Persut eivät uskalla näyttää saksia eläkeläisten edessä, kokoomus vielä nössömpi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
On oma valinta olla duunari, työtön tai pienituloinen.
Nyt kannattaa mennä pois netistä ja kasvaa aikuiseksi ennen kuin tulet takaisin.

Varakkaat tai jopa keskituloiset vanhemmat ovat lippu mahdollisuuksiin. Opiskeluun ja työpaikkaan. Huonommista lähtökohdista se on mahdollista, mutta huomattavasti hankalampaa ja epätodennäköisempää. Tarvitaan jo onneakin. Siksi etuoikeutetun ei kannata huudella, että olisi aivan omin avuin pärjännyt. Olla vain onnellinen, mutta ymmärtää että kaikilla ei todellakaan ole ollut samat mahdollisuudet.
 
Ovatko demarit nössöjä vai koviksia?
Demarit ja vasemmistoliitto ovat kaikkein nössöimpiä. Demarien äänestäjistä mahtiosa on eläkeläisiä, vasemmistoliiton äänestäjistä työttömyys- ja sairaseläkeläisiä.

Ylen kyselyssä yksikään demari tai vasemmistoliittolainen ei kannattanut eläkeleikkauksia. Kokoomuksessa ja perussuomalaisissa osa kannatti, osa vastusti. Vihreät oli ainoa puolue, joka selkeästi kannatti eläkkeiden leikkaamista.

Kysykääpä palstan Alepa-Annalta, mitä mieltä hän demarina on eläkeleikkauksista. :cool:
 
Viimeksi muokattu:
Valtion tehtäviä pitää karsia.

Koulutus, terveydenhuolto, perusturva ja infrastruktuuri. Te leikkaatte kaikista näistä tai ette ainakaan korjaa näiden ongelmia. Te aiheutatte oikeistopolitiikalla ongelmia näille alueille kuten myös turvallisuuteen kun leikkaatte hyvinvoinnista mm. työttömiltä.
– Valtion ydintehtäviä ovat mielestäni ensisijaisesti nuo.

Kaikki yritystuet pois heti sitten! Ja verohelpotukset pois myös rikkailta ja hyvätuloisilta.
Kuten myös lapsilisät pois rikkailta ja hyvätuloisilta.

Alemmat verokannat pois yrityksiltä.

Listaamattomien yritysten osinkoihin sama verotus kuin muihin.

Maataloustuet alemmas! Suomi tukee maatalouttaa Euroopan ylivoimaisesti eniten, jokaista maatalouden tuottamaa euroa 2 eurolla. Toisena maataloustukemisessa oleva EU-maa Latvia tukee jokaista maatalouden tuottamaa euroa 0,90 eurolla, ollen jo himpun plussan puolella. Keskimäärin EU-maat tukevat maatalouksiensa tuottamaa euroa 0,28 eurolla, eli 7 kertaa Suomea vähemmän. Suomen kuluttajat tukevat maataloustuotantoa vielä toiseen kertaan euroalueen kalleimmalla ruuan hinnalla. Kestämätöntä!

Lobbareille täyskielto eduskuntaan, niitä ei tarvita valtion toimintoihin, ne haittaavat niitä.

Yksityiset yritykset pois terveydenhuollosta, niitä ei tarvita yhteiskunnassa, ne ovat vain haitaksi, terveydenhuolto pitää järjestää suoraan verovaroin.

Oikeisto puhuu toista mitä tekee.
Lapsilisät kannattaa poistaa kaikilta. Tilalle prosenttipohjainen tuloverovähennys alaikäisistä lapsista, kuten joskus 1980-luvulla oli. Työssä oleva siis saisi euromääräisesti enemmän lapsivähennystä kuin työtön, mutta niin sen pitäisi ollakin, vähemmän uusia kotona tai ostarilla maleksijoita ja enemmän työntekoon kasvatettuja.
 
Purraa sen enempää puolustelematta kannattaa aina muistaa, että VM:n budjettipäällikkö Mika Niemelä on kokoomuslainen. Hän ei ole missään nimessä mikään laupias samarialainen.
Köyhät saavat jäädä tienvarteen korppien ja muiden petoeläinen raadeltaviksi. Mitäs ette opiskelleet rahakasta alaa ja tulleet kokoomuksen kannattajien kaltaisiksi. Money money Abban biisi antaa intoa rahan repimiseen heikompien selkänahoista. Empatia ja sääli ovat raukkisten ja mukauskovaisten heiniä.
Nimenomaan. Tämä VM:n budjettipäällikkö Mika Niemelä kokoomuskavereineen siirsi 3,2 miljardia euroa vuoden 2024 menoja "kalenteriteknisesti", jotta menot näyttäytyisivät tulevaisuudessa Marinin hallituksen menoina ja Orpon hallituksen velanotto näyttäisi pienemmältä. Ei siis 156,2 mrd eurosta - 212 mrd euroon vaan 152 mrd eurosta 212 mrd euroon Orpon hallituksen velanotto. Orpon hallituskausi alkoi muka vasta 2024 alusta velanoton näkökulmasta, joten heidän velanottonsa 1 + 3,2 mrd euroa vuonna 2023 saadaan kivasti piiloon.
 

Yhteistyössä