V
vierailija
Vieras
Pitäisikö pidetystä hoitovapaasta kertoa työhaastattelussa?
Olin useamman vuoden ollut saman työnantajan palveluksessa (vakituinen työsuhde), ennenkuin jäin äitiyslomalle. Ensimmäisen lapsen jälkeen syntyi nopeasti toinen, eli jatkoin sitten äitiyslomalla ja sen jälkeen muutaman kuukauden hoitovapaalla. Kun olin sitten palaamassa töihin tulivat yt-neuvottelut ja minut irtisanottiin. En siis ehtinyt olla töissä vaan suoraan alkoi irtisanomisaika. Työtodistuksessa tietenkin lukee, että olen ollut edellisessä firmassa vuodet X. Aloin heti hakea uusia töitä, pääsin haastatteluun ja lopulta sain hakemani paikan. Nyt jäi vaan vaivaamaan, että haastattelussa ei ollut puhetta siitä, että olen ollut hoitovapaalla. Haastattelijat, joita oli useampi, keskittyivät kyselemään lähinnä henkilökohtaisista ominaisuuksistani, vahvuuksista ja siitä miten toimisin eri tilanteissa työpaikalla. Haastattelussa tuli kuitenkin selvästi esille, että minulla on 3- ja 1,5-vuotiaat lapset, eli kyllähän siitä voi päätellä että olen ollut heitä myös hoitamassa. Tässä vaiheessa ei kukaan haastattelijoista kysynyt aiheesta enempää, vaan siirryttiin muihin asioihin.
Häiritsee vaan se, että luullaanko uudessa yrityksessä minun salailleen tätä asiaa. En tarkoituksella pimittänyt mitään, asia ei vaan yksinkertaisesti tullut luontevasti esille missään vaiheessa. Hoitovapaa on jo loppunut, ja sehän on ollut minun ja edellisen työnantajan välinen asia milloin ja miten pitkään olen vapaata pitänyt. Hakulomakkeella piti laittaa työkokemus sopivaan haarukkaan, eli +5 vuotta, mikä pitää paikkansa koska sen verran olin kerryttänyt kokemusta jo ennen hoitovapaata. Siirryn myös tehtäviin jotka eroavat entisistä tehtävistäni, uuden opettelua on edessä joka tapauksessa paljon. Työnantaja tietää tämän ja perehdytykseen on varattu aikaa ja resursseja.
Tuntuisi tyhmältä mennä työn alkaessa kyselemään, että "tajusittehan minun olleen lasten kanssa kotona jonkin aikaa?". Mutta entä jos asia tulee esille ja on silti heille yllätys? Hoitovapaa ei kuitenkaan ole vaikuttanut osaamiseeni, kokemukseeni tai ominaisuuksiini työntekijänä, nehän ovat ne seikat joiden vuoksi minut on palkattu.