Perusturvan ja toimeliaisuuden uudistus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Työllisyystöistä tosiaan aikanaan luovuttiin ja hyvästä syystä.

Työttömyyskorvaukset ja etenkin toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäisiksi ja väliaikaisiksi. Mutta jos työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole niin niistä tulee hyvinkin pitkäaikaisia.
Mikä on perhanan ikävää.
Mutta ratkaisu ei ole se, että saadakseen työttömyyskorvausta on leikittävä aidanseivästä x-tuntia kuukaudessa.
Sinä et sitä tekisi ja Ärsyttävä tyyppi toteaisi homman järjettömäksi kolmessa sekunnissa.
Työttömällä vaan ei ole mahdollisuutta todeta hommaa älyvapaaksi koska vuokra on maksettava ja ruokaakin pitäisi saada.

Jep. Mielestäni on hienoa, että ihmisille annetaan tukea, kun jotain yllättävää sattuu tai omat rahkeet ei riitä. Se on varmasti yksi osa ennen niin rauhallista yhteikuntaamme.

Nyt ihmisten asenne on muuttunut vaativaksi ja ikäänkuin kaikilla olisi oikeus maata himassa silkasta huvista vuosia vuosien jälkeen ja ikäänkuin siihen vastikkeettomaan tuloon olisi täysi oikeus ja muilla velvollisuus se maksaa.
Vitun kiittämätöntä ja ärsyttävää. En pidä siitä.
 
Menkää ihmeessä auttamaan tuttujanne perunannostossa. Saatatte saada kolosia (kone rikkoo aina osan) mukaan pyytämällä ja laitatte sitten ruokia pakkaseen, kiusauksia yms. Vihertyneitä ei saa ottaa ollenkaan ruokaperunaksi, mutta niihin voi tökkiä olkia ja niistä voi tehdä leikkileimasimia yms:D

Nyt on valtava perunasato, isoja perunoita, varmaan muillakin(y)
 
Työllisyystöistä tosiaan aikanaan luovuttiin ja hyvästä syystä.

Työttömyyskorvaukset ja etenkin toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäisiksi ja väliaikaisiksi. Mutta jos työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole niin niistä tulee hyvinkin pitkäaikaisia.
Mikä on perhanan ikävää.
Mutta ratkaisu ei ole se, että saadakseen työttömyyskorvausta on leikittävä aidanseivästä x-tuntia kuukaudessa.
Sinä et sitä tekisi ja Ärsyttävä tyyppi toteaisi homman järjettömäksi kolmessa sekunnissa.
Työttömällä vaan ei ole mahdollisuutta todeta hommaa älyvapaaksi koska vuokra on maksettava ja ruokaakin pitäisi saada.
(y)
 
Jep. Mielestäni on hienoa, että ihmisille annetaan tukea, kun jotain yllättävää sattuu tai omat rahkeet ei riitä. Se on varmasti yksi osa ennen niin rauhallista yhteikuntaamme.

Nyt ihmisten asenne on muuttunut vaativaksi ja ikäänkuin kaikilla olisi oikeus maata himassa silkasta huvista vuosia vuosien jälkeen ja ikäänkuin siihen vastikkeettomaan tuloon olisi täysi oikeus ja muilla velvollisuus se maksaa.
Vitun kiittämätöntä ja ärsyttävää. En pidä siitä.
Luulisitko kuitenkin, että tuo ko. porukka on enemmistöltään huume/alkisporukkaa vai ajattelitko, että ihan peruspirkko kasin keskiarvolla jää mieluummin syleksimään kattoon kuin kouluttautuu, menee töihin, matkustelee ja ostaa oman kodin joka on omalla työllä maksettava? Jos peruspirkko ei ole perinyt mitään, eikä ukko elätä niin kyllä pirkko usein niin ahne on, että hankkii mieluummin rahaa kun opettelee köyhäilemään. Maksaahan ne hitto rakennekynnet ja hiulisäkkeet jo sen verran, että lähikaupan tiskille on mentävä chattailemaan kotikaistan sijaan.
 
No onhan näitä peruspirkkoja, jotka on aina saaneet kaiken ilmaiseksi, niin ei ne oikein ymmärrä, että aikuisenakaan pitäisi mitään tehdä tulojensa eteen.
Mulla ei oikeastaan ole käsitystä siitä, miten paljon työttömien joukossa on alkoholisteja tai muita addikteja, joilta ei enää työnteko onnistu. Olen omalta osaltani kuvitellut, etteivät he ole kuitenkaan enemmistöä.
 
Jep. Mielestäni on hienoa, että ihmisille annetaan tukea, kun jotain yllättävää sattuu tai omat rahkeet ei riitä. Se on varmasti yksi osa ennen niin rauhallista yhteikuntaamme.

Nyt ihmisten asenne on muuttunut vaativaksi

Tohon asti olen kanssasi kerrankin täysin samaa mieltä.

Kun mä aloitin työelämän vuonna 85 niin työttömyysprosentti oli noin kolme, mikä tarkoittaa täystyöllisyyttä... Osa oli tilapäistyöttömiä ja osa työhön kykenemättömiä joiden paikka ei ole työttömyyskortisto.
Töitä sai jokainen joka pystyi raahaamaan itsensä firman ovesta sisään. Niin minäkin tein. Aloitin samana päivänä. Palkka ny ei ollu ihmeellinen mutta sillä maksoi vuokran, osti ruokaa ja pystyi käymään viikonloppuisin baarissa jallittamassa pimuja. Ilman tukia.

Maailma ei enää ole toi.
 
Sä näet, että ongelma on siinä, että työttömiä työ ei kiinnosta.
Mä näen, että ongelma on siinä, että töitä ei ole.
Näkökulmaero.

Ehdotuksia mulla ei ole koska mä en pysty työllistämään ketään, enkä istu hallituksessa esittämässä lakeja jotka purkaisivat pahinta byrokratiaa työllistymisen esteiden tieltä.
Eikä hallituksessa istu ketään semmoista. Se on täynnä niitä joiden mielestä työttömyys ratkeaa kun käsketään työttömät sinne puunhalauskurssille.

Paskaduuneja muuten ei ole ne työt joissa ihan oikeesti haisee paska. Viemärinavauksessa se tosiaan haisee, mutta se on tärkeää työtä ja sitä tekevä on palkkansa ansainnut.
Paskaduuneja on nollatuntisopimukset ja ylihintaisten pölynimurien ovelta ovelle kauppaaminen provikalla.

Valitettava fakta on, että montaa työtöntä työ ei kiinnosta. Mä en ymmärrä miksi tuon ääneen sanominen ja myöntäminen on niin perkeleen vaikeaa? Meillä on iso joukko (esimerkiksi) vanhoja paperimiehiä, jotka ovat toki tienanneet hyvin. He ovat saaneet sen 4500e lapaan ja he ovat tunteneet vahvaa ammatti-identiteettiä tekemästään työstä. Kun paperitehdas on sittemmin lakkautettu, he ovat jääneet työttömiksi.

Kerro mulle se keino miten nämä tyypit saadaan reilulla parilla tonnilla (you name it) työhön. Se nyt vain on fakta, että he käyttävät työttömyyskorvausta väärin. He ovat katkeroituneita ja vihaisia. Heidän mielestään on yhteiskunnan vika, että paperiteollisuus on suomessa kuoleva ala.

Ja työstä puhuttaessa alkaa aina sama mantra. Palkkaa ei makseta tarpeeksi, eikä paperin kuuden viikon lomatkaan pyöri. No ei niin! Siitä vanhasta on vain yksinkertaisesti pakko päästää irti. Palkka ei ole paperin palkka ja lomatkin ihan ne normaalit. Mutta se ei yksinkertaisesti kelpaa. Selkä on kipeä, mahaan sattuu ja työmatkakin on liian pitkä.

Ja ylipäänsä se oletus: "tarjotkaa mulle töitä". "Hei ärsy tyyppi, sulla on firma, sun pitää antaa mulle töitä". Perustakaa itse se firma. Jotenkin hassua sanoa, että mun pitää sut palkata. Perusta itse firma ja palkkaa pakosta se naapurin Seppo. Eikä se hallituskaan voi loputtomiin auttaa. Se voi edesauttaa työllisyyttä, mutta ei se hallitus voi sua palkata eduskuntatalon rappuja pesemään... tai ehkä voisikin, mutta sullahan oli se selkä kipeä, vai miten se meni.

Paskaduunia on varmasti kirbyn myynti nollasopparilla. Mutta jos sä nyt vakavasti väität sen olevan ainoa vaihtoehto, niin älä jaksa... Et varmaankaan pääse paperikoneen valvomoon painamaan sitä vihreää nappia. Ei sellaista kivaa hyvin palkattua nyt vain enää ole. Mutta autoja pääsee pesemään 11€ tuntipalkalla. Ai niin, mutta sulla oli se selkä. No tallentamaan pääsee 9,60€/h. Ai niin, mutta se työmatka oli pitkä ja hankala. No lähikauppaan pääsee hyllyttämään... ai mutta ethän sä sinne hae, kun ikärasisteja ne on kuulemma kuitenkin.
 
No onhan näitä peruspirkkoja, jotka on aina saaneet kaiken ilmaiseksi, niin ei ne oikein ymmärrä, että aikuisenakaan pitäisi mitään tehdä tulojensa eteen.
Mulla ei oikeastaan ole käsitystä siitä, miten paljon työttömien joukossa on alkoholisteja tai muita addikteja, joilta ei enää työnteko onnistu. Olen omalta osaltani kuvitellut, etteivät he ole kuitenkaan enemmistöä.
Kun mä nuoruudessani olin kesätöissä raksalla maalarimestarin apupoikana niin maalarilla kului enemmän viinaa kuin maalia.
Oli täysin alkoholisoitunut. Kummallista kyllä, kädenjälki oli täysin moitteetonta. Hän oli ns. vanhan liiton miehiä jolle on kunnia-asia voida sanoa, että minä olen ton tehnyt.
Ei semmoisia enää ole.

Silloin hänet kutsuttiin töihin milloin hommat vaativat osaamista ja hänelle maksettiin mitä hän kehtasi pyytää. (Ja vaati sen, että apupojalle maksettiin kans kunnolla... jotenkin tykkäsin tyylistään heti)

Nykyään hän olis yli-ikäinen juoppo joka ei saa töitä mistään. Töihin palkataan ne jotka halvimmalla tekevät ja joiden jälkiä joutuu jopa lakituvan jäljiltä paikkaamaan.
 
Virallinen totuus on, että jokainen työtön haluaa palavasti päästä töihin. Ihan kaikki työ kelpaa, kunhan saa tessin palkan ja täydet työtunnit. Se joka valittaa ettei kädet kestä siivous kemikaaleja, se puhuu aina totta. Yksikään työtön ei todellisuudessa välttele töitä, sillä työn tekeminen on niin reipasta ja mukavaa.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Et varmaankaan pääse paperikoneen valvomoon painamaan sitä vihreää nappia.
Voisin päästäkin? Mistäs tiedät?

Paperitehtaan valvomossa pärjää koulutettu apinakin milloin kaikki menee jees. Palkaksi kelpaa banaanit. Yleiskielessä semmoista kutsutaan helpoksi työpäiväksi.
Mut kun rata menee poikki niin sen valvojan on ihanvitunnopeesti tiedettävä mitä pitää tehdä. Siitä hänelle maksetaan.
Niinku poliisi. Helppo työpäivä menee juoden kahvia ja syöden donitseja.
 
Tämä liittyi itse asiaan muuten miten? :D
 
Voisin päästäkin? Mistäs tiedät?

Paperitehtaan valvomossa pärjää koulutettu apinakin milloin kaikki menee jees. Palkaksi kelpaa banaanit. Yleiskielessä semmoista kutsutaan helpoksi työpäiväksi.
Mut kun rata menee poikki niin sen valvojan on ihanvitunnopeesti tiedettävä mitä pitää tehdä. Siitä hänelle maksetaan.
Niinku poliisi. Helppo työpäivä menee juoden kahvia ja syöden donitseja.

Pakko välillä kyllä kadehtia sinua. Sulla on helppo elämä, sillä autuaita ovat... Ootko käynyt kalassa viime aikoina?
 
Voin kyllä tehdä jotain ja teenkin jatkuvasti ja aktiivisesti... ja vapaaehtoisesti. Jos tuosta tulee pakko, lopetan. Palkkatyöläinenkin on työssään vapaaehtoisesti ja on itse valinnut työnsä ja ammattinsa.

Työmarkkinatuki vaan on niin pieni (540€/kkk), ettei siitä oikeasti jää mitään yli hengissäpysymiseen tarvittavien kulujen jälkeen, joten mitään lisäkuluja tuosta "aktiivisuudesta" ei voi ottaa. Kun ruokaan, hygieniaan, vaatteisiin ja satunnaiskuluihin jää alle 10€/päivä, mitään työvaatteita tai bussimaksuja ei varmasti voi ajatellakaan. Parturissa kävin viimeksi 2014. Suihkussa kerran/vko - lämmin vesi maksaa.

Onneksi on kirpparit, mutta ei siellä yleensä edes ole miesten vaatteita - ne kai käytetään loppuun ja menee kaatikselle.

200€/kk lisätienestiä 80 tunnin työstä on kyllä pelkkää vi&&uilua. Tuo raha menee jo matkoihin, eikä riitäkään.
 
Täyttä p_skaa toivottavasti ei mee läpi.Suomi Oy on nykyään muutenkin niin p_ska maa,että mieli tekis muualle muuttaa.Hyvin täällä menee vain herroilla, ja rikkailla.Köyhät,lapset ja vanhukset on täysin unohdettu.Ihmisille PALKKA-työtä,temppujen aika ohi.
 
Työttömyyskorvauksen maksaminen on nimenomaan työsskäyvien palkansaajien etu. Sen avulla ollaan palkkataso saatu pysymään edes jotenkin kohtuullisena. Nyt ongelma tässä uudessa järjestelmässä on se, että tässä nimenomaan rapautetaan palkansaajien neuvotteluehtoja. Miksi maksaa palkkaa, kun joku tekee saman työn ilmaiseksi? Ne ajat, jolloin työttömät ovat olleet kouluttamattomia, ovat menneet. Nykyajan työttömillä on koulutusta, työkokemusta ja monenlaista pääomaa, joka nyt pitäisi antaa ilmaiseksi työnantajan käyttöön.
Mietitäänpä, mitä olisi tapahtunut, jos tällainen puuhastelujärjestelmä olisi ollut käytössä esimerkiksi Oulussa ict-alan massairtisanomisten jälkeen. Samat insinöörit olisivat päätyneet puuhastelemaan entiseen työpaikkaansa työttömyyskorvauksella. Siinä on jotain pahasti väärin.

Sitten on vielä ongelma valvonnasta ja vastuusta.
Minä en elä ikuisesti, ei myöskään Ärsyttävä Tyyppi. Jonain päivänä meistä kumpikin on vanha ja raihnainen. Minä haluan, että minua hoitavat oikeat hoitajat, jotka saavat oikeaa palkkaa, joita valvotaan ja joilla on lakisääteinen vastuu työstään. Eivät järjestöjen pyörittämät puuhastelijat, jotka vaihtuvat päivittäin. Kukaan, missään, ei voi olla varma onko hoito edes jotenkin laadukasta. Että kipulääkkeet dosetista menevät minun suuhuni eikä sen puuhastelijan suuhun. Minähän en kenellekään voi asiasta valittaa, koska olen vanha ja muistisairas enkä ymmärrä enää mistään mitään.
Minä näen, että uusi järjestelmä ei saa uhata työssäkäyvien oikeuksia ja palkkakehitystä eikä se saa uhata haavoittuvassa asemassa olevien kansalaisten hyvinvointia ja oikeuksia. Näen että se nopeasti alkaa uhata molempia. Siinä mittakaavassa on pieni murhe, että joku lusmuilee muutaman kuukauden elämässään, ennen kuin hänet pakkoaktivoidaan, kuten nykyäänkin jo tehdään.
Hyvä,juuri näin.Samaa mieltä.Herrojen metkut riittää.NYT.
 
Kokoomus ajaa selvää orjatyömarkkinoita Suomeen ja jotkut idiootit tälle nyökyttelevät tajuamatta, että sen omankin perseen alta se työpaikka voi lähteä koska vaan. Sitten pääsee tekemään itsekin päivittäistä ilmaistyötä. Ihmisiltä on järki aivan hukassa. Oikeiden työpaikkojen luontiin pitäisi panostaa.
 
No onhan näitä peruspirkkoja, jotka on aina saaneet kaiken ilmaiseksi, niin ei ne oikein ymmärrä, että aikuisenakaan pitäisi mitään tehdä tulojensa eteen.
Mulla ei oikeastaan ole käsitystä siitä, miten paljon työttömien joukossa on alkoholisteja tai muita addikteja, joilta ei enää työnteko onnistu. Olen omalta osaltani kuvitellut, etteivät he ole kuitenkaan enemmistöä.
https://yle.fi/uutiset/3-10635527
MUTTA jos ne mummot ja papat ovat nyt niitä?
 
Yhteistyössä