Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avautuu, mikä Ylessä on vikana

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
"Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius paljastaa, miksi parlamentaarinen työryhmä ei ole päässyt vielä sopuun Yle-leikkauksista. Iltalehden haastattelussa hän kertoo laajasti, mikä Ylessä on hänestä vialla."

"Suomessa ei ole suojattu esimerkiksi koulutuksen, sosiaaliturvan tai puolustusvoimien rahoitusta samalla tavalla kuin Yleisradion rahoitus ja lainsäädäntö on, Vigelius sanoo."
 
Vigelius on täysin oikeassa. Kun kaikkien muiden pitää säästää, niin Yle ei voi olla ainoa, josta ei säästetä. Lisäksi Yle on muihin, täysin demokraattisten maiden yleisradioyhtiöihin verrattuna, ihan järjettömän pöhöttynyt. Kaikenmaailman Pillupäiväkirjat yms. joutavatkin mennä, mutta Ylä-Anttila uhkailee tietysti niillä ohjelmilla, joita ihmiset haluavat katsoa. Järkevintä olisi laittaa Yle maksukortin taakse, jolloin ne maksavat, jotka sitä haluavat katsoa.
 
vierailija
"Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius paljastaa, miksi parlamentaarinen työryhmä ei ole päässyt vielä sopuun Yle-leikkauksista. Iltalehden haastattelussa hän kertoo laajasti, mikä Ylessä on hänestä vialla."

Taas on laitettu aloitus Palstapesun kieltämällä tavalla!!!
 
Yhteistyössä