Pienikokoinen lapsi ja itsetunto-ongelmat

[pienen äiti]

Toissailtana tulikin dokumentti pienikokoisuudesta. Eli siinä väitettiin että se minkä kokinen lapsi on 1v, vaikuttaa siihen mitenlapsi tulee menestymään aikuisena. Siinä haastateltiin pienikokoisia, siis lyhyitä ihmisiä.

No omassa perheessä asia on vähän ongelmallinen tällä hetkellä. Huomaan että toinen lapsistani kärsii siitä että on pieni. Hän sanoo, että milloin hän saa isomman pyörän, vaikka hänen pyöränsä on ihan sopiva hänelle. Kun kaikilla kavereilla on kuulemma isompi pyörä. Aivan, mutta kun hänen kaverit ovat noin 20 senttiä pidempiä kuin hän on.

Hän on alkanut huomata sellaista, että isokokoisia ihaillaan ja isommat tytöt saattavat pyytää samanikäistä kaveria kaveriksi mutta hänen ajatellaan olevan tosi nuori vielä eikä häntä pyydetä.

Lapsethan, tai ainakin tytöt, ihailevat sitä aikuisuutta ja mitä isompi, sitä parempi.

Miten voisin auttaa pienikokoista lastani?

 

[ap]

dokumentissa kerrottiin että ihmiset alitajuisesti liittävät isokokoisuuteen/pitkään ihmiseen myönteisiä ajatuksia, kuten kypsyys, jne.
kun taas vastakkaiset ajatukset liitetään lyhyisiin ihmisiin.
ja esim. lyhyillä keskimäärin pienempi palkka.

Ja lapsethan tosiaan ihailevat isompia ja pidempia ja vanhempia lapsia. Kaikki tytöt haluaisivat leikkiä kypsemmän ja vanhemman kanssa, pienikokoisen ei.

 

[juu]

Minulla 6v. joka kooltaan noin 4-vuotiaan kokoinen Saas nähdä miten eskarissa käy....

 

[vieras]

Mulla on ekaluokkalainen tyttö, pienin luokallaan. Mutta koska on esikoinen, on tottunut pitämään itseään isona eli hällä ei ainakaan ole pienestä koosta ollut mitään haittaa, kavereita löytyy niin oman ikäisistä kuin vanhemmistakin lapsista.

 

[vieras]

Minkäs ikäinen lapsi on?

Minusta näitä ei pidä liikaa miettiä, muutoinhan tukee huomaamattaan samaa stereotypiaa!
Ja eihän esim kypsyys ole mitenkään sidoksissa kokoon...

Pieni pärjää luonteellaan. Tarpeeksi hyvä tyyppi ei senttejä kaipaa itsetunon tueksi. Meillä on vanhin vasta 6v, mutta saman ryhmän pojista suosituimpia ovat kaksi kaikkein pienikokoisinta. Heillä on sana ja huumori hallussa ehkä tilanne muuttuu lasten kasvaessa, mutta uskon että hyvällä ulosannilla varustettu ihminen pärjää aina.

 

[pohtija]

Ei ole tuon ikäisestä kokemusta, mutta itse olen ollut aina aika pieni. En kokenut sitä ongelmaksi kuin ehkä ihan vähän aikaa lapsuudessani ja silloinkaan en kauaa. Tekisikö hyvää, jos lapselle löytäisi samastumisen kohteita vaikka pienikokoisista aikuisista? (Toki he ovat isompia kuin lapsi ja eri elämäntilanteessa, mutta ehkä se auttaisi tajuamaan, ettei pituus ole niin olennainen asia elämässä.)

Tai harrastuksen, jossa pienuudesta ei ole haittaa tai ehkä peräti hyötyä? Jos hän on liikunnallinen, tykkäisikö vaikka tanssista tai voimistelusta? Tai esimerkiksi jostain teatteriharrastuksesta, joka ehkä kehittäisi rohkeutta esiintymiseen ja sanavalmiutta?

Meillä on poika ja jos vanhempiinsa tulee, aika pieneksi hänkin jää. Eihän se välttämättä ole lapselle missään vaiheessa ongelma, mutta vanhempana vähän mietityttää onko se lapselle ongelmallista jossain vaiheessa.

 

[typy10]

Lapsen pituus on toki hieman ennustettavissa vanhempien/suvun mukaan mutta kasvamiseen vaikuttaa myös murkkuikä ja miehillä kasvua voi olla 20v asti.. Kamu oli lapsena lyhyt ja vielä nuorena mieheksi lyhyt,n. 170 cm mutta intissä hujahti pituutta 14cm, uskokaa pois. Ite taas olin 1v reilusti plussakäyrillä (+2) mutta musta tuli silti "vain" 166cm eli keskimittanen.
Naisille lyhyys on ehkä helpommin sulatettavaa kuin miehille..

 

[vieras]

Oi oi, kyllä lapsen elämä nyt on pilalla.