Pidänkö lapsen vaikka en pidä lapsista?

["vieras"]

En tiedä. Mutta just sun tyyppiset naiset yleensä rakastuvat omiin lapsiinsa hyvinkin paljon, kun saavat niitä. Vaikka eivät erityisesti välittäisi muitten lapsista, eivätkä välttämättä tunnista itsestään niinsanottua hoitovaistoa.
Se äidinvaisto syttyykin vasta sitten, kun saa omia lapsia. Ne ovat osa sua, niihin hullaannut täysin.
Tää on oma valintasi.

 

[Ap.]

Ja sekin vielä että en ole koskaan ajatellut lapsien hankkimista. Olen toisinaan leikitellyt ajatuksella että lapsettomana pysytteleminen ei ole hassumpaa. Miettinyt että voisin siskonpojalleni olla maailman paras täti, mutta en ole pitänyt kamalana ajatuksena sitä ettei itselläni olisi omia lapsia. Tuntuu jotenkin oudolta ajatella että olisin sitten joskus kymmenien vuosien päästä katkera siitä etten saisikaan lapsia. Uskon että voisin olla onnellinen lapsettomanakin. Mutta olen vielä nuori ja hölmö enkä voi mennä varmaksi ennustamaan tuntemuksiani kaukaisessa tulevaisuudessa :<

Eniten tässä pelottaa juurikin se että entä jos se halu äitiytyä ei tulekaan itsestään? Entä jos äidinvaisto pysyy yhtä piilossa kuin tähänkin asti? Jos en opikaan tuntemaan sitä suunnatonta äidinrakkautta kun jo valmiiksi suhtaudun lapsiperheen arkeen kyynisesti...

 

[Hoodrat]

Ap, itse olin jo tietämättäni raskaana kun vedin parin päivän kännit joulun aikoihin. Tiedän myös monta muuta tuttua joille käynyt samoin.
Sanon, että itse 23-vuotiaana en olisi halunnut lasta ja en olisi henkisesti ollut valmis lopettamaan "rentoa sinkkuelämää" tai seurustelin kyllä, mutta tiedät mitä tarkoitan. MUTTA henkisesti en olisi kestänyt aborttia, tiedän sen, joten olisin varmaankin päättänyt pitää lapsen.
Muista miettiä myös siltä kannalta, että et välttämättä tule ikinä raskaaksi enää. Yksi parhaimmista ystävistä on huolehtinyt säntillisesti ehkäisystä, 30-vuotiaana halusi tulla raskaaksi, kun parisuhde vakaa jne... Eipä tullut, 3 vuotta jo mennyt, missään ei vikaa, mutta raskaaksi ei tule.

 

[shihtzu]

Nuo tuntemukset ovat ihan normaaleja, minulle ei ollut minkäänlaista vauvakuumetta ennen esikoista ja todettiin vaan että antaa tulla jos on tullakseen. Kun raskaustesti näytti positiivista, niin mulle iski kamala kammo ja suoraan sanoen jonkinlainen identiteettikriisi ja se kesti aika pitkäänkin. En voi sanoa nauttineeni raskausajasta, yritin jollain tavoin peitellä sitä, enkä edes kertonut työkavereille elleivät ne kysyneet.
Lapsi kun syntyi, niin vielä siinäkään vaiheessa ei tullut suurta rakkauden tunnetta, katselin vauvaa ja ajattelin, että tuossa se nyt on, pitääkö minun olla nyt onnesta sekaisin.
Siitä se sitten hiljalleen se rakkaus syttyi ja aivan ihana lapsihan tuo on.

Toisen kohdalla ajatukset olivat jo ihan erilaiset, osasin asennoitua raskausaikaankin ihan eri tavalla, paljon rennommin.

 

["vieras"]

Ja sekin vielä että en ole koskaan ajatellut lapsien hankkimista. Olen toisinaan leikitellyt ajatuksella että lapsettomana pysytteleminen ei ole hassumpaa. Miettinyt että voisin siskonpojalleni olla maailman paras täti, mutta en ole pitänyt kamalana ajatuksena sitä ettei itselläni olisi omia lapsia. Tuntuu jotenkin oudolta ajatella että olisin sitten joskus kymmenien vuosien päästä katkera siitä etten saisikaan lapsia. Uskon että voisin olla onnellinen lapsettomanakin. Mutta olen vielä nuori ja hölmö enkä voi mennä varmaksi ennustamaan tuntemuksiani kaukaisessa tulevaisuudessa :<

Eniten tässä pelottaa juurikin se että entä jos se halu äitiytyä ei tulekaan itsestään? Entä jos äidinvaisto pysyy yhtä piilossa kuin tähänkin asti? Jos en opikaan tuntemaan sitä suunnatonta äidinrakkautta kun jo valmiiksi suhtaudun lapsiperheen arkeen kyynisesti...

Kyllä se äidinvaisto tulee, ihan itsestään.
Ekaa lasta odottaessa se juttu on vähän outo. Ei osaa suhtautua siihen asiaan niin, että musta tulee äiti. Että mähän olen äiti, koko raskausajankin. Koska se lapsi ei välttämättä personoidu, itselläkin on tekemistä siirtyä henkisesti "äidin" rooliin.
Mutta kun vauva syntyy, sitä rakastaa heti. Mä ainakin rakastin. Tunsin valtavaa rakkautta ja suojelunhalua. Onnentunne, se tuli vasta myöhemmin

 

[ulkonainen]

Itse en olisi ollut 23-vuotiaana valmis aidiksi, mutta toisaalta edes 32-vuotiaana lapsikuume ei ollut iskenyt, ja hankittiin lapsi ilman sita kuuluisaa kuumetta. Ja lasta rakastan tietysti yli kaiken, ja niin varmasti sinakin tulisit rakastamaan .

Itse voin sanoa etta olisin paatynyt aborttiin sinun iassasi, mutta nyt naen etta lopputulos voi olla hieno, valitsi sitten miten tahansa.

 

["madame"]

[QUOTE="typykkä";24176286]Tässä sinulle pari syytä pitää lapsi:

-odotusaika herättää kyllä äidinvaistosi ja halusi tulla juuri tälle lapselle äidiksi
-koska sinulla on puitteetkin kunnossa
-koska olet nuori ja lapset pitää saada nuorena
-mieti tulevaisuutta; sinulla on todellista sisältöä elämääsi
-saat omalta lapseltasi parhaat kommentit ja mielipiteet sitten myöhemmin, kun hän kasvaa ja kehittyy luonasi aikuiseksi asti

Jos olet vielä raskauden loppupuolellakin sitä mieltä, ettet suoi surminkaan halua äidiksi, voit antaa lapsesi vaikka tahattomasti lapsettomalle sukulaiselle kasvatiksi, ja tehdä hänelle maailman paras teko.[/QUOTE]

sisältöä..mmh no voi sen niinkin sanoa,tuliko mieleen että kaikki ihmiset eivät välttämättä koe sitä niin. parhaat kommentit ja mielipiteet:viimeistään teini iässä saa kuunnella haista v####a. ah ihanaa

sisältöä...ekat kk kakkavaipan vaihtoa,kantamista,tissittelyä. pahimmillaan ei kuukausiin jaksa/pysty käymään missään,jos repee niin että ei pysty istuu ja sen jälkeen vauva ei suostukkaan imee tissiä,muuten kuin makuulleen. tai vauvalla on vaikeat allergiat,refluksi tms heräät melkein 2v joka yö 5-13kertaa, valvot tunteja. sit ku univelka helpottaa ollaankin sopivasti uhmaiässä, kiukuttelua, ei ei ei,tottelemattomuutta.. päätöntä juoksentelua,kiipeilyä. koetappa siinä sitten istua rauhassa

joo ja kyllä minä tiedän montakin äitiä jotka on joskus väsyneenä ajatellut että vois lähettää jälkikasvun vaikka mars:iin.

ap voi saada adhd lapsen,autistisen,downin... haastavan..sairaan.

hänen tilanteessaan minä en tekisi lasta kun sitä ei ole tarkoituksella alulle laitettu, nimittäin se vastuu on sitten lapsesta aina,oli mitä oli. vai mikäs sen hauskempaa kun kaikki sairastaa,ite sit kuumeessa hoidat sitä lasta. helppoa ja hauskaa?

kaikki ei halua sellaista.

 

[Hoodrat]

Eniten tässä pelottaa juurikin se että entä jos se halu äitiytyä ei tulekaan itsestään? Entä jos äidinvaisto pysyy yhtä piilossa kuin tähänkin asti? Jos en opikaan tuntemaan sitä suunnatonta äidinrakkautta kun jo valmiiksi suhtaudun lapsiperheen arkeen kyynisesti...

Olen mäkin kyyninen toisten lapsiperhe-elämää kohtaan ja naurattaa ihmisten valitus yms.. Siitä lapsiperhe arjesta tulee sellaista kun itse teet siktä ja millaista itse haluat sen olevan. Me käymme säännöllisen epäsäännöllisesti kavereiden kanssa baareissa, miehen kanssa syömässä, tytön kanssa siellä täällä. Sen ei tarvitse olla pingottamista, riitelyä, itkua ja hammastenkiristystä. Se voi olla letkeää, rentoa ja mukavaa. Eilen kävimme esim terassilla kaljalla, tyttö nukkui ensin päikkäreitä vaunuissa, sitten heräsi niin ostimme jätskit hänelle yms.. Toissapäivänä spontaanisti veneilemään. 6 kk tyttö oli mukana espanjan reissulla jne.. Teet elämästäsi sellaista kun haluat sen olevan. Ei sinun tarvitse istua hiekkalaatikon reunalla ja puhua nicopetterin kuivaksioppimisesta tai uusimmasta välikausihaalarista.
Me teemme kaikkea sitä mitä ennenkin lasta. Paikat vaan ei aina ole ihan samoja. Käymme syömässä ulkona, matkustelemme myös spontaanisti, piipahdamme terassille, urheilemme, dokaamme, soitamme soittimia jne..
Ainut ero kaikessa on se, että haluan antaa tytölle myös sitä leikkiaikaa, joten käymme myös puistoissa vapaapäivinä, mutta nekin yleensä ovat siellämminne esim. Eksymme kävelyllä

 

[Heihei]

Mulla oli vuosi sitten ihan samanlainen tilanne Ap:n kanssa, ikää oli tosin jo 30. Me oltiin miehen kanssa mietitty että miltä se oikein tuntuu kun HALUAA lapsen/lapsia, sillä meillä kummalakaan ei ollut minkäänlaista tarvetta/halua lisääntyä. Puhuimme että ei se maailmanloppu olisi jos vahinko kävisi eli ehkäisy pettäisi, mutta että toistaiseksi haluamme enemmän ehkäistä kuin edesauttaa lapsen saantia.

Molemmilla on liuta sisarusten lapsia joista ihan pidimme/pidämme pieninä annoksina, mutta yleisesti ottaen emme mekään erityisesti pitäneet tai pidä edelleenkään lapsista. Kuitenkin, ehkäisystä huolimatta totesin olevani raskaana. Päätimme että kun on noin sisukas tapaus niin tulkoon, ja uskoimme kyllä että meistä tulee hyvät vanhemmat lapsellemme. Nyt tuo jäppinen on 4kk enkä todellakaan ole katunut. Raskausaikana mulle kehitty enempikin sellainen järkiperäinen suojelu lasta kohtaan kuin mitään kummoista kiintymystä, mutta kyllä tähän mennessä se kiintymyt ja äidinrakkaus on kehittynyt.

Ja siitä alkoholista, siinäkin mulla oli sama juttu eli satuin mm. kurssijuhlissa ottamaan kuppia vähän reilummin. Alussahan sikiön ja äidin verenkierto ei ole missään tekemisissä, joten ei ole haittaa noista.

 

[Kerpele]

Mä en voi puolustella sitä lapsen tekemistä muuten kuin sillä että mä en olisi valmis kantamaan sitä taakkaa että en olisi antanut omalle lapselleni mahdollisuutta elämään...

Ja minäkään en ollut mikään lapsirakas ihminen ennen omia lapsia. Edelleenkin pidän kyllä tietyistä lapsista persoonina mutten sillälailla yleisesti ottaen kaikista lapsista.
Meillä tuo vanhempi lapsi on välillä hyvinkin hmm.. haastava ja olen ihan puhki hänen kanssaan, silti olen tajuttoman onnellinen hänestä ja siitä että minä olen antanut hänelle elämän, mahdollisuuden tehdä asioita, juosta hiekalla paljain varpain, poimia kukkasia tien reunasta, halata siskoa, piirtää, haistaa meren tuoksun, kuunnella ukkosen jyrinää, opetella lukemaan ja kirjoittamaan, saada hellyyttä ja rakkautta

Ehkä tää on hippusen yli-imelää jonkun mielestä, mutta näin mä näen asian..

 

[bud]

Pidä se. Kun se lapsi joskus sanoo sulle: Minä rakastan sinua, ihan spontaanisti yhtäkkiä, niin kuin oma 2v tänään sanoi minulle, ei sen parempaa ole. Se saa silmät kostumaan ihan vaivihkaa, ettei lapsi huomaa ja sydän muljahtaa rinnassa. Nuo onnen hetket siinä raskaan arjen keskellä auttaa jaksamaan taas ja tietää, ettei voi olla ihan huono äiti kumminkaan. Rakkaus omaan lapseen on parasta maailmassa. Ja lapsen rakkaus vanhempaa kohtaan.

 

["jepp"]

Jos päätät pitää lapsen, niin voit olla ihan varma siitä että kyllä ne äidinvaistot ja rakkaus sitä omaa lasta kohtaan herää. Ne on ne kuuluistat hormonit jotka saa sinut rakastamaan lastasi. Rakkaus omaa lasta kohtaan on jotain niin poikkeuksellista ja alkukantaista, täysin erilaista kuin rakkaus puolisoa tai perheen jäseniä kohtaan, nyt kun sinulla on mahdollisuus se kokea niin te se!!

 

["MisMis"]

Mä en ole koskaan tykännyt lapsista, enkä edelleenkään tykkää muitten mukuloista, mutta omat on maailman ihanimpia ja rakkaimpia pikkuterroristeja <3
Ensimmäinen oli "vahinko", ei ollut edes kunnon parisuhdetta, eikä tukiverkkoja ja olin niin järkyttynyt, että jouduin ottamaan sairaslomaa töistä, olin aina ajatellut, että minähän en tee lapsia IKINÄ. Kuitenkin, sillä hetkellä, kun näin sen pikkuisen pienen (yli 4-kiloisen ) nyytin, olin heti myyty ja mitään en ole koskaan niin paljoa rakastanut, kuin tuota ihanaa ipanaa ja hänen pikkuveljeään. Ja nyt on jo kolmas tulossa, niin se mieli vaan muuttuu