Pettämisen jälk yhdessä?

Ajattelin laittaa avauksen tännekin palstalle, josko ei niin nopeasti hukkuisi muiden viestien alle.

Kirjoitin alla olevan tekstin ketjuun "kaikki miehet pettää", mutta siellä se juuttui muiden kirjoitusten jalkoihin eikä saanut kommentteja. onko täällä vastaavan kokeneita. Miten teillä on jaksettu asian kanssa ja mitkä keskustelut/toimintatavat ovat vieneet eteenpäin onnellisempaan tulevaisuuteen?

Omani on pettänyt kaksi kertaa törttöiltyään alkoholin vaikutuksen alaisena. Molemmilla kerroilla on syvästi katuvana tullut itse kertomaan. Ihan karmea helvettihän siitä on seurannut molemmille ja todella rankkaa on ollut. Vaikea on luottaa edelleen (viimeisestä neljä vuotta). Onnellinen olen kuitenkin, että olemme jaksaneet yhdessä ja onhan tämä kasvattanutkin ja opettanut asioista vielä paremmin puhumaan.

Kaikki eivät siis varmasti petä, mutta löytyy niitä ihan tavallisista perheenisistäkin ja hyvin koulutetuistakin sellaisista. Onneksi anteeksianto on olemassa. Joku kun vain kertoisi, miten sen täydellisen luottamuksen saisi takaisin. Välillä olen miettinyt, että olisiko ollut henkisesti helpompaa, jos en olisi koskaan kuullut tapahtuneista (olisi varmasti, mutta...). Mieheni ei olisi kuulemma pystynyt niin elämään.

Tämän ketjun perusteella taidan olla maailman ainut petetty, sillä semmoiset eivät varmasti ole uskaltaneet kovin helposti vastata, kun yllä on lista vastauksi "No ei todellakaan". Onnellinen olen puolestanne. Ihanaa, jos ette ole joutuneet moista kokemaan. Mukavia hetkiä kaikille oman puolison kainalossa.

:heart:
 
Meillä on ilmeisesti sama nimimerkki B)

En tiedä kuinka itse suhtautuisin jos oma mieheni pettäisi. Tai ainakaan en ole tietoinen siitä että olisi pettänyt...olemme olleet yli 5v yhdessä ja hyvin meillä menee nytten. Olen aina sanonut että jos mieheni pettäisi niin jättäisin hänet heti! Mutta sitten jos semmoinen tilanne tulisi eteen niin eihän sitä ikinä tiedä mitä tekisi... :/

Nostan sinulle hattua kun olet pystynyt jatkamaan eteenpäin ja kirjotit siihen että se on myös ns. vahvistanut tietyllä tavalla teidän suhdetta. Mutta miten pystyt luottamaan häneen kun hän esim. lähtee kavereittensa kanssa baariin? Etkö pelkää että hän taas tulee ja sanoo että nyt taas taisin tehdä syrjähypyn? Sanoit myös että nämä tilanteet on tapahtunut silloin kun hän on ottanut muutaman bissen, onko se syy että saa pettää, minusta se kuulostaa enemmän silltä että se laittaa sen kännin piikkiin, mikä ei minun mielestäni ole oikein! :\|
 
särö
no hei.toivottavasti jaksat pysyä päätöksessäsi.
minä itse aikoinaan kun mieheni kertoi pettämisestä niin annoin anteeksi ja meni kolme vuotta petti taas ja taas minä annoin anteeksi.tuntui helpommalta jäädä siihen kun lähteä...luottanut en mieheeni enään yhtään. sitten tuli se kolmas kerta, mieheni petti minua parhaan ystäväni kanssa tai luulin häntä ystäväkseni,sain asiata tiedon tältä ns. ystävältä ja mieheni kielsi kaiken..oli aivan lyöty, mieheni halusi et me pysytään yhdessä ja vannoi et se on nyt loppu ja muuttuikin aivan ihanaksi isäksi ja helläksi ja huomioivaksi mieheksi. kuukausia meni hyvin, sit mulle tuli sellanen pelko et mitä jos taas muuttuu ja petää,tiesin että se olisi minulle liikaa,joten otin ja erosin.
 
Sorry, en ollut tietoinen, että täällä on joku muukin ko nimimerkillä. Itse olen aika uusi täällä palstalla. B) Voin olla jatkossa vaikka iltaaurinko :D

En muista kaikkia kysymyksiäsi, mutta kysymys ei ole ollut vain muutamasta bissestä vaan ympäripäissään törttöilystä. Alkoholi ei tietysti ole mikään puolustus. Jostakin syystä kontrolli on vain pettänyt täysin ja hän ei ole kuulemma yhtään ajatellut mitä on tekemässä. Itse hän on hakenut apua asiaan ja käynyt psykoterapiassakin asian johdosta oma-aloitteisesti. Todella karmea tilanne. Näistä on niin vaikea kertoa/puhua täällä niin ettei tule väärinymmärretyksi. Kiitos kuitenkin kirjoituksestasi ja yritän muistaa olla jatkossa iltaaurinko:) :heart: :D
 
Se on valitettavasti melkein aina niin että mitä vaan kirjoittaa, niin aina joku valittaa jostakin. Minulla ei tosin ollut aikomus painostaa tai valitta mistään. Ajattelin vaan että sinun on syytä miettiä asioita. Se on tosi hienoa että miehesi on hakenut apua, se ei TODELLAKAAN ole joka mies joka sen tekisi!!!! Nosta hänelle hattua siitä ja toivon kaikkea hyvää teille jatkossa. ;)

Ei haittaa että sinulla on sama nikki, mutta vaihda vaan iltaaurinkoon, niin muut eivät sekoita meitä toisiinsa... :D
 
iltaAurinko
Hyvää jalkoa myös sinulle aurinko! Vaikutat todella mukavalta ja suorasanaiselta ihmiseltä näin kirjoitusten perusteella. Vaikeahan ihmisiä on arvioida kovin pitkälle heidän tekstiensä johdosta, mutta useista kirjoittelijoista voin sanoa, että heidän kanssa en uskoisi itselläni olevan mitään yhteistä netin ulkopuolella. Sinusta en ainakaan heti sanoisi muutaman viestin perusteella samaa. :)

Annappa kun arvaan: Olet akateemisesti koulutettu, itsestäsi huolta pitävä, positiivinen ja sosiaalinen perheenäiti. Menikö edes yhtään lähelle? Uteliaana vain kyselen. ;)
 
Marianeito


Niin aurinko, vaikka tuonne toiseen listaan vastasinkin sinulle, että ei tämä minua petä, niin on minua aiemmin petetty. Et siis todellakaan ole maailman ainoa petetyksi tullut. =) Minäkin annoin sen aluksi anteeksi, koska rakastin niin paljon, mutta koska mitään katumuksen merkkejä ei ilmaantunut, ja oli siinä muutakin, oli ero ainoa järkevä ratkaisu. Olisi ollut jo kauan sitten. Mutta teidän tapauksenne on toki eri, ainakin siltä kuulostaa. Voimia ja tsemppiä. Tietäähän miehesi, ettei luottamusta palauteta niin vain? Tarkoitan, että olettehan puhuneet asiasta?

 
Burn
Pohdiskelen myös samojen asioiden kimpussa. Tilanne minulla hieman erilainen koska mieheni petti minua tietoisesti toisen naisen kanssa löydettyään omasta mielestään elämänsä naisen. Aikansa jahkittuaan päätti yrittää vielä perheen kanssa (meillä 2 lasta) Päätöksestä jatkaa on nyt muutama kuukausi mutta en ole pettämisen kanssa sinut ja tuskin tulen koskaan olemaankaan. Niin kipeä asia on ja haavat vielä auki. Kysyn päivittäin itseltäni onko tässä yhdessä jatkamisessa mitään järkeä varsinkaan kun toinen ei tunne edes katumusta ja esittää tietoisesti tai tiedostamattaan marttyyriä kun joutui luopumaan tästä toisesta. Tuntuu ihan hirveältä että mies halusi jatkaa ja yrittää pääasiassa lasten tähden. Itsetunto naisena on tällä hetkellä lähestulkoon nolla. Mutta kaikki vie tietysti aikansa ja unohtaa ei voi koskaan.
 
Voi miten kurjaa!!! Voimia sinulle Burn. En ahlua mitään neuvoja antaa, kun en sinua tunne ja itsekään en ole pystynyt lähtemään. Toivotan vain kaikkea hyvää sinulle ja yritä tehdä sellainen ratkaisu, minkä uskot olevan sinulle itsellesi paras. Lasten on hyvä olla, jos sinun on hyvä olla. Kurja juttu jos miehesi pitää sinua liian itsestään selvänä eikä ole edes katuvainen. Itsetunto naisena menee varmasti. Se meni minullakin todella pohjalle erityisesti jälkimmäisellä kerralla, vaikka järjellä ajatellen tiesin, ettei se minusta ja ulkonäöstäni johtunut. Ei ole tarkoitus kehua, mutta olen aika kaunis, joten ottajia on tuntunut itsellänikin olevan ravintoloissa, mutta minua tuollaiset jutut ei kiinnosta pätkääkään. Silti itsetunto rakastajana, naisena ym meni ihan nolliin!!! Voimia ja iso hali! :heart:
 
Miehesi osoittama katumus syrjähypyistä ja hakeutuminen terapiaan ovat mielestäni erittäin hyvä merkki siitä, että hän haluaa tehdä kaikkensa teidän suhteenne eteen ja rakastaa sinua. Tuolta viivalta on varmasti huomattavasti helpompaa jatkaa suhdetta kuin jos miehesi ei olisi osoittanut katumusta ja pettäminen olisi ollut harkittua.

Kerrot että haluaisit täydellisen luottamuksen takaisin. Itse en (tietääkseni) ole tullut petetyksi. Ajattelen kuitenkin niin, ettei kenestäkään ihmisestä voi koskaan olla 100 %:n varma. Vaikka kuinka luulee tuntevansa toisen ihmisen, niin ei sitä loppujen lopuksi kuitenkaan niin hyvin voi tuntea. Ei itseäänkään voi tuntea täysin läpikotaisin, aina on olemassa joitain mielensopukan pimeitä puolia, joita ei pysty näkemään. Tottakai lähden siitä oletuksesta, ettei mieheni minua petä, mutta jos hän pettää niin sitten pettää, enhän minä voi sitä estää. Muutenkin sitä aina haluaisi hallita omaa elämäänsä, kuten ettei vain sairastuisi vakavasti, että lapsi syntyisi terveenä, että säilyisi työpaikka jne. Kuitenkin mitä tahansa näistä voi tapahtua koska tahansa myös meistä riippumattomista syistä. Ei niitäkään ole järkevää pelätä, pitää vain luottaa siihen että asiat menevät omalla painollaan niinkuin pitääkin. Ehkä voisikin olla parempi, että yrittäisit luottaa täydellisesti pikemminkin elämän kantavuuteen kuin mieheesi. Kaikkea voi tapahtua koska tahansa, mutta kaikessa muutoksessa on myös uuden alku ja vaikeistakin menetyksistä on mahdollista selvitä, jos/kun sellaisia kohdalle sattuu.

Miehesi viimeisestä syrjähypystä on kulunut jo neljä vuotta, mutta edelleen painiskelet saman peikon kanssa. Kuinka epäluottamus näkyy suhteessanne? Haluatko rajoittaa miehesi menoja, että pelkosi pysyisi kurissa? Vai mietitkö jatkuvasti, missä miehesi on tällä hetkellä ja kenen kanssa? Pelko voi johtaa helposti toisen menojen rajoittamiseen ja takertumiseen, jolla on usein negatiivinen vaikutus ongelmaan. Siksi onkin hienoa, että olet itse tiedostanut asian ja haluat siihen muutosta. Uskon, että ongelman tiedostaminen on jo puoli ratkaisua. Toisaalta en tiedä, mitä tarkoitat "täydellisellä" luottamuksella. Lähes kaikilla meillä on omat "peikkomme" mielessämme ja joskus ne nostavat sieltä päätään. Ei ihmisen mieli ole täydellisen seesteinen ja tasapainoinen, inhimillisyyttä on se että tunnemme joskus vaikkapa mustasukkaisuutta tai vatvomme vanhoja juttuja. Tietenkin liika on aina liikaa...
 
Hei Iltaaurinko,

Kaikku muu piti paikkansa, mutta en ole akateemisesti koulutettu. Olen käynyt ammattikorkeakoulun...ja lukenut muutamia kurrsseja yliopistolla :saint:

Kiitos sanoistasi, ilahduin kovasti. Olen sitä mieltä että jos pystyy olemaan positiivinen ja ajattelemaan asioita suht realistisellta kannallta niin pärjää aika pitkälle. Vaikka se ei ihan aina onnistukkaan... :ashamed: Olen myös todennut sen että jos sanoo asiat suoraan niinkuin ajattelee, niin pääsee pidemmälle kuin että selittelee jotain ihan muuta mitä ei pidä paikkaansa, eikös vain? =) Vaikka liian suoraan ei kumminkaan aina saa sanoa, on pystyttävä valitsemaan sanansa oikein. Yritän aina parhaalla madollisemmalla tavalla, vaikka näin tekstitse se ei aina mee niinkuin pitää :(
 
Meillä on myös mies pettänyt pari kertaa kännipäissään. Totuuden on itse myös kertonut pienten kyselyjen jälkee. Olen huomannut naamasta heti mitä on tapahtunut.
Kaikki on ollut yhtä helvettiä hetken aikaa ja luottamuskin poissa pitkään, mutta jotenkin sitä vain jaksaa, kun tietää että toinen katuu ja rakastaa minua ylikaiken. Tämä "toinen nainen" on soitellut ja yrittänyt ottaa yhteyttä ja mieheni on tehnyt hänelle selväksi että mitään ei ole. Minusta tietenkin tuntuu pahalta ja pelkään aina tätä naista, mutta tiedän ettei hän pysty rikkomaan meidän avioliittoa ja sitä rakkautta mikä meidän välillä on.
Lapset on miehelleni kaikki kaikessa ja tiedän että hän ei voisi kuvitellakkaan elämää ilman minua. Asiasta on kyllä keskusteltu ja joskus minulla oli hetki jolloin meinasin muuttaa pois, laukutkin oli jo pakattu.
Kuitenkin pitkän keskustelun jälkeen saimme asiat järjestykseen ja siitä vuoden kuluttua menimme naimisiin. Sen jälkeen mieheni ei ole minua pettänyt ja hän ei juurikaan enää edes juo, koska hän tietää että siitä ei hyvä seuraa. Mieheni on hirveän "juro"ja hiljainen, mutta jouvuksissa hän vetää kaikki naiset ympärilleen ja on todella hurmaava, minä tiedän se ja mutta niin tietää miehenikin ja siksi häi ei paljon enää missään käy, koska pelkää myös mitä seuraisi. On todella ihanaa tietää että hän yrittää kaikkensa.
Luottamus on pikkuhiljaa alkanut palautumaan. Enää en tarkastele puhelinta tai kuitteja, mutta silti se petetyn tunne on jossain tuolla syvällä ja tuskin se sieltä koskaan häviää.
Me kuitenkin rakastamme koko sydämestä! :heart:
 
hepe75
Hei!

Meillä ei varsinaisesta pettämisestä ole kyse,mutta kuitenkin suuteluasteelle mennyt suhde oli miehelläni tässä menneen kesän aikana. Se jo oli tosi kova shokki minulle,en edes tiiä miten oisin selvinny jos heidän suhteensa olis menny pidemmälle kun tästäkin on tosi vaikee päästä yli.

Nyt alan pikkuhiljaa uskaltaa luottaa huomiseen,alku oli tosi vaikeeta. Tuli aivan kamalia ahistuskohtauksia,tuntui että sydän puristuu kasaan eikä henki kulje. Pahinta tässä on vielä se,että minäkin tunnen ko. naisen ja tiedän että he,siis mieheni ja hän tapaavat viikoittain yhteisen harrastuksensa parissa! Eikä kumpikaan halua luopua pitkäaikaisesta harrastuksestaan. Saat uskoa että asia on minulle tosi raskas! Haluaisin kuitenkin luottaa mieheeni ja toivon kokoajan,että tämä vaan vahvistaisi liittoamme,kuitenkin mulla on koko ajan pelko että heidän salasuhteensa jatkuu...Toivottavasti EI! Meillä on kuitenkin kohta 7 avioliittovuotta takana ja kaksi ihanaa lasta ja ennen kaikkea rakastamme toisiamme,sääli jos tämä kolmaspyörä tulee ja särkee liittomme! Ymmärrän kyllä täysin miltä sinusta tuntuu. Kiva ois jatkossakin vaihtaa ajatuksia. Hyvää syksyn jatkoa!
 
Tervehdys!

Pitkästi ei ole aikaa kirjoitella, mutta edes jotakin. Aurinko: hauska kuulla, että osuin oikeaan. Jotakin pystyy siis päättelemään ihmisestä näiden kirjoitustenkin perusteella. :)

Miumau77: kirjoitit mukavasti 100% luottamisesta. Sitä oli kiva lukea ja kirjoituksesi avarsi ehkä jotenkin asiaa myös tuosta näkökulmasta. Hyviä huomioita sinulta. Kyselit myös miksi asia vaivaa minua vielä neljän vuoden jälkeenkin?... Syyt siihen löytyy tästä arjesta. Kaksi viikkoa pettämisen jälkeen teimme positiivisen raskaustestin ja odotin siis jo jonkin aikaa toivottua koupusta. Onneksi olin siihen mennessä eli ennen tietoa raskaudesta tehnyt päätökseni, että yritämme yhdessä. Raskausaika ei sitten ollutkaan henkisesti kovin helppo. Piti jaksaa käydä töissä, hoitaa esikoista, ehtiä jutella jne. Päätimme siis, että käymme välttämättömät keskustelut siinä vaiheessa ja keskityimme toistemme tukemiseen. Mieheni kävi myös oma-aloitteisesti terapiassa. Olisimme mielellään menneet myös kirkon pariterapiaan, mutta jonot olivat mahdottomat ja olisimme päässeet vasta vauvan synnyttyä. Silloin aikaa sille ei ollut oikein järjestettävissä. Arki kahden pienen kanssa ei kanssa jättänyt kovin paljon tilaa omille ajatuksille ja tunteille. Onneksi mieheni on aina pahan olon ja vihan tunteiden noustua pintaan ottanut minut kainaloon ja kuunnellut, keskustellut ja yrittänyt auttaa. Tässä siis varmasti joitakin syitä, miksi asia on viimeisen vuoden aikana pyörinyt enemmän mielessä, kun arki on helpottanut. Paljon ajattelin raskaus ja vauva-aikana lapsia ja sitä miten rasittaisimme heitä mahdollisimman vähän asialla. Helppoa tämä ei ole ollut, mutta kasvattanut tietyllä tapaa meitä enemmän yhteen. Voimia kaikille vastaavaa kokeneille! Kuten joku oivallisesti sanoi, eihän tulevaisuudesta voi koskaan tietää. Nauttikaamme siis jokaisesta meille annetusta päivästä. Välillä se pelko vain iskee tulevasta ja sellainen päivä oli eilen. Kiitos kaikille keskusteluun osaa ottaneille ja mukavia syyshetkiä!
 

Yhteistyössä