Kyllä... Siis kyllä jokainen pettää ihan vain ja ainoastaan omasta halustaan, tai on pettämättä. Kukaan ei voi toista pakottaa touhuun mukaan, ei edes se kamala lumppu... Elä on monimutkaista ja eteen tulee vaikeita tilanteita. Kukaan ei ole täydellinen, eikä erehtymätön. Toivottavasti virheistään oppii...
Sen verran olen elämää nähnyt ja kokenut, että ymmärrän sekä pettäjää että petetyksi tullutta. Ja tiedän sen, ettei näitä asioita voi yksinkertaistaa ja lyödä samaan muottiin. Eivät kaikki pettäjät ole samanlaisia, eikä kaikissa petetyksi tulleissa ole välttämättä minkäänlaista syytä pettämiseen...
Mutta joka tapauksessa ja aina jokainen siis vastaa vain omista teoistaan. Myös se mies. Saan varmaan hakut niskaani, mutta itse jouduin tilanteeseen, jossa tapasin naimisissa ollessani varatun miehen, johon rakastuin ja lujaa. En ollut, enkä ole, tavannut toista ihmistä, joka olisi tuntunut niin "omalta" ja läheiseltä alusta asti. Aikamme roikuimme sallitun rajamailla, kunnes päädyimme suutelemaan pari kertaa... En ole koskaan kokenut vastaavaa tunnemyrskyä kuin silloin ja tiedän, että hetki oli myös miehelle yhtä järisyttävä. Vaan mies oli vahva luonteeltaan, paljon vahvempi kuin minä. Hän puhalsi pelin poikki ja yhdessä sovimme, että kumpikin pitää kiinni aiemmista sitoumuksistaan ja lupauksistaan. Ei asiassa ollut oikeastaan mitään epäselvää, kummankin periaatteet olivat alusta asti selvät ja kaikista maailman ihmisistä juuri me kaksi olimme ehkä luonteeltaan ne kaikista vähiten pettämään taipuvaiset. En olisi uskonut sitä itsestäni, ja vielä vähemmän tuosta miehestä.
Juttu siis loppui niin hyvin kuin voi... Ehkä. Kumpikin perhe säilyi ehjänä, eikä asia koskaan tullut muiden tietoon. Kumpikin keskittyi omaan puolisoonsa ja omiin lapsiinsa, eikä aiheesta ole edes keskusteltu sen jälkeen. Mutta... Sisältä menin itse rikki. Tapahtuneesta on vuosi aikaa, ja tämä vuosi on kulunut siihen, kun olen kasaillut sirpaleita itsestäni... Miehen näkeminen tekee edelleen kipeää, vaikka tiedän, että tämä oli ainut mahdollinen ratkaisu tässä tilanteessa. Oma elämäni ja avioliittoni on ihan OK, mutta koskaan ei kukaan ihminen ole koskettanut minua sillä tavalla kuin tuo toinen mies teki. Ja tiedän, että tunne oli molemminpuolinen.
Mutta ajoin tällä siis takaa sitä, että vaikka ajatus- ja tunnetasolla kohtasimme tämän miehen kanssa niin täydellisesti kuin toisen ihmisen kanssa voi kohdata, emme päätyneet pettämään puolisoitamme. Tai ehkä suuteleminenkin on sitä, mutta emme siis edenneet pidemmälle, emmekä jatkaneet suhdetta. Koska päätimme olla tekemättä niin. Mies itse teki tämän ratkaisun ja toivon, että hänen vaimonsa joku päivä ymmärtää, mikä aarree hänellä on silmiensä alla... Tällä hetkellä ei tunnu sitä ymmärtävän... :/
Jokainen tekee ratkaisunsa itse, joskus se on helpompaa, joskus vaikeampaa. Joskus osuu oikeaan, joskus menee pahasti väärin. Mutta aina ne täytyy tehdä itse. Ketään muuta ei voi syyttää ihmisen omista valinnoista.
Sen verran olen elämää nähnyt ja kokenut, että ymmärrän sekä pettäjää että petetyksi tullutta. Ja tiedän sen, ettei näitä asioita voi yksinkertaistaa ja lyödä samaan muottiin. Eivät kaikki pettäjät ole samanlaisia, eikä kaikissa petetyksi tulleissa ole välttämättä minkäänlaista syytä pettämiseen...
Mutta joka tapauksessa ja aina jokainen siis vastaa vain omista teoistaan. Myös se mies. Saan varmaan hakut niskaani, mutta itse jouduin tilanteeseen, jossa tapasin naimisissa ollessani varatun miehen, johon rakastuin ja lujaa. En ollut, enkä ole, tavannut toista ihmistä, joka olisi tuntunut niin "omalta" ja läheiseltä alusta asti. Aikamme roikuimme sallitun rajamailla, kunnes päädyimme suutelemaan pari kertaa... En ole koskaan kokenut vastaavaa tunnemyrskyä kuin silloin ja tiedän, että hetki oli myös miehelle yhtä järisyttävä. Vaan mies oli vahva luonteeltaan, paljon vahvempi kuin minä. Hän puhalsi pelin poikki ja yhdessä sovimme, että kumpikin pitää kiinni aiemmista sitoumuksistaan ja lupauksistaan. Ei asiassa ollut oikeastaan mitään epäselvää, kummankin periaatteet olivat alusta asti selvät ja kaikista maailman ihmisistä juuri me kaksi olimme ehkä luonteeltaan ne kaikista vähiten pettämään taipuvaiset. En olisi uskonut sitä itsestäni, ja vielä vähemmän tuosta miehestä.
Juttu siis loppui niin hyvin kuin voi... Ehkä. Kumpikin perhe säilyi ehjänä, eikä asia koskaan tullut muiden tietoon. Kumpikin keskittyi omaan puolisoonsa ja omiin lapsiinsa, eikä aiheesta ole edes keskusteltu sen jälkeen. Mutta... Sisältä menin itse rikki. Tapahtuneesta on vuosi aikaa, ja tämä vuosi on kulunut siihen, kun olen kasaillut sirpaleita itsestäni... Miehen näkeminen tekee edelleen kipeää, vaikka tiedän, että tämä oli ainut mahdollinen ratkaisu tässä tilanteessa. Oma elämäni ja avioliittoni on ihan OK, mutta koskaan ei kukaan ihminen ole koskettanut minua sillä tavalla kuin tuo toinen mies teki. Ja tiedän, että tunne oli molemminpuolinen.
Mutta ajoin tällä siis takaa sitä, että vaikka ajatus- ja tunnetasolla kohtasimme tämän miehen kanssa niin täydellisesti kuin toisen ihmisen kanssa voi kohdata, emme päätyneet pettämään puolisoitamme. Tai ehkä suuteleminenkin on sitä, mutta emme siis edenneet pidemmälle, emmekä jatkaneet suhdetta. Koska päätimme olla tekemättä niin. Mies itse teki tämän ratkaisun ja toivon, että hänen vaimonsa joku päivä ymmärtää, mikä aarree hänellä on silmiensä alla... Tällä hetkellä ei tunnu sitä ymmärtävän... :/
Jokainen tekee ratkaisunsa itse, joskus se on helpompaa, joskus vaikeampaa. Joskus osuu oikeaan, joskus menee pahasti väärin. Mutta aina ne täytyy tehdä itse. Ketään muuta ei voi syyttää ihmisen omista valinnoista.
)