Pillereiden lopetus kesken liuskan & raskaus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tintukka-
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tintukka-

Vieras
Olen yrittänyt etsiä tietoa ihan kaikkialta, googlen avustuksella ja keskustelupalstoja selaamalla, mutta en oikein löydä vastausta, joka olis sellanen sopiva, joka vastais mun kysymyksiin.

Eli siis, lopetin tiistaina pillerit kesken liuskan, kun ei pahemmin huvittanut enää niitä oireita katsella, mitä alko ilmestymään. Olin juuri aloittanut toisen viikon niistä. Nyt kuudentena päivänä ilmestyi hieman vuotoa, TODELLA niukkaa, joka jää siis ainoastaan paperiin; muuten ei mitään merkkiä. Pieniä ja hieman suurempiakin nippasuja on ollut, jotka ovat nyt kyllä jääneet myös pois kuten vuotokin.

Normaalisti vuoto siis on aika runsasta, niin oli ennen pillereitä kuin pillereiden aikaan. Suoraan menkat ovat alkaneet runsaina nyt parilla taukoviikolla, kun ensin alkoi viidentenä ja sitten kuudentena, kuten nytkin vasta kuudentena. Ikinä ei tuollaisia menkkoja ole ollut alussa, loppupäässä kyllä on saattanu olla.

Viimeisen pillerin jälkeen olen ollut yhdynnässä moneenkin otteeseen; alkuun oli tarkoitus ja käytettiinkin keskeytettyä, mutta onpahan tuo mies kyllä sisäänkin lauennut, joten mahdollisuus raskauteenhan on aika iso.

Nyt kuitenkin mietin, että pitääkö tässä kipittää ostamaan testiä (lieko näkyis edes vielä?) vai voinko turvautua ajatukseen, että tuollainen vuoto johtuu ihan vaan siitä, kun jätin pilleriliuskan kesken?

Merkkihän siis oli Yasmin enkä täyttä vuottakaan ehtinyt syömään.
 
En tiedä tuliko keskustelu edes oikeaan paikkaan, ehkä olis pitänyt heitellä tuonne missä lapsista ja raskaudesta enemmän puhutaan :)

Mutta vuoto siis täysin loppunut nyt.
 
En tiedä tuliko keskustelu edes oikeaan paikkaan, ehkä olis pitänyt heitellä tuonne missä lapsista ja raskaudesta enemmän puhutaan :)

Mutta vuoto siis täysin loppunut nyt.

No jos olet laatan lopettanut kesken ja ollut yhdynnässä ilman ehkäisyä niin tottakai raskauden todennäköisyys on olemassa. Keskeytetty yhdyntä ei ole mikään ehkäisykeino, ja kai tiedät, että keskeytetystäkin voi tulla raskaaksi, sillä touhutipatkin sisältävät hyvinkin elinkelpoisia siittiöitä.

Raskaustestin voi tehdä parin viikon kuluttua siitä kun oletettu hedelmöitys on tapahtunut.
 
Viimeksi muokattu:
Kaikki vuoto todennäkäisesti johtuu kesken pillerilaatan lopetetuista pillereistä. Ei mistään uusta.
Raskauden oireet alkavat vasta myöhemmin.
Pari viikkoa mahdollisen raskautumisen jälkeen voi tehdä testin. Ja onko asia pakko tietää ihan heti?
 
Tiedän kyllä oikein hyvin, että myös keskeytetystä yhdynnästä voi tulla raskaaksi. Enpä tuolla tavallakaan olis yhdyntään päätyny, jos se vauva olis ehdoton ei tässä tilanteessa, mutta kun sellainen olis vähän haaveissa. Ei pakko vielä sellaiseen, mutta toiveissa alkaa olla jo :)

Mutta tosiaan, kiitoksia vastauksista. Sieltä ne menkat sitten tulikin lopulta.
 
Eli normaalin taukoviikon jälkeen aloitit uuden liuskan, josta kuitenkin söit vain vajaa parisen viikkoa ja lopetit pillerit? Sen jälkeen olet ollut yhdynnässä? Tällöin raskauden mahdollisuus on todella suuri koska pillereiden lopetus kesken liuskan katsotaan pillereiden unotamiseksi.
 
Joo, olen ollut yhdynnässä ihan päivittäin tuosta pillereiden lopetuksesta lähtien ja myöskin sitä edeltävällä viikolla.

Niin, onhan se riski todella iso silloin. Toistaiseksi mitään ei kuitenkaan tapahtunu, toivottavasti jatkossa paremmin.
 
Täällä toivotaan raskautumista, lopetin pillerit niin, että liuskaan jäi 8 pilleriä..voiko näiden välipäivien aikana raskautua, siis jo ennen tyhjennyvuotoa ? :D
 

Yhteistyössä