Physiomer ja Kaksplus.fi kysyvät: Minkälaisia hyötyjä Physiomer Baby Mistin -suihkeen käytöllä on ollut?

Edelleenkään ei pidä nenäsuihkeen laittamisesta, mutta hyötynä on ollut se, että räkä saadaan poistettua helpommin. Pikkuhiljaa pojan räkäisyys on väistymässä. Yhtenä etuna pidän myös sitä, että vauva tottuu myös näihin epämiellyttävämpiin käsittelyihin.
 
MAV
Edelleen mä olen ihan tohkeissani siitä, että tätä suihketta on helppo laittaa. Eli joka painalluksella oikeasti tulee! Meidän poika on ollut nyt jo viikkoja nuhassa ja nuha vaivaa etenkin öisin ja häiritsee täten unia. Vaikka poika ei yhtään tykkää nenäsuihkeista niin silti yöllä (tokkurassa) on helppo nostaa poika syliin ja suihkauttaa nopeasti nenään ja laittaa takas nukkumaan. Nenä aukeaa nopeasti ja kaikkien unet jatkuu.
 
Olen laittanut nyt ennen nukkumaanmenoa ja päikkäreille menoa ja joskus muulloinkin kun on räkäisyyttä ja koen että suihke helpottaa nukkumista ja taaperon touhuamista. Nenä ei ole mennyt tukkoon ja koko yö ollaan nukuttu rauhallisesti.
 
Nenä on helpompi niistää ja kosteuttaa myös nenän limakalvoja. Tuote on hieman kirvelevä aroille nenän limakalvoille (testasin tuotetta myös omaan nenään). Tuntui auttavan myös tukkoiseen nenään, eli helpottaa nenän tukkoisuutta. Rohina ei kyllä lopu,vaikuttaa paikallisesti kuten perus suolatipat, tämä helpompi vain laittaa pienelle vauvalle kun tulee nopeasti ainetta.
 
Meillä ei vielä osata niistää, mutta tänään on ensimmäistä kertaa ollut kovasti yritystä siihen suuntaan. Nuha on valuvampaa ja kivemmin ulos tulevaa ja limakalvot vaikuttaisi olevan hyvässä kunnossa vaikka lämmityskausi rupeaa olemaan pahimmillaan.

Tuotteen laittaminen nenään sujuu jo kivasti eikä neiti pane hanttiin.
 
Tytölle tuli räkätauti (jälleen) ja lima irtoaa todella hyvin tällä suihkeella. Aivastaessa tulee jo osa ja nenäfridalla loput. Ollaan oltu tyytyväisiä. Tukkoisuutta kestänyt vähemmän aikaa kun yleensä.
 
Räkä lähtee todella hyvin valumaan suihkeen laiton jälkeen, sitten vaan niistimellä räkä ulos (n. 10-15 minuutin kuluttua) ja lapsi voi paremmin ja pystyy nukkumaan. Meillä siis osui flunssa sopivasti tähän testiaikaan ja vaikuttaisi siltä, että tämä on kyllä tehokkain käyttämämme suihke. Tosin lapsi nytkin heräilee öisin jonkin verran ja mielenkiinnolla odotan estääkö suihke nyt korvatulehduksen (joita on aiemmin ollut 3 kpl ja ikää on 1v).
 
BE
Räkä vuotaa/valuu pois vauvan nenästä, jolloin nenä on helppo pyyhkiä. Hengitystiet avautuvat, vauvan on helpompi hengittää ja näin ollen se myös helpottaa syömistä. Nukkuminen on helpompaa, kun nenä ei ole tukossa.
 
Flunssaa ei meillä ole joten suihkeen vaikutus kunnon tukkoisuuteen on vielä testaamatta. Ehkä hieman auttaa pulauttelun aiheuttamaan tukkoisuuteen, on tosin muutenkin niin onneton nukkuja tuo meidän pikkuinen niin kitisee muutoinkin tunnin välein 24/7.
 
Hmm, taisi minunkin vastaus lentää bittiavaruuteen...

Joka tapauksessa siis meidän vauvalla oli jossain vaiheessa nenä koko ajan räkätukossa. Suihkeen avulla sai räät pois ja helpotti. Nyt lähiaikoina vaivaa ei ole ollut, niin en ole kokenut tarpeelliseksi käyttää suihketta, mutta eipä näinä flunssa-aikoina kauaa mene, että nenä taas rohisee.
 
Suihkeen avulla räkä on helpompi saada ulos Fridalla tai välillä riittää pelkkä nenän pyyhkiminen jos räkä valunut kokonaan ulos nenästä. Tämän myötä tietenkin niin syöminen, nukkuminen kuin muukin touhuaminen helpottuu.
 

Yhteistyössä