I
ihmettelijä
Vieras
Harrastuskaverini avioliitto on päättymässä. Hän alkoi joitakin vuosi sitten seurustella ja meni naimisiin naisen kanssa, jonka kanssa oli ystävystynyt jo vuosia aiemmin tämän edellisen avioliiton aikana, joka päättyi eroon (ei lapsia) kestettyään muutaman vuoden. Pariskunnalla on alle vuoden ikäinen lapsi. Eikä siinä vielä kaikki. Nykyisin harrastuskaverini vaimo seurustelee erään toisen harrastuskaverini kanssa. Vaikka eroprosessi on kesken, vaimo, lapsi ja uusi mies pyörivät kolmisin samoissa harrastuksiin yhteisissä tilaisuuksissa kuin lapsen isä eli kohta entinen mieskin.
Minä en tiedä eron syistä enkä siihen johtaneista olosuhteista mitään eikä minun kuulukaan tietää, elleivät asianosaiset niistä itse halua niistä kertoa - kenties uusi mies oli eron syy, kenties ei. Sen sijaan ihmettelen syvästi sitä täydellistä tahdittomuutta ja häpeäntunteen puuttumista, jota osoittaa näyttäytyminen pariskuntana yhteisissä tilaisuuksissa ainakaan eroprosessin kesken tai kovin pian sen jälkeenkään. Koko tilanne näyttää vierestä katsottuna lähinnä kehnolta saippuaoopperalta. Vaikka pidättäydynkin tuomitsemasta kumpaakaan aviopuolisoista syylliseksi tapahtuneeseen, koska en tunne olosuhteita tarkasti, en voi olla tuntematta halveksuntaa uutta miestä kohtaan. Halveksunnan aste vain riippuu osittain hänen osallisuudestaan tuttavaperheeni hajottamisessa.
Eräs mielipidekirjoittaja väitti suomalaisen keskiluokankin alkaneen alaluokkaistua käytöstavoiltaan. Alan uskoa, että väitteessä on perää. (Tosin mitään erityisen suomalaista ei keskiluokankin parissa yleistyneissä holtittomissa elämäntavoissa ja -valinnoissa ole. Kyse on yleisestä länsieurooppalaisesta ilmiöstä.) Infantiili lyhytjännitteisyys aikuisten käyttäytymisessä on aina erittäin rumaa katseltavaa, varsinkin, kun siitä aiheutuu kärsimyksiä taatusti syyttömille osapuolille (tässä tapauksessa lapselle).
Minä en tiedä eron syistä enkä siihen johtaneista olosuhteista mitään eikä minun kuulukaan tietää, elleivät asianosaiset niistä itse halua niistä kertoa - kenties uusi mies oli eron syy, kenties ei. Sen sijaan ihmettelen syvästi sitä täydellistä tahdittomuutta ja häpeäntunteen puuttumista, jota osoittaa näyttäytyminen pariskuntana yhteisissä tilaisuuksissa ainakaan eroprosessin kesken tai kovin pian sen jälkeenkään. Koko tilanne näyttää vierestä katsottuna lähinnä kehnolta saippuaoopperalta. Vaikka pidättäydynkin tuomitsemasta kumpaakaan aviopuolisoista syylliseksi tapahtuneeseen, koska en tunne olosuhteita tarkasti, en voi olla tuntematta halveksuntaa uutta miestä kohtaan. Halveksunnan aste vain riippuu osittain hänen osallisuudestaan tuttavaperheeni hajottamisessa.
Eräs mielipidekirjoittaja väitti suomalaisen keskiluokankin alkaneen alaluokkaistua käytöstavoiltaan. Alan uskoa, että väitteessä on perää. (Tosin mitään erityisen suomalaista ei keskiluokankin parissa yleistyneissä holtittomissa elämäntavoissa ja -valinnoissa ole. Kyse on yleisestä länsieurooppalaisesta ilmiöstä.) Infantiili lyhytjännitteisyys aikuisten käyttäytymisessä on aina erittäin rumaa katseltavaa, varsinkin, kun siitä aiheutuu kärsimyksiä taatusti syyttömille osapuolille (tässä tapauksessa lapselle).