S
Se ja sama vierailija
Vieras
Olen entinen musta nikki, kymmenen vuoden takaa ja olen palannut palstalle harmaana. Tuolloin tosin olin ihan satunnainen vierailija, joten sillä asialla ei ole merkitystä enää. Palsta tosiaan muuttunut järjettömän paljon siitä perhepalstasta 10 vuoden takaa. Tästä tuyllut polarisoitunut persuhenkinen palsta. Siksi en ole viittinyt uudestaan kirjautua. Tuolloin tosin olin ihan satunnainen vierailija, joten sillä asialla ei ole merkitystä enää.
Jotkut palstan mustat ovat kehoitaneet minua rekkautumaan uudestaan ja kirjoittamaan omannäköisistä aiheista. Niitä minun tapauksessa on kasvatus, politiikka, talous. Edustan poliittiisilta näkemyksiltäni vahvasti palstan valtavirtaa. Tosin olen hyvin liikkuva äänestäjä, koska oma elämäni on aika paljon muuttunut (ja näkemyksetkin). Olen elämäni aikana äänestänyt Vihreitä ja Kokoomusta.
Pidän luontoarvoja ja ilmasrtonmuutoksen vastaista toimintaa erittäin tärkeänä. Vihreiden suurin miinus minun kannalta on ydinvoimanvastaisuus (vaikka se nyt pakkotilanteessa on muuttumassa) ja ehkä osittain liiallinen vasemmistolaisuus. Kokoomus on minulle se kompromissi. En millään muotoa ole oikeistolainen, mutta Suomessa kaikki puolueet ovat sen verran maltillisia, että Kokoomus on makuuni vähän sama asia kuin demokraatit USA:ssa. Arvostan esim. poliittikoista Lepomäkeä todella skarppina naisena, mutta ehkä hieman liian oikeistolainen makuuni. Kuitenkin tuollaiselta pohjalta toivoisin, että politiikkaan lähdettäisiin. Älylliseltä pohjalta joka ei perustu valehteluun ja huijaamiseen.
Mitä sinun mielestäsi minun kannattaisi äänestää? Entä itsesi? Olen nykyään mukavasti toimeentuleva, mutta tilanne on ollut meillä eri aikoinaan. On ollut työttömyyttä, sairastelua. Siksi ymmärrän sitä huonommassa asemassakin olevaa kohtuu hyvin. En suhtaudu SDP:hen ja Vasemmistoliittoon erityisen negasti. Koen, että meillä on nyt ihan siedettävä hallitus.
Otsikon puoluetta en halua tässä käsitellä, enkä heidän agendojaan tuoda mukaan. Koen, että puolue on nimenomaan populistinen ja vetäöä niistä naruista mistä tietää että kansan syvät rivit haluaakin vedettävän. Palstalle syntyy kyseistä puoluetta käsitteleviä ketjuja kuin sieniä sateella, joten pysykööt ne siellö. Avatkoon sitten, joku muu "Tekosyysi miksi et äänestä persuja"-ketjun. Voin siellä käydä perustelemassa omat VAHVAT negaationi. Tosin inttämään en sinne jää, koska olen tässä vuosien aikana sitä ihan liikaa tehnyt.