Samaa mieltä kuin Merengue. Ja itse olen 40v. Ainakin minussa elää ikuisesti sisäinen lapsi, joka haluaa tietää että hällä on äiti ja isä, niin kauan kuin niissä henki pihisee.
Valitettavasti meidän lapsella vaan on myöskin ap:n kaltaiset isovanhemmat, tosin miehen puolelta. Tulee joskus mieleen, että onko ne tehnyt lapsensa vaan siksi että saisivat lapsenlapsia.
Mitä sitten vaikka niillä on enemmän rahaa kuin oli silloin kun omat lapset oli pieniä? Miten se shoppailu liiittyy mitenkään rakastamiseen? Sitä paitti, itsekin oon jo niin vanha että kyllähän meillä rahaa on kertynyt jota tuhlata lapsiin jos tekee mieli. en itse ymmärrä ollenkaan sitä asiaa että appivanhemmatkin on halunneet heti lapsien synnyttyä nopeasti takaisin töihin ja nyt lastenlasten aikaan sitten halusivat jäädä ennenaikaiselle eläkkeelle jotta saavat olla heidän kanssa ja hoitotätiksikin ryhtyä.
Mun mielestä tässä asetelmassa on kysymys vain siitä että isovanhemmat ei osaa elää omaa elämää vaan ovat ryhtyneet lasten pois muutettua ainoastaan odottamaan niitä lapsenlapsia ja nyt haluavat rakentaa elämän niiden ympärille. Ja kun meille riittäis ihan se kerta viikkoon kahvittelu kun meillä on ihan oma perhe ja oma elämä.
Ja kysymys myös siitä että korjailevat asioita mitkä on jäänyt harmittamaan aikoinaan omien lasten kanssa. Mutta ei se ole lastenlasten tehtävä luoda heille elämää eikä korjata heidän menneisyyden mokiaan.
Sitä appivanhemmat tosiaan hokee, että saa vain ne hyvät puolet kun voi aina viedä lapsenlapset kotiin sitten kun ei enää halua niiden kanssa olla ja heittää äidin syliin kun alkavat kiukutella. Ja sitten oikeasti kuvittelevat että kolikolla ei ole kääntöpuolta, että he eivät missaa mitään lapsenlapsen elämässä vaan ovat yhtä tiiviisti mukana kun omiensa kanssa aikoinaan.
Sen takia meidän pitäisi sallia heidän käyvän päivittäin jotta näkevät kuinka kuopus kehittyy kun yrittää opetella kävelemään juuri nyt. Halusivat esikoisen vauvauintiin mukaan ja rankuttivat siitä joka viikko. Eläkkeelle jäätyään anoppi olisi halunnut viedä häntä muskariin minun sijaan. Ovat ostaneet pyörät, sukset ym. ja ilmoittaneet että haluavat opettaa heitä. Sori vaan mutta nää on meidän lapset ja mulla on ihan oikeus ilman huonoa omaatuntoa harrastaa lasteni kanssa esim. muskaria, hiihtoa, uintia tai ihan mitä vaan, ilman että mun pitää pyytää isovanhemmat aina mukaan ettei ne vaan missais mitään!?
Miten hän voi tietää kuinka tulee tuota lastenlasta rakastamaan? Etenkin jos omista lapsistaankin "vaan" tykkää.. 
