M
miten tästä eteenpäin
Vieras
Aloitetaanpa tämä vuodatus kertomalla, että olen alkoholisti. Raittiita kausia on, etenkin raskausajat ja pikkuvauva-aika. Lapsia on kolme. Elämässäni on ollut paljon sotkua, olen tehnyt virheitä ja hätiköityjä päätöksiä. Usein olen saanut siipeeni ja yleensä aina taustalla on ollut se viina, joka mua kuljettaa.
Olen eronnut ja nykyään toistamiseen naimisissa. Syyt aiempaan erooni löytyvät lähes yksinomaan viinasta, siis minun juomisestani. Elimme avioliiton ensivuodet onnellisina, saimme kaksi lasta ja minä elin raittiina. Sitten aloin juoda, kulkea baareissa ja lopulta petin miestäni. Ihastuin nykyiseen mieheeni eräällä baarireissulla. Asiat tuntuivat menevän eteenpäin kuin itsestään: pian olin eronnut ja asuin uuden miehen kanssa yhdessä. Sitten tulinkin raskaaksi ja juomiseni loppui taas. Nyt kun lapsemme on toisella vuodella, on korkki taas auennut.
Ikää minulla on jo liki 40, että sen puoleen minun luulisi jo tulleen järkiini, kasvaneen aikuiseksi. Mutta ei. Viime viikonloppuna sekoilin taas baareissa, ja päädyin jonkun miehen luokse...Voi kuinka saastaiseksi tunnenkaan itseni! En tiedä kuinka pääsen tästä ylös, olen niin maassa kuin olla ja voi. Olen väsynyt itseeni, omaan käytökseeni ja siihen kuinka aina päädyn humalassa satuttamaan itselleni rakkaita ihmisiä. Selvinpäin olen oikeastaan melko ujo.
Kun muistelen viikonloppua ja sitä iljettävää iltaa, tuntuu kuin se ihminen en olisikaan minä, vaan joku muu, paha versio minusta. Joku demoni, joka on ottanut minun ruumiini valtaansa ja tekee sillä kaikkea pahaa ja väärää. Masennus kalvaa sisintäni, elämänhalu on hukassa. Tämä ei ole mikään itsemurhauhkaus, mutta voisin hyvin olla kuollut, niin turhalta ja tyhjältä elämäni tuntuu. Olen pilannut kaikkien elämän olemalla tällainen juoppoluuseri, lutka suoraansanoen.
Tuntuu vaikealta elää mieheni rinnalla tämä teko tunnollani. Mietin kertoako hänelle vai ei..Tehtyä ei tekemättömäksi saa, ja asian kertominen saisi miehelle todella pahan olon aikaan. Itseäni se helpottaisi, mutta eikö se ole mulle oikein kantaa tätä tuskaa sisälläni, kun oma on syyni? Tämä on rangaistus minulle..
Olen eronnut ja nykyään toistamiseen naimisissa. Syyt aiempaan erooni löytyvät lähes yksinomaan viinasta, siis minun juomisestani. Elimme avioliiton ensivuodet onnellisina, saimme kaksi lasta ja minä elin raittiina. Sitten aloin juoda, kulkea baareissa ja lopulta petin miestäni. Ihastuin nykyiseen mieheeni eräällä baarireissulla. Asiat tuntuivat menevän eteenpäin kuin itsestään: pian olin eronnut ja asuin uuden miehen kanssa yhdessä. Sitten tulinkin raskaaksi ja juomiseni loppui taas. Nyt kun lapsemme on toisella vuodella, on korkki taas auennut.
Ikää minulla on jo liki 40, että sen puoleen minun luulisi jo tulleen järkiini, kasvaneen aikuiseksi. Mutta ei. Viime viikonloppuna sekoilin taas baareissa, ja päädyin jonkun miehen luokse...Voi kuinka saastaiseksi tunnenkaan itseni! En tiedä kuinka pääsen tästä ylös, olen niin maassa kuin olla ja voi. Olen väsynyt itseeni, omaan käytökseeni ja siihen kuinka aina päädyn humalassa satuttamaan itselleni rakkaita ihmisiä. Selvinpäin olen oikeastaan melko ujo.
Kun muistelen viikonloppua ja sitä iljettävää iltaa, tuntuu kuin se ihminen en olisikaan minä, vaan joku muu, paha versio minusta. Joku demoni, joka on ottanut minun ruumiini valtaansa ja tekee sillä kaikkea pahaa ja väärää. Masennus kalvaa sisintäni, elämänhalu on hukassa. Tämä ei ole mikään itsemurhauhkaus, mutta voisin hyvin olla kuollut, niin turhalta ja tyhjältä elämäni tuntuu. Olen pilannut kaikkien elämän olemalla tällainen juoppoluuseri, lutka suoraansanoen.
Tuntuu vaikealta elää mieheni rinnalla tämä teko tunnollani. Mietin kertoako hänelle vai ei..Tehtyä ei tekemättömäksi saa, ja asian kertominen saisi miehelle todella pahan olon aikaan. Itseäni se helpottaisi, mutta eikö se ole mulle oikein kantaa tätä tuskaa sisälläni, kun oma on syyni? Tämä on rangaistus minulle..