E
empiväinen
Vieras
Onko yksiavioisuus pitkässä, jopa elinikäisessä suhteessa oikeasti mahdollista? Erotan tarkoituksella sanat yksiavioisuus ja uskollisuus, koska mielestäni uskollinen voi olla niin kovin monella muullakin tavalla (ja kuuluisikin olla) kuin seksiasioissa.
Olen pähkäillyt, millainen olisi vapaa suhde. Logiikkana olisi, että jos joku muu hetkellisesti himottaa, senkun koittaa. Tällä voisi välttää monta turhaa riitaa, kuten epäluottamuksesta, epävarmuudesta ja mustasukkaisuudesta johtuvat - eli siis nekin riidat, jotka suhteissa syntyvät ENNEN pettämistä, kun toisen menoja vahtaa peläten, että jos se siellä reissullansa kumminkin... Jos lähtökohta onkin se, että panee jos panee, jää se pelkääminen pois.
Olen myös teoretisoinut, että ainakin miehelle toinen nainen (eli muu kuin oma vaimo) on aina kielletty hedelmä ja sitä kautta entistä houkuttavampi. Toisin sanoen toinen nainen kiinnostaa siksi, että on uusi ja erilainen, ei välttämättä parempi tai haluttavampi sinällään. Jos suhteessa lähtee siitä, että molemmat osapuolet voivat halutessaan "testata" myös muita, tuo kielletyn hedelmän houkutus loogisesti ajatellen pienenee.
Onko kellään ko. logiikka toiminut ja suhde kestänyt tai peräti kukoistanut vapauden ansiosta? Kokemuksia, näkemyksiä? Onko kukaan onnistunut elämään vapaassa suhteessa ilman, että on kumminkin uponnut mustasukkaisuuteen / ajautunut erilleen puolisosta sen seurauksena?
Valmiiksi jo vastaus niille, jotka kysyvät, miksi olla suhteessa ollenkaan, jos ei voi olla pettämättä: suhteeseen kuuluu niin paljon muutakin kuin seksi. Kumppanuutta, rakkautta ja kiintymystä haluaa ihan samalla tavalla, vaikka puoliso/itse välillä tyydyttäisikin uteliaisuuttaan seksiasioissa muiden kanssa.
Olen pähkäillyt, millainen olisi vapaa suhde. Logiikkana olisi, että jos joku muu hetkellisesti himottaa, senkun koittaa. Tällä voisi välttää monta turhaa riitaa, kuten epäluottamuksesta, epävarmuudesta ja mustasukkaisuudesta johtuvat - eli siis nekin riidat, jotka suhteissa syntyvät ENNEN pettämistä, kun toisen menoja vahtaa peläten, että jos se siellä reissullansa kumminkin... Jos lähtökohta onkin se, että panee jos panee, jää se pelkääminen pois.
Olen myös teoretisoinut, että ainakin miehelle toinen nainen (eli muu kuin oma vaimo) on aina kielletty hedelmä ja sitä kautta entistä houkuttavampi. Toisin sanoen toinen nainen kiinnostaa siksi, että on uusi ja erilainen, ei välttämättä parempi tai haluttavampi sinällään. Jos suhteessa lähtee siitä, että molemmat osapuolet voivat halutessaan "testata" myös muita, tuo kielletyn hedelmän houkutus loogisesti ajatellen pienenee.
Onko kellään ko. logiikka toiminut ja suhde kestänyt tai peräti kukoistanut vapauden ansiosta? Kokemuksia, näkemyksiä? Onko kukaan onnistunut elämään vapaassa suhteessa ilman, että on kumminkin uponnut mustasukkaisuuteen / ajautunut erilleen puolisosta sen seurauksena?
Valmiiksi jo vastaus niille, jotka kysyvät, miksi olla suhteessa ollenkaan, jos ei voi olla pettämättä: suhteeseen kuuluu niin paljon muutakin kuin seksi. Kumppanuutta, rakkautta ja kiintymystä haluaa ihan samalla tavalla, vaikka puoliso/itse välillä tyydyttäisikin uteliaisuuttaan seksiasioissa muiden kanssa.
