Pieni purkaus...

Päätettiin,tai oikeastaan mä päätin pari viikoa sitten,että on parempi erota avomiehen kanssa,niin meidän molempien ku meidän lapsenkin kannalta. Elämä oli yhtä riitelyä ja kiistelyä päivän selvistä asioista. Nyt olen sitten myöhemmin saanu kuulla miehen sukulaisilta,että olen huono äiti ja vielä huonompi avovaimo kun en suostu pitämään suhdetta yllä ihan vaan kulissina. Millainen on huono äiti? Sellainenko joka välittää lapsestaan ja ajattelee vain hänen parastaan? Sellainen joka haluaa,että lapsi kasvaa noin suurin piirtein tasapainoisessa ympäristössä? Jos huono äiti on tollanen,niin sit mä olen ilomielin huono äiti! Miehen sukulaisilta tuli tohon väitteeseen perusteluna se,että erotan lapsen isästään. Kyllä isä saa lastaan nähdä just niin usein ku haluaa,koskaan en aio tapaamisia kieltää. Olen 21 vuotias ja lapsi on 8kk,eli aika tuore äiti. Tollaset kommentit ei kauheesti nosta mielialaa ja kannusta edes yrittämään. Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia? Mikä auttaa jaksamaan tästä päivästä huomiseen ja siitä ylihuomiseen?

 

Ehkä he ovat tietämättömiä teidän väleistä ja yleistävät asioita kun ainakin sinä olet aikas nuori. Sanoit että riitelette päivän selvistä asioista mitä esim. sano joku yksi asia. Voihan se olla että olette vain miehenne kanssa eri aaltopituuksilla tai erilaiset näkökannat asioihin. Oleteko tehneet kompromisseja puolin ja toisin? Teillä on vielä aika pieni vauva, jos teidän parisuhdekin hakee muotoonsa. Oletteko kauan seurustelleet, entäs asunut yhdessä? Älkää nyt heti erotko, jos tilanne menee oikein pahaksi sopikaa että asutte hetken aikaa erillänne tuoko se asioihin mitään muutoksia. Onko isä paljon lapsen kanssa? Liittyykö nämä päivän selvät asiat lapsen hoitoon vai joihinkin muihin asioihin? Onko miehesi halukas eroamaan? Mitä mieltä hän on tästä kaikesta? Ja kannattaa muistaa ajatella että minkälaisia ne asiat ovat mitkä teitä niin hiertävät ja mitä te voisitte tehdä toisin (kumpikin). Ei ole yhtä ainutta tapaa tehdä asioita, vaan keskustelkaa minkä takia te haluatte tehdä niitä asioita juuri sillain kun haluatte. Vaikea sanoa tekstisi pohjalta mitä teidän kannattaisi tehdä. Entäs perheneuvola, sielähän voi käydä yksinkin? Mutta kyllähän erotilannekin voi lapselle olla haitaksi, vaikka onkin noin pieni. Rakastatko miestäsi? Rakastaako miehesi sinua? Mieti/miettikää mitkä on teidän suhteen/tämän tilanteen kompastuskivet?

Onko sinulla aikuista juttuseuraa? Joskus sitä voi kehittää päässään kaikenlaisia asioita ja niiden kun on tapana vielä paisua lisää, niin siinä on soppa valmis. Mieti ja puhu miehesi kanssa tästä teidän tilanteesta, antakaa ajan kulua, ei kannata heti lähteä eroamaan jos tuntuu pahalta ja olette asioista eri mieltä tai teette asioita erilailla. Yrittäkää asettua myös sen toisen puolen asemaan ja hänen tilanteeseen. Millaista elämä olis eron jälkeen todella?

SElvittäkää asiat itsellenne ja toisillenne, ennen kuin eroatte. TUli vielä mieleen, että laittakaa paperille ylös kumpikin omiinsa toistenne hyvät ja huonot puolet, suhteenne hyvät ja huonot puolet, mitä haluaisitte muuttaa suhteessanne, missä olette hyviä/huonoja toistenne mielestä. Voitte antaa toisillenne luettavaksi nämä vastaukset tai pitää itsellä, kumpi on teille parempi tapa. Ainakin tämä voi selkiyttää omia ajatuksia. SElvittäkää asianne perin pohjin ja sitten vasta erotkaa jos se on teistä paras ratkaisu.

 

Kerron hieman lisää tästä tilanteesta...

Miehen sukulaisille on kerrottu,että missä mennään ja kuinka lujaa.
Meidän suhde on tähän asti toiminut niin,että minä joustan,teen kompromisseja ja olen kärsivällinen,menen siis lähes tulkoon täysin toisen ehdoilla. Olemme seurustelleet hieman yli 2,5 vuotta,josta 1,5 vuotta ollaan asuttu yhdessä. Mies ei paljoa vietä aikaa lapsensa kanssa,koska tekee pitkää työpäivää ja harrastaa aika paljon kaikkea. Nämä ns. päivän selvät asiat liittyvät lapsen ja kodin hoitoon,menemisiin ja tulemisiin,olemisiin ja tekemisiin. Elikkä siis lähes tulkoon kaikkeen elämässä. Mieheni ei ole halukas eroamaan,koska hän on kuvitellut että meillä menee hyvin. Olen yrittänyt sanoa hänelle jo monta kuukautta nätisti ja vähemmän nätisti ja vihjaillut ja sanonut suoraan,että meillä ei nyt oikein mene hyvin ja en ole onnellinen. Joko mies ei ole oikeasti ymmärtänyt tai sitten ei ole halunnut ymmärtää sitä mitä olen yrittänyt sanoa. Perheneuvolaa ehdotin miehelle ja se ei hänelle sovi,koska hänen mielestään meillä ei ole mitään ongelmia. Tuntuu aika turhalta yrittää parantaa ja pitää yllä suhdetta yksin.
En ole enää varma rakastanko miestäni. Kerran eräs kaverini kysyi minulta,että rakastanko miestäni ja vastasin vain että en tiedä. Eikö vastauksen olisi pitänyt olla 'tietysti' tai 'en'?? Kyllä jotain on hätänä kun en tiedä rakastanko vaiko en. Mies puhuu kyllä rakastavansa mua,mut jotenkin en vakuutu...
Eron jälkeen elämä olis luultavasti rankkaa puolin jos toisinkin,mutta kyllä me selvittäis,onhan ihmiset kautta aikojen selvinny.

Toivottavasti tää lisä selvitys antaa jonkin näköistä kuvaa tästä meidän tilanteesta ja ehkä jopa joku vois auttaa mua/meitä selviämään tästä joko yhdessä tai erikseen.

 

Sä olet tehnyt oikean ratkaisun!!Olkaa vähän aikaa tai lopullisesti erossa, mutta erossa kuitenkin että molemmat huomaa mikä on homman nimi. Se on totta että molempien on joustettavaei vain toisen, se ei toimi pitemmän päälle. lapsen takia on turha olla yhdessä, lapset aistii tosi helposti tilanteet ja omaksuu huonot tavat oikeiksi, eivät tiedä pidemmän päälle onko oikein huutaa vai puhua nätisti.Se riittää kun sä koet olosi huonoksi, silloin on tehtävä jotakin, kun sulla on hyvä on myös lapsellasi.ja puhun kokemuksesta ja paljon nähneenä. Miehellesi toivoisin että ymmärtää saa enemmän kun haluaa myös antaa.Ja jos joku muu puuttuu teidän väsisii asioihin,sukulaiset esim, täytyyhän niiden johonkin pahaa oloaan purkaa, helppoa sinua syytellä.Et ole kenellekään tilivelvollinen omasta elämästäsi ja ratkaisustasi.Puhua täytyy ensin mutta ellei se auta toiset ratkaisut on parempi tehdä.

 

Olet rohkea ja vastuuntuntoinen nuori äiti.

Et suostu kynnysmatoksi ja hyvä se. Pidemmän päälle tekisit vain hallaa itsellesi. Olet yrittänyt selvittää tilannetta ilan tulosta.

 

Älä luovuta ! Sun mies ei vaan pysy mukana "koko jutussa". Itse olen yli kolmekymppinen, löytyy "samoija vikoja".(saman ikäinen poika).

Älä kuuntele toisia (sukulaiaia).
Miehesi on isä! EI hän voi tehdä niin kun haluaa! Jos hän haluaa harrastaa,sehän on ok!
Mutta, ehdotus; Lapsi isälle, ja :nyt MINÄ käyn jossain! ÄLÄ jää kuuntelee miehen "itkuja" eikä lapsen!!!

 

Itse asiassa toi antamasi lisäselvitys melkein pysäytti sydämeni. Oli meinaan tosi tutun kuuloista tekstiä. Meillä kans mies harrastaa paljon ja tekee pitkiä työpäiviä. Hänellä kesti todella kauan kasvaa isäksi. Meillä meni aikas huonosti muutama vuosi, mutta ihmeen kaupalla sitä on sinnitelty ja nyt asiat näyttää valoisammilta. Me vain kasvoimme eri aikaan tähän perhe elämään. Miesten ei ole helppoa puhua tämmöisistä asioista tai eivät osaa pukea sanoiksi ajatuksiaan. Joskus heitä tarvii myös työntää eteenpäin. OLin jo valmis eroamaan mielessäni ja sanoinkin asiasta suoraan. Mutta nyt kaikki on ihan hyvin, pitkä aika on kulunut ja ehkä ollaan opittu ymmärtämään toisiamme paremmin.

Et osannut sanoa rakastatko miestäsi vai et, mutta et sanonut ystävällesi että et rakasta, silloin asia olisi selvä. Ja kuka sitä nyt kriisitilanteessa sanoo rakastavansa puolisoaan. Ehkä miehesi vielä etsii omaa isyyttään ja jossain oli joskus juttu että miesten pitäisi antaa olla omanlaisiaan isiä. Se oli oikeastaan hienosti sanottu, emmehän me äiditkään ole samanlaisia.

Rakkauttakin on niin montaa erilaista jopa aviopuolisoiden välillä. Ei aina tarvi ja voi olla ihanaa rakastunutta aikaa. Kaipaisitko vähän huomiota ja hellyyttä mieheltäsi, tunnetta olla rakastunut. Ikävä kyllä aina ei voi olla rakastunut olo, joskus on huonojakin aikoja.

Olet kyllä miettinyt asiaa paljon, mutta yleensähän vauva aika vie paljon aikaa parisuhteelta. OLisiko teidän mahdollista lähteä yhdessä johonkin kahdestaan mökille tai kylpylään tai vaikka yhdessä rimpsalle. Ajattele jos saisitkin huonomman miehen nykyisen tilallesi, aina kaikki ei näy heti alkuvaiheessa vaan voi tulla ikäviä yllätyksiä vastaan myöhemmin ja sinulla on kuitenkin lapsi. Trakoitin ikävillä asioilla mm. piilevää alkoholismia, väkivaltaisuutta sekä henkistä että fyysistä. Tai jos et tunnukaan löytäväsi pidempi aikaista miestä rinnallesi, kuinka lapsesi kokee äidin jatkuvasti vaihtuvat miehet. Enkä tarkoita että kaikkia lyhyt aikaisia tuttavuuksia esittelisit hänelle. Mutta siinä on paljon asioita pohdittavaksi.

Niinkuin sanoit rankkaa se varmasti on molemmin puolin. Ja voihan se olla että palaatte pienen tauon jälkeen yhteen entistä vahvempina. KUnhan ette rupea jojoilemaan yhdessä, erikseen, yhdessä......

Päätökseesi minkälaisen ikinä teetkään tarvitaan paljon rohkeutta ja voimaa. Joskus aika parantaa haavat. MIhin muuten rakastuit puolisossasi? (itsellesi mietittäväksi, ei tänne kirjoitettavaksi).

 

minä itse taas...
nyt me ollaan puhuttu asiat halki,poikki ja pinoon ja ollaan molemmat sitä mieltä et on lapsen kannalta parempi et me erotaan. haen omaa asuntoa tytölle ja mulle. sovussa ollaan kuitenkin vielä. mies tulee auttamaan muutossa kun sen aika on.
kiitos teille jotka rohkasitte ja annoitte ajattelemisen aihetta. näytin miehelle nämä kirjotukset ja hänkin alko ajattelemaan(!) asioita ihan toiselta kantilta.
anoppi on ihan kamala. olen yrittänyt hänenkin kanssaan puhua asiat selviks ja selittää hänelle miksi näin tapahtuu. häntä ei kiinnosta enää. en saa mennä enääheille sisälle,mies ja tyttö saa kyllä mennä. minä olen kuulema hänen(anopin) mielestä täysin kelvoton äidiksi ja totaalisen ala-arvoinen ihminen joka ei saa mitään hyvää aikaiseksi elämässään. ja nyt kun minä muutan tytön kanssa pois,niin teen tytöstä rikollisen narkkarin,koska en rakasta lastani.
tiedän kyllä että asiat ei mene ihan noin,mutta tollaset sanat satuttaa silti.puren vaan hammasta ja yritän hymyillä. tytön kannalta parempi jos en tappele anopin kanssa.

 

Hitto että ärsyttää tollanen kun anopit sun muut sukulaiset sekaantuvat liikaa toisten asioihin. Osittain merkki luottamuksen puutteesta. Välittää, tukea ja neuvoa saa tietenkin, mutta rajansa kaikella.

 

Hienoa että saitte molemmat tehtyä päätöksen ja että se on samanlainen. Älä anopista välitä, kohta pääset hänestä eroon. Aina tommoset valheet satuttaa. Onnea teille molemmille!

 

\

minä itse taas...
nyt me ollaan puhuttu asiat halki,poikki ja pinoon ja ollaan molemmat sitä mieltä et on lapsen kannalta parempi et me erotaan. haen omaa asuntoa tytölle ja mulle. sovussa ollaan kuitenkin vielä. mies tulee auttamaan muutossa kun sen aika on.
kiitos teille jotka rohkasitte ja annoitte ajattelemisen aihetta. näytin miehelle nämä kirjotukset ja hänkin alko ajattelemaan(!) asioita ihan toiselta kantilta.
anoppi on ihan kamala. olen yrittänyt hänenkin kanssaan puhua asiat selviks ja selittää hänelle miksi näin tapahtuu. häntä ei kiinnosta enää. en saa mennä enääheille sisälle,mies ja tyttö saa kyllä mennä. minä olen kuulema hänen(anopin) mielestä täysin kelvoton äidiksi ja totaalisen ala-arvoinen ihminen joka ei saa mitään hyvää aikaiseksi elämässään. ja nyt kun minä muutan tytön kanssa pois,niin teen tytöstä rikollisen narkkarin,koska en rakasta lastani.
tiedän kyllä että asiat ei mene ihan noin,mutta tollaset sanat satuttaa silti.puren vaan hammasta ja yritän hymyillä. tytön kannalta parempi jos en tappele anopin kanssa.

Tuollaasen anopin naamalle sais sylykiä aina ku tuloo vastahan \|O