Pienet lapset ja parisuhde

["Vieras"]

Varmaan tällä palstalla hyvin yleinenkin aihe, mutta itse kun täällä harvoin käyn niin teenpä tästä nyt aloituksen. Itselläni on kaksi pientä lasta 3v ja 1½ v ja jokainen äiti varmasti ymmärtää mitä elämä kahden tämän ikäisen lapsen kanssa on. Sen lisäksi pitäisi vielä jaksaa tehdä kotityöt, huomioida miestä ja huolehtia parisuhteesta. Tämä avautuminen nyt siksi, että mies valittaa, kun ei saa seksiä eikä häntä huomioida. No hän käy töissä ja hoitaa lapsia silloin kun minä olen töissä (en siis käy säännöllisesti töissä). Hoidan siivoukset, ruuanlaiton, kaupassa käynnin, lasten kanssa harrastamisen yms. ja olen monesti maininnut asiasta, että voisi enemmän osallistua kotitöihin yms. mutta eipä auta. Erokin on pyörinyt puheissamme ja minusta se alkaa tuntua parhaimmalta vaihtoehdolta. Toisaalta haluaisi antaa lapsille ehjän kodin, mutta kun tietäisi missä se raja menee, kuinka paljon pitää kestää. Yksi ongelma on vielä se, ehkä suurin, että omaa aikaa minulla ei ole juuri ollenkaan. ja esim. illanvietot ystävien kanssa on liki mahdottomia, koska mies ei haluaisi minua niihin päästää. Varsinainen kysymykseni kuuluu, että helpottaako nämä asiat, kun lapset kasvaa? Pitääkö tässä yrittää vaan jaksaa ja jaksaa vai antaako periksi. Kuulisin mielellään kokemuksia muista vastaavanlaisista tilanteista!!

 

["viiru"]

Mä tein ukolle selväksi jo kauan ennen kuin lapsi tuli, että se sitten hoidetaan yhdessä.
Samoin kotityöt sun muut ja lapsen hoito. Se on toiminut ihan hyvin. Pääsen silloin kuin
halua viettämään vapaa-aikaa. Maaliskuussa menen teatteriin, huhtikuussa Naantalin kylpylään
ja sitten vielä Toukokuussa Berliiniin yksin. Samoin miheni matkustaa työnpuolesta joskus.
Silloin hoidan poikaa ja hän taas sitten kun haluan lähteä.
Meillä ei ole ollut ongelmia. Toki seksia ei ole enää niin useasti kuin olimme kahden.
Olisiko vähän sussakin vikaa, kun olet suotunut tekemään kaiken. Ei ne ukot helposti tossa vaiheessa enää tapojaan helposti muuta. Työssäkäyväkin voi siivota kotona tai laittaa ruokaa viikonloppuina.

 

[Timangi-]

Yli 10v miehen kanssa ja meillä onkolme lasta, tiedän ihan vähän mistä puhun.

Olisi tärkeää että molemma tiedostaa sen, ettei tuo pikkulapsiaika kestä loppuelämää. Tärkeintä on vetää samaa köyttä, elää päivä kerrallaan ja huomioida toinen toistaan, ilman vaatimuksia ja minäminäminä-asennetta.
On meilläkin vaikeita aikoja ollut ja nyt kun lapset ovat isompia(9v, kesällä 8v täyttävä ja pian 4v)
on arki niin paljon helpompaa ja mukavampaa. Aikansa kutakin. Mä olen tyytyväinen, ettei luovutettu silloin kun heikoilla jäillä liikuttiin ja tuntui, ettei se vauva/taapero/leikki-ikä lopu koskaan...
Rakkaus pariskuntana kyllä hiipui varmasti molemmilla, mutte koskaan yhtäaikaa ja sen takia tässä vielä ollaan.

Puhumista, puhumista, puhumista, tunteiden ja ajatusten kertomista. Kumpikaan ei ole ajatustenlukija vaikka miten hyvin toisen tuntisikin :/

 

["Minttu"]

Kuulostaa NIIN tutulta. Meillä lapset 6v ja 2,5v. Ero on tänä aikana ollut kaksi kertaa ajatuksissa, ensimmäisen kerran, kun esikoinen oli 10kk ja toisen kerran kuopuksen syntymän jälkeen. Meillä on auttanut puhuminen ja isovanhemmat. Puhuminen siksi, etten voi lukea toisen ajatuksia..meillä mm. selvisi tuossa pari vuotta sitten, että miestä vaivaa, kun minulla ei ole harrastusta. Koki syyllisyyttä omista menoistaan, kun "jouduin" aina jäämään kotiin.

Isovanhemmat vierailevat meillä säännöllisesti, samoin muutama kaveri/sukulainen, ja silloin me lähdemme miehen kanssa esim. kävelylle. Joskus isovanhemmat ottavat lapset hoitoon ja silloin meillä on siivouskielto..eli kaikkea muuta saa tehdä kuin laittaa kotia kuntoon. (tunnustan, tämä oli minulle aluksi vaikeaa) Minun piti opetella olemaan rennosti kotona - vaikka ympärillä olisi millainen kaaos tahansa.

Kuvaavaa on, että ensimmäisen kerran, kun lapset olivat hoidossa yli yön, me menimme hotelliin, jotta saisimme olla rauhassa. Kuntosalia, saunomista ja omien eväiden syömistä illalla, täyspitkä yö ja aamusuihku rauhassa..Suosittelen!

 

["alkup."]

Varmasti minussakin on vikani ja molemmat olemme melko voimakastahtoisia. Olen yrittänyt hyvällä ja pahalla saada asioita muuttumaan, mutta aina tulee vaan hirveät riidat, siksi ehkä on helpompaa tehdä itse kaikki. Mitä tulee omaan aikaan, niin mies on erityyppinen kuin minä ja hän viihtyy kotona eikä juurikaan tapaa kavereita. Sen vuoksi hänen on vaikea käsittää, että minä kaipaisin kavereita ja sosiaalista elämää ympärille. Näissä tilanteissa vaan lasten hoito on mahdottomuus. Ainoa "oma-aika" mihin voin hyvällä omallatunnolla lähteä on työpaikka, joten ei hyvin mee!!

 

["Minttu"]

Oletko jutellut miehesi kanssa? Miten hän näkee tilanteen?

 

[gnj]

meillä lapset ikäerolla 1v5kk ja rankkaa oli silloin kun olivat pieniä. Parisuhde oli hyvin kovilla. Pahinta oli se kun olin kotona! Ei sopinut minulle ollenkaan. Paljon muuttui kun menin vakituisesti töihin ja sain kaikkea omaa juttua (illanvietot työkavereiden kanssa, teatterireissut, oopperat, koulutukset jne jne ) Nyt kun lapset 5v ja 6v niin elämä hymyilee. Olen raskaana rv 30 ja odotamme pikkuvauva aikaa ihan eri tavalla kun ei ole kahta pientä hoidettavana Kyllä se siitä kun jaksaa ja huom. kaikikke se kotona olo ei vaan sovi. Se on hyvä myöntää itselle.

 

["vieras"]

Ollaan riidelty ja puhuttu ja riidelty ja juteltu miehen kanssa tilanteesta, ei hänkään tyytyväinen ole. Suurin ongelma hänelle on seksi ja läheisyydenpuute. Hän vetoaa siihen, että kun noi asiat toimii pystyy hänkin joustamaan. Itse taas koen, että ongelmat on niin paljon suurempia, että kun niitä saadaan korjattua, sujuisi ehkä läheisyys ja seksikin paremmin. Olen yrittänyt tulla vastaan, mutta ei sitä kauaa pysty, kun ilmapiiri on kireä koko ajan

Mies on myös sitä mieltä, että minun pitäisi mennä töihin. Olen osaksi samaa mieltä, mutta tällä hetkellä olen kuitenkin tyytyväinen, että saan olla lasten kanssa ja kuitenkin käyn ajoittain töissä. Ja pelkään teihin paluussa, sitä, että käynä töissä, hoidan lapset ja kodin eikä aikaa sittenkään jää muulle sosiaaliselle elämälle. No toisaalta sittenhän sen vasta näkee...

 

["alkup."]

^alkup.

 

[jesss]

Ongelmanne kuulostaa kuitenkin sen verran tavallisilta että en suosittele eroamaan, samat ongelmat tulisi seuraavassakin suhteessa hyvin tod.näk.

 

[Kermakakku]

Olen joskus pitänyt miehelle (ja myöhemmin myös lapsille) sellaista tehokuuria, että 'niin kauan kuin minä teen kotitöitä tänään, kaikki muutkin tekevät. Kotityöt loppuvat jokaiselta sitten, kun ne on tehty'. Se on ollut aika valaisevaa kaikille osapuolille, ja töiden valmistuttua on sitten jokainen saanut nauttia rauhasta.

Miehissä on sellainen vika, että ne eivät välttämättä näe tekemättömiä töitä. Se ei ole ilkeyttä eikä laiskuutta eikä vetämättömyyttä, vaan ne vaan eivät näe. Joskus jonkun joulun alla olin katkeamispisteessä arkitöiden ja juhlatöiden kanssa. Silloin laitoimme jääkaapinoveen kalenterin: kaikki jäljellä olevat päivät ja tekemättömät työt (mukaanlukien arkityöt kuten kaupassa käynnit ja pesukoneet yms). Siitä oli miehenkin helppo nähdä mitä pitää tulla tehdyksi ja tehdä, ja siitä hän osasi oma-aloitteisesti tehdä tehtäviä. Toimi loistavasti! Minun ei tarvinnut itkeä, huutaa eikä tehdä yksin, saatiin homma kasaan ja kaikilla oli hyvä mieli. Tätä kalenteria on käytetty muulloinkin tiukassa tilanteessa.

Se kuitenkin edellyttää sitä, että se vetämättömämpi osapuoli haluaa olla mukana perheessä ja suhteessa. Jos ei sitä halua ole, niin sitten on asiat huonosti.

Mitä lapsiperheen elämään tulee, niin lasten hereillä ollessa on perheen yhteinen aika, joka on myös parisuhdeaikaa siinä mielessä, että siinä tehdään sitä arkea yhdessä. Yhdessä tekemisestä, onnistumisen ylpeydestä, niistä ihanista (kamalista) yhteisistä lapsista lähtee sitä rakkautta, joka kittaa parisuhteen entistä lujemmaksi. Kun ne riiviöt on saatu illalla hiljaisiksi, se on jaksamisesta kiinni, onko kiva olla yhdessä (vaikka jutella telkkari ja tietokone KIINNI!), tuijottaa sohvalla yhdessä telkkaria, vai ollako omillaan, omaa asiaa tekemässä.

Ns. oma aika on yleensä yliarvostettua. Ei sitä tarvita kovinkaan usein, sillä parasta aikaa on yhdessäolo.

 

["vieras"]

Omakohtaisesta kokemuksesta suosittelisin säännöllistä osa-aikatyötä. Työpaikalla näkee muita ihmisiä, työkavereiden kanssa tulee lähdettyä säännöllisen epäsäännöllisesti illanviettoihin yms. ja siltikin vapaapäivinä ehtii hoitaa kotia ja tehdä niitä kotitöitä ihan riittävästi. Ja mitä seksiin tulee, niin kannattaa sitä yrittää sekstailla vaikkei alkuun niin huvittaisikaan, monesti pääsee itsekin fiiikseen mukaan kun vain alkuun pääsee. Kavereitasi voit varmasti nähdä, kun varaat tietyn ajan esim. viikko etukäteen ja ilmoitat sitten vaan miehelle, että esim. maanantaina 18-19 käyn Annan kanssa kahvilla, sä hoidat lapset. Ja sitten vaan menet, etkä kysele lupaa.

 

["alkup."]

Säännöllistä osa-aikaista työtä teenkin ja siihen olen tyytyväinen. Ja nämä työkavereiden kanssa illanviettoihin pääseminen onkin haasteellista, joita kovasti kaipaan. Meillä ongelmana se, että asutaan kaukana kaikesta ja jos johonkin lähtee, täytyy jäädä kaverille yöksi tai sitten olla kuivin suin ja mennä autolla. Enkä nyt tarkoita, että täytyisi esim. kuukausittain päästä ja vetää pään täyteen vaan silloin tällöin istumaan iltaa muutamalle viinilasilliselle ja seurustelemaan työkavereiden/kavereiden kanssa. Esim. tunnin kavereiden tapaamiset on mahdottomia kun jo matkoihin menee tunti. Olen ehdottanut, että voisin edes salilla käydä pari kertaa viikossa tässä lähellä, mutta sekin on liikaa pyydetty :/