Ólen varmasti tämän maan huonoin äiti, koska:
1) Lopetin imetyksen vauvan ollessa 3kk. (Maito yksinkertaisesti ei riittänyt).
2) Vein esikoiseni päivähoitoon (vuoropäiväkotiin) jo 10-kuisena ja aion viedä myös kuopukseni.
3) Haluan ja jopa vaadin kahdenkeskistä aikaa mieheni (lasteni isän) kanssa, koska yksinkertaisesti rakastan häntä.
Tätä palstaa lukiessani törmään mitä kummallisempiin kommentteihin siitä, millainen "kunnon äiti" on ja miten hänen tulisi lastaan hoitaa. Vihjeet siitä, että lapset ovat kaikki yksilöitä ja syövät/ juovat/ nukkuvat/ toimivat kaikki omaan rytmiinsä, ei tunnu kantavan kovin pitkälle. Rintamaidon puolestapuhujat tuntuvat olevan kaikkein kärkkäimpiä antamaan "ohjeita" oikeasta lapsen kasvattamisesta, samoin ne, jotka (onnekseen) voivat käyskennellä kotona lapsen kanssa jopa kolme vuotta.
Itse lasten kasvatuksessa pidän tärkeimpänä asenne- ja tunnekasvatusta. Mielestäni onnellisinta olisi, jos lapsistani kasvaisi toiset huomioonottavia ja toisten mielipiteitä arvostavia yksilöitä. Ei siis tunnevammaisia "omaan napaan tuijottajia"!
Toivonkin, etteivät lapsenne ime noita yksisuuntaisia asenteita äidinmaidossa itselleen.
Tämän kirjoitin siksi, että olen todella pettynyt ja loukkaantunutkin siitä, että useat vastaukset täysin inhimillisiin kysymyksiin ovat enemmän tai vähemmän jotakuta loukkaavia, eikä osata asettaa itseä toisen asemaan saati auttaa.
1) Lopetin imetyksen vauvan ollessa 3kk. (Maito yksinkertaisesti ei riittänyt).
2) Vein esikoiseni päivähoitoon (vuoropäiväkotiin) jo 10-kuisena ja aion viedä myös kuopukseni.
3) Haluan ja jopa vaadin kahdenkeskistä aikaa mieheni (lasteni isän) kanssa, koska yksinkertaisesti rakastan häntä.
Tätä palstaa lukiessani törmään mitä kummallisempiin kommentteihin siitä, millainen "kunnon äiti" on ja miten hänen tulisi lastaan hoitaa. Vihjeet siitä, että lapset ovat kaikki yksilöitä ja syövät/ juovat/ nukkuvat/ toimivat kaikki omaan rytmiinsä, ei tunnu kantavan kovin pitkälle. Rintamaidon puolestapuhujat tuntuvat olevan kaikkein kärkkäimpiä antamaan "ohjeita" oikeasta lapsen kasvattamisesta, samoin ne, jotka (onnekseen) voivat käyskennellä kotona lapsen kanssa jopa kolme vuotta.
Itse lasten kasvatuksessa pidän tärkeimpänä asenne- ja tunnekasvatusta. Mielestäni onnellisinta olisi, jos lapsistani kasvaisi toiset huomioonottavia ja toisten mielipiteitä arvostavia yksilöitä. Ei siis tunnevammaisia "omaan napaan tuijottajia"!
Toivonkin, etteivät lapsenne ime noita yksisuuntaisia asenteita äidinmaidossa itselleen.
Tämän kirjoitin siksi, että olen todella pettynyt ja loukkaantunutkin siitä, että useat vastaukset täysin inhimillisiin kysymyksiin ovat enemmän tai vähemmän jotakuta loukkaavia, eikä osata asettaa itseä toisen asemaan saati auttaa.