H
"hip"
Vieras
Tilasin alle viikko sitten tyttären neuletakkiin langat. Ne eivät ole vielä edes tulleet, mutta mun tekisi mieli tilata lisää lankaa, itseäni varten. Mulla oli joskus ihana, kaupasta osettu neulepusero, josta piti haikein mielin luopua monen vuoden käytön jälkeen, kun se kului loppuun. Jos neuloisin itse uuden tilalle?
Plussia ja miinuksia sekaisin:
-Olen todella hidas neuloja ja mulla on kädet täynnä työtä sen neuletakinkin kanssa.
-Olen kotona lasten kanssa, eli työ ei haittaa harrastuksia.
-Lapset vievät aikaa, joten homma on kuitenkin hidasta.
-Langat ovat tarjouksessa juuri tänään, joten ne kannattaisi ostaa nyt.
-Ne maksavat silti kuluineen liki 50 euroa, mikä on melko paljon työssä käymättömän lompakolle, etenkin, kun juuri ostin reilulla kolmella kympillä ne tyttären takkilangat.
-Kaupassakaan vaatteeet eivät ole ilmaisia.
-Lankojen oikea yhteishinta olisi melkein 20 euroa kalliimpi kuin tämänpäiväisen tarjouksen mukainen hinta on
-Lanka on saman vahvuista kuin takkilanka, joten takkia varten ostamilleni puikoille olisi tiedossa lisää käyttöä.
-Käyttäisin neuletta uskollisesti monta vuotta.
-Kukaan ei takaa, että ylipäätään osaisin neuloa juuri oikeankokoisen paidan.
-Silti tekisi mieli yrittää.
Ostaako vai eikö ostaa, kas siinä pulma.