Olen miettinyt puoli toista viikkoa, miksi rintani ovat arat ja välillä todella kipeät. Syön pillereitä, unohdin yhden ja olen syönyt antibioottikuurin välillä.
Toisesta laatasta on jäljellä kolme pilleriä. Tein puolitoista viikkoa sitten testin, joka oli nega ainakin sen ajanpuitteissa kun sitä katsoin.
Tein eilen toisen testin, koska rintojen arkuus ja nipistely on jatkunut. Pikaisesti katsottuna testi oli nega. En saanut heittettyä sitä silti pois ja tänään aamulla kun vilkaisin, niin siinä on mielestäni selkeä viivanpaikka. Vai haamu?
Olen miettinyt, että millä syillä rinnat voisivat olla arat?
Ensimmäisessä raskaudessa rinnat olivat kipeät, toisesta ei ollut mitään oireita.
On varmaan vain järkevintä odottaa taukoviikko ja katsoa mitä tapahtuu.
Mutta tuo "roskishaamu/viivanpaikka" mietityttää ja hämää.
Onko testeissa yleensä edes viivanpaikkaa?