät on pitkiä ja yritän puuhastella kaikenlaista, etten ehtis itseäni tarkkailla. Jos joku tulee käymään tai soittaa, saan tauon ajatuksistani, mutta jäädessäni yksin vauvan kans sama rumba alkaa. Illalla sitä on sitten jo aika uupunut ajatuksiinsa ja tahtoo mennä miehen tullessa itkun puolelle. Mä olen hakeutunut ammattiauttajan (psykoterapeutti) juttusille, mutta tapaamiset vasta niin alussa etten tiedä mahtaako auttaa. Toistaseks ei lääkehoitoa vaan nämä fiilikset on pistetty hormonien piikkiin. Onko kellään samanlaista?

 

Hei Hömppä äippä! Minä täällä taas "vieras". Ihan oikeasti nyt tuntuu että sun kannattaa hakea ulkopuolista apua kun tuo murehtiminen haittaa jokapäiväistä elämää. Se ei tosiaan auta vaikka miten "yrittäisi" piristyä, jos on masentunut. Sinuna soittaisin sinne Aikuisneuvolaan ja varaisin terkkarille tai lääkärille ajan. Sitten reippaasti avaudut ja kerrot murheesi. Sua ei varmasti pidetä "hulluna", kun nämä on jokapäiväisiä juttuja terv.hoitohenkilökunnalle. Kiva että sulla on mies joka rutistaa ja kuuntelee, mutta mies ei varmasti ihan oikeasti ymmärrä mikä mättää. Onko sun vanhemmat huomannut että kaikki ei oo kunnossa? Hekään ei silti välttämättä osaa auttaa, paitsi ihan konkreettisesti antamalla vaikkapa just lastenhoitoapua. Nyt varaamaan aikaa Aikuisneuvolaan ja palaa taas kertomaan kuulumisia. Tsemppiä! =)

 

Sen verran vielä että vanhempani ei kyllä oo huomannut minussa mitään "muutosta". Ei ainakaan ole sanonut mitään.. osaan kyllä peittää pahan oloni aika hyvin, joten sitä on kyllä vaikea huomata.. Ennen kuin aloin seurustella mieheni kanssa niin minun oli tosi vaikea näyttää tai avautua jos jokin ahdisti..kyyneleet yritin kätkeä aina sinne että sain olla yksin ettei kukaan huomaa.. mutta sitten kun tapasin nykyisen mieheni, jonka kanssa olemme saaneet kaksi aivan ihanaa lasta, niin kaikki muuttui.. Minusta tuli paljon avoimempi ja pystyin puhumaan aivan kaikesta. Se hyvä ystävä joka minulla on, olen hänellekkin puhunut tosiaan aivan kaikesta mutta nyt taas.. tämä asia tuntuu aivan mahdottomalta!! Tänään kirjoittelin yhden toisen hyvän ystäväni kanssa, joka on yleensä ollut minulle pienestä asti tuki ja turva. Pystyin ensimmäisen kerran avautumaan tästä asiasta hänelle.. se mitä hän minulle selitti, auttoi vähän.. ja luulinkin että oloni paranisi edes hieman, mutta nyt taas.. taas tuli ilta ja ne ajatukset.. lapset nukkuu ja kaikki tuntuu taas palaavan mieleen..Yritän kyllä tsempata tästä parempaan päin ja lupaan tulla ilmoittelemaan tilannetta uudelleen..

 

Hei Hömppä äippä taas! Hyvä että olet jollekkin voinut puhua asiasta, se helpottaa oloa. Mutta ihan oikeasti olen sitä mieltä että sun kannattaa käydä juttelemassa ihan ammattilaisellekin. Tuommoinen murehtiminen ja huolestuneisuus voi kestää kauankin, jopa vuosia ilman ammattimaista apua. Jo ammattilaiselle puhuminen auttaa ja he osaavat tukea ja neuvoa. Perhe ja kaverit ovat sitten lisätukena. Huomenna tartut puhelimeen ja varaat ajan Aikuisneuvolaan. Itekin olen sosiaali- ja terveysalan koulutuksen saanut ja jonkin verran tiedän näitä juttuja. Tsemppiä!

 

Tosiaan täällä taas.. :wave: Oon nyt saanut sentään jo vähän nukutuksikin öisin..edelleen samat ajatukset kyllä pyörii päässä mutta koitan ne sulkea pois..tai ainakin kauemmaksi mielestä..
En sitten saanut aikaiseksi soitettuya sinne neuvolan mutta minusta tuntuu ainakin nyt siltä että kyllä tästä voidaan selvitä vielä.. =)
Aina silloin vain jos jotenkin masentaa..esim.olen yksin illalla kotona kun lapset nukkuu tai jos miehen kanssa on jotain kinaa, niin silloin kaikki kamala alkaa taas liikkua mielessä..

Tänään nyt sitten alkoi masentaa se kun oli syntymäpäiväni mutta mies ei muistanut minua ollenkaan.. siis sanoihan hän onnittelut mutta siinä se.... Olisipa tuonut edes kukkapuskan tai kortin mutta ei.. yleensä olen kyllä saanut häneltä syntymäpäivälahjan..!? Ja itse muistan häntä aina mutta..en tiedä sitten..!?
Äitienpäivä oli kyllä viimeksi sellainen kun hän ei muistanut minua ollenkaan..en saanut edes onnitteluja vaan tapeltiin koko päivä.. se kyllä loukkasi!! ja tapeltiin siksi koska en "suostunut" hänen illanistujaisiin edellisenä iltana hänen kaverinsa kanssa kun vauvammekin oli vielä vasta 2 viikon ikäinen.. :/

Voi tuntua turhalta "motkottaa" tälläisestä mutta kieltämättä harmittaa kun kovasti häneltä tänään jotain odotin...

 

Huomenta Hömppä äippä!

Mun on pakko vähän udella sun taustoja. Oletko kärsinyt noista ikävistä ajatuksista kuinka kauan? Ja ovatko ajatukset jokailtaisia?

Kuten jo aiemmin kerroin, minulla on pelkoja ja ahdistuneisuutta. Kävin psyk.erik.hoitajan juttusilla ja hän ehdotti minulle kalenterin pitämistä. Kirjasin joka aamu edellisen illan tuntemukset, yön nukkumiset ja lääkkeen määrän. Sen avulla huomasin itsekin, että oireiluni ilmestyi säännöllisesti noin. puoltoista viikkoa ennen kuukautisia ja laimeni parin ekan vuotopäivän jälkeen. Ja tämä kaikki alkoi minulla 3 kk synnytyksen jälkeen, kun minulle laitettiin elämäni ensimmäinen hormonikierukka. Otin yhteyttä gynekologiini ja hän kertoi tällaisten voimakkaiden oireiden saattavan kuulua pms-oireisiin tai puhtaasti myös hormonikierukan sivuvaikutuksiin. Ennen tätä kolmatta raskautta minulla ei ollut tällaisia oireita, mutta ei myöskään kierukkaa. No nyt tulevana tiistaina lekurille, jossa todella arvioidaan haitat ja hyödyt.

Kirjoitin tämän kaiken sinulle siksi, että ajattelin jospa sinäkin löytäisit selityksen ongelmaasi jostakin tämänkaltaisesta jutusta. Ja muuten, jos oireesi ovat hormoniperäisiä, siihen on olemassa ihan kelpo lääkitys!!!

 

Minulle kävi niin, että kun otin itselleni henkivakuutuksen, lopetin samalla ylenmääräisen huolehtimisen turhasta. Tässä ei ole logiikkaa, mutta olin itse kovin helpottunut.

 

No sitä en kyllä tiedä vaikuttaisiko nuo hormoonit tähän mielialaani.. hormoonikierukkaa olen myös minä ajatellut mutta päädyttiin siihen että vasta sitten kolmannen lapsen jälkeen.. pillereitä nyt olen kokeillut ties kuinka monta eri merkkiä mutta mikään ei sovi.. viimeksi nyt koitin cerazetteja syödä..siitä on nyt reilu 2kk aikaa.. söin niitä vain reilun kk ja se riitti.. sen jälkeen kun niitä aloin syömään ni mulla onkin ollut menkat nyt sitten joka päivä..voi sanoa että tän reilun 2kk aikana on ollut 4 päivää yhteensä kun ei ole ollut kuukautisia.. Nyt sitten edellis päivänä nämä vuodot loppui ja toivottavasti alkavat olemaan nyt säännöllisemmät! Mietityttää vaan sekin kun vuoto loppui samoihin aikoihin kun minullakin alkoi olla vähän parempi olo..etten ihan niin paljoa enää miettinyt kaikkea kamalaa..ja itkeskely on onneksi jäänyt pois..ainakin nyt tällä hetkellä..että toivottavasti nyt olo helpottoisi!! :/

 

et pimahda, olet vain ahdistunut. tai vain ja vain, ahdistushäiriöt on piinallisimpia sairauksia, koska ne on niin hallitsevia. mullaon ollut kymmenen vuotta diagnoosina pakko-oireinen häiriö ja kyllä nuo sun ajatukset kuulostaa kovinkin mun alkuaikojen mietteiltä. oon ollu lääkitykselläkin jo 7v ja tällä hetkellä pärjään ok, on kaksi lasta, käyn töissä jne. ei sua varmasti hulluksi leimata, uskalla vain rohkeasti ottaa asia puheeksi, koska minkä nopsemmin saat ammattiapua, sen pikemmin paranet tai tulet ainakin parempaan kuntoon.

voimia!

 

Moi Hömppä äippä, täällä vieras taas palstailee. Kiva kuulla sun kuulumisia, ja että menee vähän paremmin. :flower: Onnittelut synttärin johdosta näin jälkikäteen! Ei se sun mies varmaan mitään tarkottanut, vaikka ei lahjaa ostanutkaan. Miehet nyt vaan on tuommoisia. Onneks sentään onnitteli .

Nythän sun olis hyvä käydä ehkäsyneuvolassa, kun ehkäsyssä vähän ongelmia. Samalla voisit siellä puhua sun pahasta mielestä. Voi tosiaan olla ihan hormoniperäistäkin. Gynekologit ymmärtävät myös näitä mielen juttuja koulutuksensa kautta. Sekin jo auttaa kun ammatti-ihminen kuuntelee. Varmasti myös osaa neuvoa ja ohjata tarvittaessa eteenpäin.

Tuli muuten mieleen kun olet vuotanut noin pitkän ajan, että kannattaisi tarkistaa veren hemoglobiini. Sitä mittauttaessa voisit myös kertoa murheesi neuvolassa. Sehän kävisi nätisti siinä samalla. Alottaisit vaikka että sulla on ollut vähän mieli maassa viime aikoina jne... Kyllä se juttu siitä lähtee käyntiin. Voit tarvita myös rauta-lääkityksen. B-vitamiini on ns. hermovitamiini. Sitä kannattaisi kokeilla myös, voisi piristää mieltä. Sitten on tuo Omega-3- kalaöljykapseli, joka myös voi ehkäistä masennusta. Mutta rohkaise mielesi ja juttele ammattilaiselle, huomaat varmasti että se kannattaa. Et sä ainakaan menetä siinä mitään :attn:

 

Hei!

Humbelta olisin halunnut kysäistä tuosta ahdistuneisuushäiriön lääkityksestä. Eli onko sulla päivittäinen lääkitys vai jokin, mikä otetaan vain tarvittaessa? Entä kävitkö akuutissa vaiheessa jossain terapiassa?

 

Siitä ehkäisystä..että kävin noin pari viikkoa sitten siellä aikuisneuvolassa ja silloin juteltiin tosta ehkäisystä että ihan kondomin kanssa nyt mennään eteenpäin ja ehkäpä kierukka sitten kolmannen lapsen jälkeen.. Kun tosiaan on ollut juttua että tästä jossain vaiheessa sitten se kolmas vauva.. =) Sitten kun varmasti siihen jaksaa ja oma mieli on parempi..
Vauvakuume kun on myös kova ja vielä niin moni tuttu on raskaana että voih..
:heart:

Mutta täytyy tosiaan katsoa tässä mitä teen..vai teenkö mitään.. :/ Soittelen tästä pian sinne neuvolaan papa näytteestä niin jos vaikka sitten silloin jos ei muuten niin ottaisi juttua..
Neuvolassa mulle kanssa puhuttiin tosta hemoglobinista (vai miten tarkkaan kirjotetaan.. ) mutta kiireen takia se sitten jäi mittaamatta..olin kerran ajastani puoli tuntia myöhässä kun auto ei lähtenyt käyntiin silloin.. :/ Ihan sitten omasta aloitteesta aloin syömään calcichewiä mutta siinä ei taida olla rautaa..?! :/ Mutta sen olen huomannut että sen jälkeen on ainakin oma olo ollut parempi ja viodot loppuivat myös..!? sattumaa tai ei mutta hyvä niin.. =)

 

Moi taas! Tuo Calcichev on kalkkivalmiste kalsiumin puutteen hoitoon ja ehkäisyyn, ei sisällä rautaa. Ei sitä rautaa viitti ihan huvikseen syödä, jos ei ole pakko, kun sillä monesti vähän kurjiakin sivuvaikutuksia, esim. vatsavaivat. Eli ensin mittautat hemoglobiinin, ja saat terkkarilta ohjeet rautalääkitykseen ym. Samalla kerrot että olet ollut huolestunut viime aikoina jne. Ei se oo ollenkaan vaikeaa. Nämä jututhan on ihan jokapäiväisiä noille terkkareille. Ihan totta, nyt tsemppaat ja hoidat ittes kuntoon. Terkkari auttaa sua alkuun. Ihan oman ittes, miehen, lasten ja tulevan lapsenkin vuoksi hae apua! Jo se että juttelet terkkarille varmasti auttaa. Terkkari neuvoo sua, jos hänestä olis hyvä että kävisit vielä esim. mielenterveystoimistossa puhumassa. Muista että tämä on niitten ihmisten työtä. Siks ne on koulut käyny ja saavat siitä palkkaa elääkseen! Eikös sinne neuvolaan pääse ihan ilman ajanvaraustakin mittauttamaan veren hemoglobiinin? :wave: Ilmoittelehan taas ittestäs! Moi taas!

 

:wave: Täällä minä taas..
Ja nolona täytyy myöntää etten sitten ole saanut itsestäni irti että olisin mennyt puhumaan tuntemuksistani.. :ashamed:
Oloni kyllä huomattavasti tosiaan parani ja nuo menkkavaivatkin tasaantuivat..mutta sitten kun kaikki tuntui menevän taas paremmin ja elämäkin taas vähän hymyili ja oli helpompi nukahtaa..oman miehen kainaloon niin kas kummaa kun mieheni muuttui ihan täysin!!!! :/ En tiedä mikä häneen on mennyt..hänestä on tullut niin v-mäinen ja lastenhoidossa auttaa paaaaaljoooon vähemmän kuin ennen..ei ennenkään mikään himoauttaja ole minulle missään vaiheessa ollut mutta entäs sitten nyt... :\| Olen asiast hänelle sanonut ja hänen mielestään minä olen se ketä nyt kuvittelee taas jotain mikä ei pidä paikkaansa..mutta niin ei kyllä ole.. Miten näin taas kävikin..kun vihdoin minulla alkoi olla parempi olo niin sitten tilanne miehen kanssa on tämä.. tuntuu että olen taas aivan yksin lasten kanssa ja iltasin itken taas..yksin.. On taas tosi paha olla.. :ashamed:

Miten minulla voikin mennä aina jokin vinoon!? :headwall: