K
"Kahden äiti"
Vieras
Siis apua. Toivottavasti tää menee oikealle osastolle ja on joku, jolla olis joku vinkki antaa.
Nuorimmainen on just 3 kk vanha. On ollut nuhainen viimeiset 2 kk. Kun nuha tuli ja oli oikein paha, vauva oli kuukauden ikäinen. Käytin heti tk:ssa ja katsottiin korvat jne. Lääkärin ajatus oli, että niin kauan kun ei ole kuumetta eikä lapsi ole ärtyisä tai erityisen raukea, ei ole syytä huoleen.
Nuha helpotti n. ristiäisten aikoihin vauvan ollessa puolitoistakuinen, mutta ei poistunut kokonaan. Muutama viikko mentiin niin, että nuhaa oli vain aamuisin. Nyt nuha on taas yltymään päin.
Eilen käytin taas lääkärissä. Korvat ja keuhkot ok ja lääkärin kommentit oli vähän sitä tyyliä, että kannattaako sitä nyt joka nuhasta tänne roudata. Noin pienellä ei lääkärin mukaan voi olla allergiaa (meillä koira), eikä mikään puukaan vielä kuki näin pohjoisessa, joten siitäkään ei ole kyse.
Vauva on ollut reilun kuukauden Nutrilonilla, eli rintamaidostakaan ei vika löydy.
Tuntuu pahalta kuunnella, kun vauva "röhkii" koko ajan, vaikka onkin hyväntuulinen ja nukkuu ja syö hyvin. Apteekista olen hakenut niitä suolaliuostippoja ja niitä laittanut useamman kerran päivässä, että henki kulkisi paremmin.
Onko kellään kokemusta moisesta? Mistä ihmeestä tuommoinen nuha voi johtua?!