No niin... Tänään oli vauvamme laskettu aika ja nythän pikku ukkeli on jo viikon ja yhden päivän ikäinen, joten tässä tulee synnytyksestä tarkemmin.
Viikko sitten perjantaina 1.7. alkoi ilmaantua menkkamaisia tuntemuksia alamahalle yhtäjaksoisemmin kuin aiemmin. Ajattelin itsekseni, että josko jo viikonlopun aikana pääsisin synnyttämään...No lauantai-iltana saunaa lämmittäessä löi mahan kuralle ja illalla n klo 23.05 tuli ensimmäinen supistus. Niitä tuli harvakselti pitkin yötä ja vessassa sain juosta normaalia enemmän. Nukkuminen siis jäi jokseenkin huonoksi. Aamulla viiden maissa oli joitakin sen verran napakoita supistuksia, että lähetin jo appivanhemmille viestin, että tietävät varautua esikon lapsenvahdiksi. Nousin jo 5.30 ja nautin ihanasta kesäaamusta, siivoilin nurkkia, pesin koneellisen pyykkiä jne. Supistuksia meni ja tuli, mutta aika harvassa olivat klo 9 jälkeen.
Mies ja tyttökin heräilivät, vietimme leppoisaa aamupäivää pihalla jäätelön ja kynsien lakkaamisen merkeissä. Siis mie ja tyttö lakattiin, ei isäntä
Klo 11 anoppi soitti ja tarkisti tilannetta. Totesin, että tais mennä ohi. Mutta sitten puolen päivän jälkeen alkoivat supistukset uudelleen ja niitä alkoi tulla kymmenenkin minuutin välein. Kuljin pihalla ja heijasin itseäni hyräillen aina supistuksen tullessa. Tähän esikoistyttäremme 2v totesi uima-altaastaan: "Äiti tanssii!" Supistusten välit vaihtelivat 10 minuutin ja vartin välillä. Vähän yli klo13 tulimme sisälle syömään, mutta mie jumiuduin vessaan. Maha ihan löysällä ja sittenpä sain jo pyydystettyä limatulpankin riekaleita. Jaahas, on siis tosiaan tosi kyseessä!
Mies vei tytön päiväunille ja selitimme, että tänään äiti ja isä menevät hakemaan vauvaa sairaalasta. Mies lähti tankkaamaan auton valmiiksi ja mie hälytin anopin paikalle, kolmeen mennessä arvioi tulevansa. Miehen siskokin oli hälyvalmiudessa. Koska meiltä sairaalaan matkaa reilu 60km, soitin synnärille ja kysyin, että millaisia supistusvälejä odotan, ennen kuin lähdemme matkaan. Kätilö sanoi, että jos vaan kipujen puolesta pystyt, niin odota että tulevat 5min välein. Tuossa vaiheessa tulivat 6min- 12 min välein. Menin suihkuun kolmelta ja matkaan lähdimme 15.30, koska muutama supistus tuli jo 4 minuutin välein Ja mielstäni jo vähän lapsivettäkin tihkui.
Matka meni yllättävän hyvin, vaikka ahdisti vähän kun ei voinut liikkua autossa. Keskityin hengittämiseen uutterasti. Mies ajoi yli sallittujen nopeusrajoitusten ja totesi jälkeenpäin, että jos olis tullut tutka, hän olis vaan heittänyt henkkarit ja sanonut, että ottakaa siitä tiedot
Sairaalassa olimme perillä 16.10. Tosi mukava kätilö otti meidät vastaan. Sisääntulo rutiinit hoidettiin ja pääsin lopulta käyrille. Mieheni sanoi kätilölle, että jos mahdollista, haluaisin kokeilla ammetta. Kätilö totesi, että voitte mennä myös kävelemään, mutta katsotaan nyt tilanne... Tuli yksi pidempi väli supistuksille ja ajattelin, että tähänkö ne nyt loppui. Mutta sitten tuli sitäkin rajumpi ja sanoin, että jos ei tämmöisillä paikat aukea, niin ei millään!!! Kätilö teki sisätutkimuksen ja ilme oli näkemisen arvoinen. "En päästä teitä enää ulos, tää on 8cm auki!" Mies hakemaan kassia autosta, kätilö salia valmistelemaan ja miulle avopaita ylle.
Kätilö sanoi, että jos ehditään, hän antaa ponnistamista varten budendus-puudutteen, mutta ainakin välilihan ehtii puuduttaa. Hetken ajan kävi paniikin tunne mielessä...että ilman mitään on ponnistettava!!! No siitä sitten saliin, siinä vaiheessa alkoi jo tulla ponnistamisen tarvettakin. Salissa ehti tulla alle kymmenen supistusta, kun siirryin pöydälle. Kätilö laittoi pinnin vauvan päähän ja vedet tulivat samalla. Sain jo luvan ponnistaa, mutta halusin vaihtaa asentoa. Muistin siinä nimittäin, että esikkoa ponnistin ensin kyljelläni. Hetken aikaa oli ponnistaminen hakusessa, kun kaikki tapahtui niin äkkiä. Mutta sitten löytyi suunta ja voima. 12min ähellyksen jälkeen oli ihana pikku ukkelimme maailmassa klo 17.17. Riemua ja ihmetystä riitti vielä normaalia enemmän, sillä olimme saaneet ultrassa kysyessämme tiedon, että odotamme tyttöä Isä varsinkin oli jos mahdollista, entistä pöllämystyneempi, kun tajusi saaneensa pojan. Hän nimittäin oli sitä mieltä, että hänestä tulee tyttöjä.
Eli kokonaisuudessaan synnytys kesti 5h25min, josta sairaalassa olimme 1h5min. Esikoinen syntyi ajassa 6h26min eli jos joskus vielä (toivottavasti)mennään niin saanen varautua vielä nopeampaan toimintaan...ja mie vasta valmistauduin vastaanottamaan pahempia kipuja!
Sairaalassa olimme kaksi yötä. Ensi perjantaina menemme munuaisten ultraäänikuvaukseen, kun pojallahan todettiin jo raskausaikana oikean munuaisaltaan lievä laajentuma. Lisäksi kivekset eivät ole vielä laskeutuneet ja niitäkin sitten etsitään ultralla samalla reissulle. Toivotaan, että nämä asiat selkiintyvät. Muuten elämä on lähtenyt ihan mukavasti rullaamaan näin nelihenkisenä perheenä. Mies on kesälomalla ja pitää isyslomaakin päälle vielä pari viikkoa, joten menee vasta elokuun puolivälissä töihin B) Tuore isosisko oireilee varmaankin ihan 2-vuotiaalle tyypillisesti, välillä enemmän kiukuttelua, mutta enimmäkseen jakaa yltiöpäisesti hellyyttä pikkuveljelle :hug:
Viikko sitten perjantaina 1.7. alkoi ilmaantua menkkamaisia tuntemuksia alamahalle yhtäjaksoisemmin kuin aiemmin. Ajattelin itsekseni, että josko jo viikonlopun aikana pääsisin synnyttämään...No lauantai-iltana saunaa lämmittäessä löi mahan kuralle ja illalla n klo 23.05 tuli ensimmäinen supistus. Niitä tuli harvakselti pitkin yötä ja vessassa sain juosta normaalia enemmän. Nukkuminen siis jäi jokseenkin huonoksi. Aamulla viiden maissa oli joitakin sen verran napakoita supistuksia, että lähetin jo appivanhemmille viestin, että tietävät varautua esikon lapsenvahdiksi. Nousin jo 5.30 ja nautin ihanasta kesäaamusta, siivoilin nurkkia, pesin koneellisen pyykkiä jne. Supistuksia meni ja tuli, mutta aika harvassa olivat klo 9 jälkeen.
Mies ja tyttökin heräilivät, vietimme leppoisaa aamupäivää pihalla jäätelön ja kynsien lakkaamisen merkeissä. Siis mie ja tyttö lakattiin, ei isäntä
Klo 11 anoppi soitti ja tarkisti tilannetta. Totesin, että tais mennä ohi. Mutta sitten puolen päivän jälkeen alkoivat supistukset uudelleen ja niitä alkoi tulla kymmenenkin minuutin välein. Kuljin pihalla ja heijasin itseäni hyräillen aina supistuksen tullessa. Tähän esikoistyttäremme 2v totesi uima-altaastaan: "Äiti tanssii!" Supistusten välit vaihtelivat 10 minuutin ja vartin välillä. Vähän yli klo13 tulimme sisälle syömään, mutta mie jumiuduin vessaan. Maha ihan löysällä ja sittenpä sain jo pyydystettyä limatulpankin riekaleita. Jaahas, on siis tosiaan tosi kyseessä!Mies vei tytön päiväunille ja selitimme, että tänään äiti ja isä menevät hakemaan vauvaa sairaalasta. Mies lähti tankkaamaan auton valmiiksi ja mie hälytin anopin paikalle, kolmeen mennessä arvioi tulevansa. Miehen siskokin oli hälyvalmiudessa. Koska meiltä sairaalaan matkaa reilu 60km, soitin synnärille ja kysyin, että millaisia supistusvälejä odotan, ennen kuin lähdemme matkaan. Kätilö sanoi, että jos vaan kipujen puolesta pystyt, niin odota että tulevat 5min välein. Tuossa vaiheessa tulivat 6min- 12 min välein. Menin suihkuun kolmelta ja matkaan lähdimme 15.30, koska muutama supistus tuli jo 4 minuutin välein
Ja mielstäni jo vähän lapsivettäkin tihkui.Matka meni yllättävän hyvin, vaikka ahdisti vähän kun ei voinut liikkua autossa. Keskityin hengittämiseen uutterasti. Mies ajoi yli sallittujen nopeusrajoitusten ja totesi jälkeenpäin, että jos olis tullut tutka, hän olis vaan heittänyt henkkarit ja sanonut, että ottakaa siitä tiedot
Sairaalassa olimme perillä 16.10. Tosi mukava kätilö otti meidät vastaan. Sisääntulo rutiinit hoidettiin ja pääsin lopulta käyrille. Mieheni sanoi kätilölle, että jos mahdollista, haluaisin kokeilla ammetta. Kätilö totesi, että voitte mennä myös kävelemään, mutta katsotaan nyt tilanne... Tuli yksi pidempi väli supistuksille ja ajattelin, että tähänkö ne nyt loppui. Mutta sitten tuli sitäkin rajumpi ja sanoin, että jos ei tämmöisillä paikat aukea, niin ei millään!!! Kätilö teki sisätutkimuksen ja ilme oli näkemisen arvoinen. "En päästä teitä enää ulos, tää on 8cm auki!" Mies hakemaan kassia autosta, kätilö salia valmistelemaan ja miulle avopaita ylle.
Kätilö sanoi, että jos ehditään, hän antaa ponnistamista varten budendus-puudutteen, mutta ainakin välilihan ehtii puuduttaa. Hetken ajan kävi paniikin tunne mielessä...että ilman mitään on ponnistettava!!! No siitä sitten saliin, siinä vaiheessa alkoi jo tulla ponnistamisen tarvettakin. Salissa ehti tulla alle kymmenen supistusta, kun siirryin pöydälle. Kätilö laittoi pinnin vauvan päähän ja vedet tulivat samalla. Sain jo luvan ponnistaa, mutta halusin vaihtaa asentoa. Muistin siinä nimittäin, että esikkoa ponnistin ensin kyljelläni. Hetken aikaa oli ponnistaminen hakusessa, kun kaikki tapahtui niin äkkiä. Mutta sitten löytyi suunta ja voima. 12min ähellyksen jälkeen oli ihana pikku ukkelimme maailmassa klo 17.17. Riemua ja ihmetystä riitti vielä normaalia enemmän, sillä olimme saaneet ultrassa kysyessämme tiedon, että odotamme tyttöä
Isä varsinkin oli jos mahdollista, entistä pöllämystyneempi, kun tajusi saaneensa pojan. Hän nimittäin oli sitä mieltä, että hänestä tulee tyttöjä. Eli kokonaisuudessaan synnytys kesti 5h25min, josta sairaalassa olimme 1h5min. Esikoinen syntyi ajassa 6h26min eli jos joskus vielä (toivottavasti)mennään niin saanen varautua vielä nopeampaan toimintaan...ja mie vasta valmistauduin vastaanottamaan pahempia kipuja!
Sairaalassa olimme kaksi yötä. Ensi perjantaina menemme munuaisten ultraäänikuvaukseen, kun pojallahan todettiin jo raskausaikana oikean munuaisaltaan lievä laajentuma. Lisäksi kivekset eivät ole vielä laskeutuneet ja niitäkin sitten etsitään ultralla samalla reissulle. Toivotaan, että nämä asiat selkiintyvät. Muuten elämä on lähtenyt ihan mukavasti rullaamaan näin nelihenkisenä perheenä. Mies on kesälomalla ja pitää isyslomaakin päälle vielä pari viikkoa, joten menee vasta elokuun puolivälissä töihin B) Tuore isosisko oireilee varmaankin ihan 2-vuotiaalle tyypillisesti, välillä enemmän kiukuttelua, mutta enimmäkseen jakaa yltiöpäisesti hellyyttä pikkuveljelle :hug: