Kolme kertaa olen PHKS:ssa synnyttänyt, Tosin viimeinen oli suuniteltu sektio. Kätilöitä on kohdalleni sattunut useita, niin nuoria kuin vanhojakin.
Ensimmäisessä synnytyksessä kävin läpi ainakin puolen kymmentä kätilöä, koska synntys kesti kolme vuorokautta. Kaikki olivat todella empaattisia ja mukavia, ainoa josta jäi paha mieli oli jo edesmennyt synnytyslääkäri. Viimeisiksi kätilöiksi sain pari vanhempaa tätiä, joista jo miehelle kuiskasin "että toivottavasti ei synnytetä noiden kanssa". Kuitenkin nämä kätilöt osoittautuivat työnsä osaaviksi rautaisiksi ammatilaisiksi. Koska synnytys oli kestänyt jo kolmatta vuorokautta, olin aika väsynyt ja ponnistaminen oli tehotonta. Nämä kaksi naista kuitenkin pelastivat synnytyksen ja jättivät minuun vielä kovan luottamuksen synnyttämiseen.
Toinen synntytys oli nopeampi ja ehdin käydä läpi vain yhden kätilön. Tämä nuori nainen oli mukava ja myös asiansa osaava, mutta hieman arka. Jouduin useampaan otteeseen käskemään, "että kaivas vaan sakset esiin". Tästäkin synnytyksestä jäi hyvä mieli.
Kolmas olikin sitten oma reissunsa. Jouduin sairaalaan rv 32, korkean lapsiveden menon takia. Ensimmäiset kolme vuorokautta olin alhaalla synnytysosastolla saamassa antibioottia ja kätilöt olivat todella mukavia. Antoivat jopa äitini tulla katsomaan, vaikka ko. osastolla ei oikein vieraita suvaita. Viikon kuluttua vesi kävi niin vähiin, että vauva leikattiin tähän maailmaan, koska hän oli perätilassa. Sektiossakin oli mukana kätilö, joka kävi vielä osastollakin juttelemassa kanssani.
Jos vielä muksuja tekisin, niin "päksiin" menisin ja ihan hyvällä mielellä.