VIIMEISESSÄ KAPPALEESSA ON HYVON KERROTTU SALBUTAMOLIN (=VENTOLINEN) TEHO; EI HYÖTYÄ VAAN JOPA PAHENTAA TILANNETTA!!
Laryngiitin hoito
Duodecim
1997;113(17):1675
Harri Saxén
Käypä hoito
Diagnoosi
Laryngiitin hoito kotona
Hoito poliklinikassa ja sairaalassa
Lopuksi
Kirjallisuutta
Laryngiitti eli kurkunpään tulehdus on viruksen aiheuttama, useimmiten helposti tunnistettava, kiusallinen muttei vaarallinen tauti. Sen hoidossa voidaan edelleen käyttää perinteisiä keinoja, kuten höyryä, ja sairaalassa lisäksi aerosolina annettavaa raseemista adrenaliinia. Useiden tutkimusten perusteella myös steroideista on hyötyä, ja suun kautta annettava yksittäinen kortikoidiannos riittää lieventämään taudin oireita. Muista lääkkeistä kuten beetasympatomimeeteista tai mikrobilääkkeistä ei ole laryngiitin hoidossa hyötyä.
Laryngiitti eli kurkunpään tulehdus, jota on kutsuttu myös pseudokrupiksi, valekuristustaudiksi ja laryngotrakeiitiksi, on tavallinen lasten ylähengitystieinfektio, mutta sitä esiintyy myös aikuisilla. Tautiin liittyy tavallisesti sisäänhengitysvaikeus eli stridor. Toinen tyypillinen oire etenkin lapsilla on tunnusomainen kuiva, hylkeen haukuntaa muistuttava yskä, joka usein alkaa yöllä. Tätä äkillisesti alkavaa tyyppiä on kutsuttu myös spastiseksi laryngiitiksi (spasmodic croup) erotukseksi laryngotrakeiitista (engl. viral croup), joka alkaa hitaammin. Laryngotrakeiittia edeltää usein nuha ja lievä yskä, jotka ovat kestäneet jo pari päivää ennen kuin sisäänhengitysvaikeus ilmaantuu (Turpeinen ym. 1992). Tässä artikkelissa käsitellään näitä molempia taudinmuotoja yhdessä, vaikka ne saattavat poiketa olennaisestikin toisistaan. Myöhemmin esiteltävissä hoitotutkimuksissa näitä taudinmuotoja eivalitettavastimyöskään ole erotettu toisistaan.
Kurkunpäätulehdukseen ei yleensä liity uloshengitysvaikeutta, mutta obstruktiivisista bronkiiteista kärsivillä lapsilla se saattaa liittyä laryngiittiin. Korkea kuume ei yleensä kuulu taudinkuvaan, mutta lievempää lämpöilyä esiintyy usein. Laryngiittiä esiintyy tavallisimmin 15-vuotiailla lapsilla, ja se on pojilla jostakin syystä selvästi yleisempi kuin tytöillä. Kurkunpäätulehduksesta kärsivien lasten taudilla on taipumus uusia, ja toisaalta osa lapsista ei koskaan sairastu siihen. Taudin ennuste on hyvä, ja tukehtumisvaara, josta vanhemmat ovat taudin ensimmäistä kertaa kohdatessaan hyvin huolissaan, on olematon.
Kurkunpäätulehdus on virustauti, jonka tavallisimpia aiheuttajia ovat parainfluenssavirukset, mutta myös muut virukset, kuten RS-virus ja influenssavirukset, aiheuttavat joskus laryngiittiä. Dennyn ym. (1983) aineistossa 74 % laryngiiteistä oli parainfluenssavirusten aiheuttamia, 10 % RS-viruksen, 7 % A- tai B-influenssaviruksen ja loput muiden virusten aiheuttamia. Taudin esiintyvyys vaihtelee vuodenajan mukaan (Knott ym. 1994), siten että eniten tapauksia esiintyy syksyllä ja alkutalvella. Bakteerit eivät aiheuta laryngiittiä lapsilla, vaikka mm. Branhamella catarrhalista onkin eristetty aikuisten laryngiittipotilaiden kurkuista (Hol ym. 1996).
Diagnoosi
Diagnoosi on kliininen, ja sen tekeminen on tyypillisessä tapauksessa helppoa; patognomoninen yskä paljastaa taudin heti. Usein potilas on kuitenkin päiväsaikaan lähes oireeton eikä yski vastaanotollakaan. Yskä voidaan provosoida asettamalla nielutikku syvälle nieluun niin, että epiglottiskin näkyy, jolloin lapsi useimmiten saa tyypillisen kuivan, "tynnyristä tulevan" yskänpuuskan ja taudinmääritys on selvä. Myös anamneesi on tyypillinen: äkillisesti alkava käheä ja kuiva yskä.
Laboratoriokokeet eivät kuulu laryngiitin diagnostiikkaan, eikä esimerkiksi verenkuvaa tai C-reaktiivista proteiinia tule määrittää, sillä taudinmäärityksessä niistä ei ole apua. Erotusdiagnostiikassa tuli aiemmin kyseeseen kurkunkannentulehdus eli epiglottiitti, mutta lapsilla tämä tauti on käytännössä juurittu maastamme, eikä epiglottiitteja ole joitakin yksittäisiä tapauksia lukuun ottamatta enää viime vuosina todettu. Tyypillinen epiglottiittipotilas ei yski, on korkeakuumeinen, istuu etukumarassa ja usein kuolaa, sillä nieleminen on kivuliasta.
Laryngiitin hoito kotona
Laryngiitti aiheuttaa ahdistusta usein sekä lapsessa että huoltajassa, minkä vuoksi lasta on rauhoitettava ja vanhempia informoitava taudin hyvästä ennusteesta. Suurin osa kurkunpäätulehduksista hoituu kotona, mutta noin kymmenesosa lapsista tarvitsee sairaalahoitoa. Perinteisenä kotihoitona on käytetty vesihöyryä. Selvää näyttöä höyryhoidon tehosta ei kuitenkaan ole. Kliinisen kokemuksen perusteella vaikuttaa siltä, että osa lapsista hyötyy siitä, osa ei. Höyryä voi antaa kokeeksi esimerkiksi suihkuttamalla kuumaa vettä kylpyhuoneeseen tai saunan pesuhuoneeseen ja oleilemalla sen jälkeen lapsen kanssa siellä 15 minuuttia kerrallaan. Mikäli höyryhoito on lapsen mielestä vastenmielistä, ei sitä tule jatkaa.
Myös kylmä ilma helpottaa usein kurkunpään ahtautta. Kylmää ilmaa löytyy talvella helposti; ikkunan avaaminen tai ulos meneminen ja lyhyt muutaman minuutin mittainen "kylmähengitys" saattaa laukaista hengenahdistuksen. Myös kohoasento sängyssä saattaa helpottaa kurkunpään turvotusta.
Käsikauppayskänlääkkeistä on vähän apua, mutta yskää hillitsevästä dekstrometorfaanista voi olla hyötyä (Korppi 1996). Hyvin usein avohoidossa näkee käytettävän suun kautta annettavia beetasympatomimeetteja, lähinnä salbutamolia. Näiden lääkkeiden tehosta laryngiitissä ei kuitenkaan ole näyttöä, ja saattavatpa ne jopa pahentaa lapsen hengenahdistusta ja aiheuttaa takykardiaa, joten niiden käyttö on mielestäni turhaa.
