Perjantain tiskoteekki!

Te kaks olisitte hyvä pari 💕 Ootteko huomanneet ite?
Kaks tällaista ”kadun kasvattia”.❤
Toki yhteisiä juttuja silloin on.

Mä olen täysin eri maailmassa kuitenkin ollut ja elänyt koko aikuisikäni, mutta kyllä mulla sellainen eräänlainen hinku aina takaisin on ”omien pariin”, eli ihan suoraan sanottuna rikkinäisten ihmisten pariin.
Siinä on jotakin tuttua ja turvallista, jotenkin lohdullista ja kotoisa olla.

En tiedä osasinko selittää hyvin, mutta jotenkin näin.
 
  • Tykkää
Reactions: 9MM
vierailija
Kaks tällaista ”kadun kasvattia”.
Toki yhteisiä juttuja silloin on.

Mä olen täysin eri maailmassa kuitenkin ollut ja elänyt koko aikuisikäni, mutta kyllä mulla sellainen eräänlainen hinku aina takaisin on ”omien pariin”, eli ihan suoraan sanottuna rikkinäisten ihmisten pariin.
Siinä on jotakin tuttua ja turvallista, jotenkin lohdullista ja kotoisa olla.

En tiedä osasinko selittää hyvin, mutta jotenkin näin.
En ole lukenut keskusteluja kuin tänä iltana ja satunnaisesti pari kertaa aiemmin, joten en tiedä mistä kadun kasvateista puhut. Tarkoitatko että on käynyt jonkin elämän kovan oppikoulun? Te kaksi olette kuitenkin aina keskustelemassa ja eikö ne ole sellaista ajatuksiltaan hyvin yhteen menevää? Toinen aloittaa jostain ja toinen jatkaa, sellaista luontevaa. Tuollainen on kuitenkin aika harvinaista. En ole itse koskaan kokenut vastaavaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti

No näin voisi sanoa juu. Vuosiakausia ollaan jo Ysin kanssa höpötelty täällä.❤

Onhan meillä yhteys ihan selkeästi. Ollut jo pitkän aikaa. Ja molemmat voidaan olla ihan omia itsejämme tässä ja nyt.
Niin voit sinäkin.🙂
Täällä voi pulista ihan kaikesta.
On lisäksi toinenkin ketju missä me rekkautuneet höpötellään, mutta sinne voi rekkautumattakin mennä. Jos on vaikka kiinnostusta löpistä aiheen ohi.🙂
 
9MM
Kaks tällaista ”kadun kasvattia”.❤
Toki yhteisiä juttuja silloin on.

Mä olen täysin eri maailmassa kuitenkin ollut ja elänyt koko aikuisikäni, mutta kyllä mulla sellainen eräänlainen hinku aina takaisin on ”omien pariin”, eli ihan suoraan sanottuna rikkinäisten ihmisten pariin.
Siinä on jotakin tuttua ja turvallista, jotenkin lohdullista ja kotoisa olla.

En tiedä osasinko selittää hyvin, mutta jotenkin näin.
Totta mä mietin millaista se elämä olisi siellä ja voisi olla et tuntis ittensä orvoksi. Hyvin selitit. Meidän piirit on tosi erillaiset. Ja siinä missä sä toimit mä oon ajelehtia. Ja sähän oot sanonnut et kaipaat just sitä "perinteistä" miestä joka on hyvä korjaileen kaikkea ja on kiinnostunut autoista ja on sellainen konservatiivi ajattelultaan. Mä en oikeesti edes tiedä millainen olen ajattelultaan. Ja onhan tässä itsessä työsarkaa jos ihan rehellisesti miettisi parisuhdetta. Et en kyl haluisi tuoda omia ongelmia parisuhteeseen. Sittenkun on taas high eikä low ni miksei. Kyl mä joskus haaveilen et olisi kiva kun olisi hieno perhe elämän loppuun saakka ja se olisi onnellinen liitto. Mut niinkauan kun sydämmeni huutaa vääryyttä en ole valmis kunnes opin pääsemään irti.
Ja tärkein on se että sydämmeni täyttyy jälleen ja kaikkeus palaa vain silloin voin rakastaa täysillä kun olen tunteideni meressä ja pää kilpenä. Mut kyl esim instas on yksi nainen joka saa sydämmeni iloiseksi ja saan positiivista energiaa. En siis haikaile mut on kiva kun positiivisuus virtaa sydämmeen. Se saa kuvilla sen aikaa sitä harvemmin kokee. Ni mun pitäisi opetella ne mitkä tuo hyväö energiaa ja mitkä negatiivista ja hyväksyä se. Mulla se ongelma on negatiivinen energia se muuttuu pahaksioloksi ja puolustus mekanismi agressiiviseksi se on henkinen ongelma josta haluan eroon ja negatiivisuus muuttuu neutraaliksi ilman tunnekuohui et siihen ei vastaa negalla. Sitä on kertynyt paljonkin.

Listen to Haquin - Ocean's Ceiling by AmbientMusicalGenre on #SoundCloud
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
kun sydän on onnelinen thas all what uneed saat kokea rakkauden kaikissa muodoissaan ja sydän liitää sitä ei millään rahalla saa. se täyttymysd on ikuiosta niinkuin rakkaus. rakkaus on kaikki
 
Yhteistyössä