petetty ja pettäjä!
Pakko harmautua.
Pieni katselmus tilanteeseen:
Minulla ja miehellä on kaksi pientä lasta.
Kun esikoinen oli pieni vauva, mies petti minua parhaan ystäväni kanssa. Ei erottu miehen kanssa, vaan tähän asti ollaan asioita yritetty korjata (ja siinä aika hyvin onnistuttu alkuun nähden).
Kuitenkin kaikista hyvittelyistä, lupauksista ja rakkaudenosoituksista huolimatta en ole pystynyt luottamaan mieheen 100%:sti ja tuo pettäminen nousee silloin tällöin pahana haamuna mieleen ja on aina saanut itselleni tosi pahan olon.
Aina se sama kuvotus, ahdistus ja sydämen särkymisen tunne tulee silti väkisin mieleen.
Nyt sitten n. 2 vuotta pettämisen jälkeen minä itse törmäsin mielenkiintoiseen mieheen. Päädyimme samaan osoitteeseen ja samaan sänkyyn.
Sen jälkeen minulla oli aivan järkyttävä morkkis.
Koskaan en miehelleni kertonut, että häntä petin (enkä kerro).
Tuo oman pettämiseni jälkeen mulle on tullut fiilis, ettei se mieheni petos mua kohtaan ollutkaan niin järkyttävä.
Minua ei enää satuta ajatella ex-ystävääni ja edes sitä, että hän minut mieheni kanssa petti.
Minua ei satuta enää epäilykset, eikä mikään mikä aiheeseen liittyy.
Ei ahdista, enkä nosta sitä asiaa enää esiin riitojen yhteydessä.
Jotenkin oman pettämiseni jälkeen ymmärrän enemmän tilannetta ja ajattelen asiaa niin, että miehen pettäminen on saattanut olla pelkkä hairahdus ja ehkä sittenkin hän rakastaa minua. Rakastanhan minäkin miestäni enemmän kuin ketään, vaikka häntä petinkin.
En tiedä olenko minä vain erityisen sairas yksilö, kun ajattelen, ettei mieheni pysty enää minua satuttamaan, koska itsekin olen yhtä pahan tempun tehnyt.
Tavallaan ajatus "annoin takaisin samalla mitalla" huhuilee tuolla takaraivossa.
En tiedä petoskumppanini sukunimeä, enkä mitään muutakaan olennaista hänestä.
En toivo, että missään tapaisimme, vaikka en tapaamista pelkääkään.
Miten siis miehen ja oman pettämisen jälkeen voi olla näin hyvä olo kaikesta?
Miten yht'äkkiä ne kaikki ahdistavat ja pahat tunteet katoavat?
Miten voi tulla sellainen fiilis, että kaikki on hyvin, eikä meitä miehen kanssa mikään koskaan erota?
Onko kukaan koskaan kokenut mitään vastaavaa?
Pieni katselmus tilanteeseen:
Minulla ja miehellä on kaksi pientä lasta.
Kun esikoinen oli pieni vauva, mies petti minua parhaan ystäväni kanssa. Ei erottu miehen kanssa, vaan tähän asti ollaan asioita yritetty korjata (ja siinä aika hyvin onnistuttu alkuun nähden).
Kuitenkin kaikista hyvittelyistä, lupauksista ja rakkaudenosoituksista huolimatta en ole pystynyt luottamaan mieheen 100%:sti ja tuo pettäminen nousee silloin tällöin pahana haamuna mieleen ja on aina saanut itselleni tosi pahan olon.
Aina se sama kuvotus, ahdistus ja sydämen särkymisen tunne tulee silti väkisin mieleen.
Nyt sitten n. 2 vuotta pettämisen jälkeen minä itse törmäsin mielenkiintoiseen mieheen. Päädyimme samaan osoitteeseen ja samaan sänkyyn.
Sen jälkeen minulla oli aivan järkyttävä morkkis.
Koskaan en miehelleni kertonut, että häntä petin (enkä kerro).
Tuo oman pettämiseni jälkeen mulle on tullut fiilis, ettei se mieheni petos mua kohtaan ollutkaan niin järkyttävä.
Minua ei enää satuta ajatella ex-ystävääni ja edes sitä, että hän minut mieheni kanssa petti.
Minua ei satuta enää epäilykset, eikä mikään mikä aiheeseen liittyy.
Ei ahdista, enkä nosta sitä asiaa enää esiin riitojen yhteydessä.
Jotenkin oman pettämiseni jälkeen ymmärrän enemmän tilannetta ja ajattelen asiaa niin, että miehen pettäminen on saattanut olla pelkkä hairahdus ja ehkä sittenkin hän rakastaa minua. Rakastanhan minäkin miestäni enemmän kuin ketään, vaikka häntä petinkin.
En tiedä olenko minä vain erityisen sairas yksilö, kun ajattelen, ettei mieheni pysty enää minua satuttamaan, koska itsekin olen yhtä pahan tempun tehnyt.
Tavallaan ajatus "annoin takaisin samalla mitalla" huhuilee tuolla takaraivossa.
En tiedä petoskumppanini sukunimeä, enkä mitään muutakaan olennaista hänestä.
En toivo, että missään tapaisimme, vaikka en tapaamista pelkääkään.
Miten siis miehen ja oman pettämisen jälkeen voi olla näin hyvä olo kaikesta?
Miten yht'äkkiä ne kaikki ahdistavat ja pahat tunteet katoavat?
Miten voi tulla sellainen fiilis, että kaikki on hyvin, eikä meitä miehen kanssa mikään koskaan erota?
Onko kukaan koskaan kokenut mitään vastaavaa?