Pienet lapset vaarassa vahingoittua päiväkodeissa

Lastentarhanopettaja
Olen iloinen että asioista uskalletaan puhua suoraan. Olen aloittanut työni 80 -luvulla, ja silloin koin päiväkodit vielä mielekkääksi ja olosuhteet lasten kannalta inhimillisiksi.

Nyt olen nähnyt sellaista, että joudun vakavasti harkitsemaan, voinko enää tehdä tätä työtä. Joudun toimimaan vastoin periaatteitani, koska päivähoidon resurssit eivät riitä enää. Lapsia on aivan liikaa ryhmissä, ja henkilökuntaa on auttamattomasti liian vähän, ja työtehtävät ovat muuttuneet sellaisiksi, että koulutettujen aika kuluu vääriin asioihin. Hoitajat ovat yliväsyneitä ja sekin heijastuu lapsiin.
 
"Lilli"
Itse olen lastenhoitajana päiväkodissa ja olen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä. Tiedän, että sanomalla näin, kaivan omaa kuoppaani, mutta kyllä se sylinvaihto on niin toistuvaa pienelle lapselle päiväkodissa, että kyllä pienet on aika sekaisin.

Pienet, jos eivät voi olla kotihoidossa, niin edes pph:lle yhden tutun tädin hoiviin.

Isommille lapsille päiväkoti onkin ihan hyvä juttu =)
 
En kaipaa töihin
henkilökohtaisesti uskon, että alle 3-vuotiaan paikka on kotihoidossa mutta en syyllistä niitä, jotka joutuvat pienen lapsen laittamaan päiväkotiin taloudellisten syiden takia.

Tukijärjestelmää pitäisi muuttaa siten, että kaikilla olisi mahdollisuus hoitaa lasta kotona 3-vuotiaaksi saakka.
 
Todella hyvin kirjoitettua, ja perustuu tieteellisiin seikkoihin, fiksuinta oli kyllä esitetyt toimenpiteet asian hoitamiseksi:

"Rusasen mielestä äitien pitäisi vaatia, että yhteiskunta tukisi lasten varhaisvuosien kotihoitoa paremmin taloudellisesti. Kotiäitien työn pitäisi kerryttää myös eläkettä.

Koska kaikki äidit eivät voi tai halua olla pienten lasten kanssa kotona, Rusanen muuttaisi päivähoitojärjestelmää kiintymysteorian mukaiseksi niin, että lapsilla olisi päiväkodeissa omahoitajat aina viisivuotiaiksi saakka.

"Korvaavan hoivan pitää olla niin hyvää, että lapsi voi kiintyä uuteen ihmiseen."."
 
Kyllä mä periaatteessa olen samaa mieltä. Tosin en usko että kenenkään sosiaaliset ongelmat johtuvat pelkästään siitä että on laitettu pienenä päiväkotiin. Ja päivähoidosta huolimatta äiti-lapsi suhteen voi säilyttää vahvana ja "ensisijaisena". Itsellä yksinhuoltajana ei ainakaan rahallisesti millään mahdollisuutta pitää lapsia kotihoidossa kolmevuotiaiksi. Mutta kyllä se syy laittaa kaksivuotias päiväkotiin on ollut ihan muu kuin sosiaalisten taitojen oppiminen
 
Lastentarhanopettaja
Nyt on päiväkodeissa paljon omahoitajatoimintaa ja jos se toimii hyvin,niin se on erinomainen pienille lapsille :)
Omahoitajuus on hyvä asia :) Mutta sekin vesittyy aika paljon siinä, että lapsia on kuitenkin liikaa pientenkin ryhmissä. Ja edes pienten lasten sijaiset eivät ole läheskään aina samoja. Me työntekijät sairastelemme paljon ja meillä on myös pieniä lapsia joiden takia joudumme olemaan useasti pois. On ikävää, että sijaiset vaihtuvat sairastumistapauksissa tiheästi.
 
Lastentarhanopettaja
[QUOTE="vieras";24834365]Tutkimustuloksia tulee ja menee, ei ole kauaa kun Ruotsissa todettiin, että päiväkoti tekee (jo pienille) lapsille hyvää, pärjäävät koulussa paremmin jne.[/QUOTE]

Ilmeisesti on tutkittu muita kuin kognitiivisia taitoja, jos väitetään, että päiväkotilapset pärjäävät paremmin. Kognitiiviset taidothan on täysin mahdollista hankkia kotona.
 
Omahoitajuus on hyvä asia :) Mutta sekin vesittyy aika paljon siinä, että lapsia on kuitenkin liikaa pientenkin ryhmissä. Ja edes pienten lasten sijaiset eivät ole läheskään aina samoja. Me työntekijät sairastelemme paljon ja meillä on myös pieniä lapsia joiden takia joudumme olemaan useasti pois. On ikävää, että sijaiset vaihtuvat sairastumistapauksissa tiheästi.
Itse olen kiertävä lastenhoitaja ja pienten ryhmässä eniten,jolloin olisi aina sama ihminen. Helpottaa edes vähän pienten oloa päiväkodissa,vaikka oma ihminen sairaana. Tietenkään en pysty korvaamaan omaa hoitajaa,mutta parempi vähän tuttu,kuin ihan tuntematon... Ja toki sairaspoissaoloja on kaikilla.
 
entäs ppht?
Niin no joo.. Tässä on taas vastakkain koti ja päiväkoti, mihin unohtuivat perhepäivähoitajat? Itse en omaa 1v laittaisi päiväkotiin (ja inhottaa ajatus varahoidosta päiväkodissa, onneksi täällä varahoitajat aina samoja), mutta pphn luo jätän lapsen ihan mielelläni..
 
"vieras"
Jännä näkökulma. Lisää rahaa kotihoitoon, jotta lapset voivat olla turvassa huonotasoiselta päivähoidolta mahd. pitkään.

Mihinhän se raha kannattaisi kohdistaa jos nykyinen päivähoito ei sovi pienille lapsille? Kun ei se sovi edes isoille lapsille, ryhmät ovat niin isoja. Ihan kuin se 3-vuotias olisi yhtään sen kypsempi olemaan 21 lapsen ryhmässä, sopiva ryhmäkoko olisi max. puolet nykyisestä.

Minusta on ollut melkein helpompi aloittaa päiväkotiin totuttelu 12 lapsen pienten ryhmässä kun lapset ovat olleet 2,5-vuotiaita. Siellä on ollut enemmän henkilökuntaa, melkein 10 lasta pienempi ryhmä eikä onneksi ihan vauvoja, jolloin syliä on riittänyt.

Tukijärjestelmä pitäisi uusia niin, ettei yhtään alta 2-vuotiasta pitäisi viedä hoitoon jos vanhemmat ei välttämättä hingu töihin. Kunnon tuki siihen kohtaan niin saadaan ihan pienet pois päiväkodeista. Äitiysloma vuoden pituiseksi. 2-3v kohdalla ei ole enää niin isoa merkitystä, sitä voisi ottaa tuen kokonaan pois, mutta jättää hoitovapaaoikeuden halukkaille.

Hoitopäivät on suomessa järkyttävän pitkiä, ihan pienilläkin. Vanhemmilla pitäisi olla mahdollisuus lyhentää työaikaa tai tehdä osa-aikaisia töitä, niin että töissäkäynti kuitenkin kannattaa. Nykyinen osittainen hoitovapaa on yhtä tyhjän kanssa.
 
"vieras"
Paljon vaikuttaa se, millainen päiväkoti on. Kuten lastentarhanopettaja ketjun alussa kuvaili, niin nämä uudet, yli 100-paikkaiset päiväkodit tuskin ovat ideaaleja muuten kuin jollain taloudellisella mittarilla mitattuina, ehkä. Lyhyellä tähtäimellä.
 
"vieras"
[QUOTE="jkl";24836599]Asiaa. Vanhempien laiskuutta kun alle 3v:t viedään hoitoon.[/QUOTE]

Niin, paitsi jos vanhemmat käyvät töissä.
Ihmisten tyhmyyttä hankkia lapsia, kun väestöräjähdys on suurin uhka lajin säilymiselle.
 
"Tiina"
"Hämmästyn sitä, kun ihmiset sanovat laittavansa kaksivuotiaan lapsen päiväkotiin, jotta hän kehittyisi sosiaalisesti. Päinvastoin voi olla vaarana, että hän vahingoittuu."


Tutkija: Pienet lapset vaarassa vahingoittua päiväkodeissa - Kotimaa - HS.fi


Millaisia ajatuksia tämä teissä herättää?
Kaikilla ei ole mahdollisuutta pitää lasta kotona 3-vuotiaaksi.

Itse olen erittäin onnellinen siitä, että oma 2-vuotiaani on päiväkodissa, joka harjoittaa ns. omahoitajaperiaatetta. Toivon, että tämä periaate leviää kaikkiin Suomen päiväkoteihin. Siinä pointtina on se, että lapsella on yksi nimetty hoitaja, joka hoitaa syötöt, vessat, unet yms. Hoitaja ei näin vaihdu, vaan lapsi kiinnittyy siihen pääasiallisen hoitajaan pk:ssa. Lapsia ryhmässä on 12 ja hoitajia 3 + yksi opiskelija. Lapsi on hoidossa 15pvää/kk. Toki parempi vaihtoehto olisi se, että lapsi saisi olla kotona, mutta se ei ole realistinen vaihtoehto. Itse olemme mieheni kanssa hoitaneet hoitopvämäärän niin matalaksi kuin on ollut mahdollista.
 
No tuskin mitenkään. Näyttää olevan nämä päivähoitotutkimukset tehty aina päiväkodeissa. Minusta perhepäivähoito on sen vuoksi parempi, että siellä ryhmä on pienempi ja hoito enemmän kotihoidon tapaista. =)
Löysin yhden tutkimuksen:

Johdanto Mutta tässä ei kyllä ole sitä, mitä olisin halunnut lukea.

Mietittyttää, että keskustelut päivähoidon laadusta Suomessa yritetään usein torpata siten, että siitä ei saisi valittaa koska muualla maksaa vielä enemmän. Vanhempi, joka haluaa hyvää hoitoa lapselleen leimataan vaikeaksi ja curling-vanhemmaksi. Osa-aikaista työtä on vaikea tehdä, kotihoitoa ei arvosta kukaan ja kaikki pitäisi tunkea samaan laitokseen, jonka hoito otetaan hiljaisena vastaan sellaisena kuin se on, vaikka se olisi huonoa.
 
juuh
Suomalaisten pitää vaatia kunnollista päivähoitoa! Meillä on koulutettua henkilökuntaa ja iso osa tiloistakin alkaa olla tasokkaita, vain tahtoa järjestää lasten päivähoito laadukkaasti puuttuu! Eli ryhmäkoot pienemmiksi!

Tutkimuksesta kannattaa muistaa, että se on yhden ihmisen tutkimus joka perustuu yhteen psykologiseen teoriaan, kiintymyssuhdeteoriaan. Tieteelliset tutkimuksetkin ovat, varsinkin käyttäytymistieteissä, loppujenlopuksi tutkijaryhmän mieliiteitä, joiden pohjana on erilaisia teorioita. Varmaa, on, että tutkijan mainitsema "systeemi" ei ole haitaksi lapsella, mutta onko pilaako päiväkoti lapset... siitä voidaan tehdä päinvastaisiakin johtopäätöksiä...
 
  • Tykkää
Reactions: Neydan
lto
Olen iloinen että asioista uskalletaan puhua suoraan. Olen aloittanut työni 80 -luvulla, ja silloin koin päiväkodit vielä mielekkääksi ja olosuhteet lasten kannalta inhimillisiksi.

Nyt olen nähnyt sellaista, että joudun vakavasti harkitsemaan, voinko enää tehdä tätä työtä. Joudun toimimaan vastoin periaatteitani, koska päivähoidon resurssit eivät riitä enää. Lapsia on aivan liikaa ryhmissä, ja henkilökuntaa on auttamattomasti liian vähän, ja työtehtävät ovat muuttuneet sellaisiksi, että koulutettujen aika kuluu vääriin asioihin. Hoitajat ovat yliväsyneitä ja sekin heijastuu lapsiin.
Ihan kuin minun "kynästäni". Tekisin tätä työtä mielelläni ja rakastan lapsia, mutta omat resurssit eivät vaan näissä puitteissa enää riitä... On lisäksi aivan liikaa erityislapsia, maahanmuuttajataustaisia jne. jotka tarvitsisivat vieläkin enemmän sitä huomiota ja yksilöllisyyttä. Nyt hommat tulee hoidettua "jotenkuten" ja syliä on antaa vain silloin tällöin kullekin. Tulee niin riittämätön olo. Olen nyt kouluttautumassa uudelleen ihan sen takia, etttä tästä työstä en saa enää sitä tyydytystä mitä pitäisi.
 

Yhteistyössä