Perintö, lasten rahat jne

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "fii"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
F

"fii"

Vieras
Heräsin illalla miettimään, että minun ja mieheni kannattaisi varmaan hankkia keskinäinen testamentti? Olemme naimisissa, mutta meillä on yhteisiä lapsia, jotka siis ovat ensisijaisesti perillisiä, jos ja kun toinen meistä vanhemmista kuolee. Suurin osa omaisuudestamme on "sun" tai "mun", eli vain jommankumman nimissä. Esimerkiksi talo on miehen nimissä. Mulla taas on mm. rahallisia säästöjä.

Mietin, että jos vaikkapa mieheni kuolisi nyt, talo menisi tietysti velan kattamiseksi myyntiin. Jäljelle jäävä raha menisi lapsille. Jos minä kuolisin, sama juttu minun omaisuuteni suhteen. Eikö tästä seuraa, että omaa ja lasten tulevaisuutta elettäisiin vastedes vain toisen puolison omaisuuden pohjalta? Alaikäisten lasten rahathan ovat kai suojassa jopa vanhemmilta, joten niitä ei voisi käyttää edes lasten menoihin? Lapsilla olisi omaisuutta, mutta peruselanto voisi olla vaikka miten niukka, jos vaikka eloon jäänyt vanhempi jäisi yllättäen vaille työtä tai sairastuisi?

Jos haluaisin, että kuoltuani mieheni voisi käyttää sitä rahaa, mitä minulla eläessäni oli, lasten elintason turvaamiseen, minun kai pitäisi testamentata raha hänelle? Ilmeisesti testamentti koskisi käytännössä puolta omaisuudesta, toinen puoli menisi automaattisesti lakiosana lapsille? Vai miten asia menee?

Kumpikaan meistä ei halua väärinkäyttää lasten perintöä, mutta tuntuu älyttömälle, jos niiden pitäisi kituuttaa samalla, kun rahaa olisi tilillä. Aikuiset nyt syövät vaikka kauravelliä, mutta lapset ansaitsisivat hitusen parempaa, jos siihen olisi jonkinmoinen mahdollisuus.
 
Keskinäinen testamentti on järkevää. Samoin henkivakuutus, jos lapsia, jotta rahoilla koti säilyy. Meillä on asuntolainassa lainaturva. Talo voidaan pitää, vaikka toinen kuolisikin.
 
Ei se niin mene. Jos te olette naimisissa ja lapset on teidän biologisia niin sinulle ne jää eikä mene lapsille, jos ette ole erikseen testamentannut niitä lapsillenne.
 
Lasten perintöä saa käyttää lasten elämiseen (esim. erilaisiin hankintoihin, matkusteluun ym.). Sitä en tiedä pitääkö lapsille aina hankkia ulkopuolinen edunvalvoja ja valvotaanko jokaista euroa kuinkakin tarkasti.
 
Meillä kummallakin on henkivakuutus ja edunsaajana on jäljellejäävä vanhempi. Enpä tuota muistanutkaan ajatella. Lainaturvaa ei ole. Tosin mun olisi lasten kanssa muutettava joka tapauksessa muualle, en saisi ylläpidettyä tätä yksin. Mies ehkä pystyisikin jäämään tähän.
 
Lasten perintöä saa käyttää lasten elämiseen (esim. erilaisiin hankintoihin, matkusteluun ym.). Sitä en tiedä pitääkö lapsille aina hankkia ulkopuolinen edunvalvoja ja valvotaanko jokaista euroa kuinkakin tarkasti.

Mua kans kiinnostaisi tietää tästä lisää.
Oon vähän ajanut asiaa, että mun vanhemmat testamenttais omaisuutensa suoraan mun yli lapsenlapselleen, mutta käytännön asiat mietityttää. Voiko niillä lapsen rahoilla ostaa sitten lapsen nimiin esim asunnon, jossa voidaan asua, vai pitääkö meidän maksella asuntolainaa(josta menee koko ajan korkoihin rahaa hukkaan) ja samalla makuuttaa lapsosen varoja jossain säästötileillä?
 
"omaisuuden osituksessa puolisoiden kaikki omaisuus jaetaan pääsäännön mukaan tasan. Eloonjäänyt puoliso saa omaisuudesta puolet ja perilliset yhteensä toisen puolen. Omaisuuden osituksen jälkeen kukin perillinen voi lisäksi vaatia, että perillisten kesken toimitetaan perinnönjako.

Omaisuus jaetaan tällä tavoin tasan kuitenkin vain silloin, kun eloonjääneelle puolisolle kuuluu vähemmän omaisuutta kuin kuolleelle puolisolle. Jos sen sijaan eloonjääneelle puolisolle kuuluu enemmän omaisuutta kuin kuolleelle puolisolle, on eloonjääneellä puolisolla aina oikeus pitää kaikki oma omaisuutensa itsellään."

"Avioehtosopimus vaikuttaa siihen, miten omaisuus jaetaan osituksessa. Avioehtosopimus koskee osituksen toimittamista sekä silloin, kun avioliitto purkautuu toisen puolison kuoleman johdosta että myös silloin, kun ositus toimitetaan avioeron perusteella."
Puolisoiden omaisuuden jako
 
Mua kans kiinnostaisi tietää tästä lisää.
Oon vähän ajanut asiaa, että mun vanhemmat testamenttais omaisuutensa suoraan mun yli lapsenlapselleen, mutta käytännön asiat mietityttää. Voiko niillä lapsen rahoilla ostaa sitten lapsen nimiin esim asunnon, jossa voidaan asua, vai pitääkö meidän maksella asuntolainaa(josta menee koko ajan korkoihin rahaa hukkaan) ja samalla makuuttaa lapsosen varoja jossain säästötileillä?

Kauhuskenaario olisi tosiaan se, että olisi pakko myydä asunto johon ei ole yksin varaa, mutta ei pystyisi ostamaan uutta asuntoa, vaikka lasten tileillä olisi rahaa. Sitten asuttaisiin vuokralla, mikä tietäisi sitä, että lapsille tulisi jäämään vähemmän perintöä äidin puolelta, eikä se olisi todellakaan lasten etu.

Minä epäilen tuota, että puolisot voisivat testamentata rahansa toiselle puolisolle. Henkivakuutuksen voi osoittaa pelkästään puolisolleen, mutta perinnössä ei kai lasten osuutta pysty sivuuttamaan mitenkään?
 
Kauhuskenaario olisi tosiaan se, että olisi pakko myydä asunto johon ei ole yksin varaa, mutta ei pystyisi ostamaan uutta asuntoa, vaikka lasten tileillä olisi rahaa. Sitten asuttaisiin vuokralla, mikä tietäisi sitä, että lapsille tulisi jäämään vähemmän perintöä äidin puolelta, eikä se olisi todellakaan lasten etu.

Minä epäilen tuota, että puolisot voisivat testamentata rahansa toiselle puolisolle. Henkivakuutuksen voi osoittaa pelkästään puolisolleen, mutta perinnössä ei kai lasten osuutta pysty sivuuttamaan mitenkään?


Tietenkin jos on pikkuruinenkin määrä järkeä, niin laina maksetaan pois sillä henkivakuutuksella. Testamentilla voidaan lapset osittain ohittaa, mutta heillä on oikeus lakiosuuteen joka on puolet siitä mitä ilman testamenttia perisi.
 
[QUOTE="vieras";27034458]Ei se niin mene. Jos te olette naimisissa ja lapset on teidän biologisia niin sinulle ne jää eikä mene lapsille, jos ette ole erikseen testamentannut niitä lapsillenne.[/QUOTE]

Ääliö. Miksi vastata asiassa jos ei tiedä mitään? Jos on lapsia puoliso ei peri mitään. Tasinkona voi jotai tulla, jos se rikkaampi sattuu kuolemaan ensin.
 
[QUOTE="vieras";27035735]Kun isäni kuoli, äidille meni puolet ja mulle ja veljelleni puolet puoliksi.[/QUOTE]

Juuri näin. Puolisolle menee 50% ja lapsi/lapset jakavat keskenään loput 50% ELLEI ole tehty
mtn testamenttiä
 
[QUOTE="Vieras";27035794]Juuri näin. Puolisolle menee 50% ja lapsi/lapset jakavat keskenään loput 50% ELLEI ole tehty
mtn testamenttiä[/QUOTE]

Eikä mene. Puoliso ei todellakaan peri mitään. Jos ei ole avioehtoa, niin puolisoiden omaisuus lasketaan yhteen, ja katsotaan kuka omistaa mitäkin. Jos henkiin jäänyt on rikkaampi, hän pitää oman omaisuutensa, ja lapset saavat kaiken kuolleen omaisuuden. Jos kuollut on rikkaampi, leski saa hänen omaisuudestaan sen verran tasinkoa, että omaisuudet ovat yhtä isot, ja lapset saavat loput.
 
Eikä mene. Puoliso ei todellakaan peri mitään. Jos ei ole avioehtoa, niin puolisoiden omaisuus lasketaan yhteen, ja katsotaan kuka omistaa mitäkin. Jos henkiin jäänyt on rikkaampi, hän pitää oman omaisuutensa, ja lapset saavat kaiken kuolleen omaisuuden. Jos kuollut on rikkaampi, leski saa hänen omaisuudestaan sen verran tasinkoa, että omaisuudet ovat yhtä isot, ja lapset saavat loput.

Just... No mä edelleen komppaan edellistä. Isä kuoli niin omaisuudesta 50% meni äidille, 25% miinulle ja 25% veljelle. Et en tiiä miten teidän suvut perinnöt on jaettu..??
 
Perilliset Suomen lain mukaan

Jos perittävällä on jälkeläisiä eli rintaperillisiä, nämä saavat perinnön. Jos joku perittävän lapsista on kuollut, mutta hänellä on jälkeläisiä, he saavat tämän osuuden.

Jos rintaperillisiä ei ole mutta perittävä oli kuollessaan naimisissa, perintö jää lesken hallintaan, mutta hänen kuoltuaan ensin kuolleen puolison sukulaisillelähde?. Jos rintaperillisiä ei ole, eikä perittävä ollut naimisissa, perintö menee selkäperillisille tai sivuperillisille. Näistä ensisijaisesti perinnön saavat perittävän vanhemmat, jos he ovat elossa. Kuolleen vanhemman osuus menee hänen jälkeläisilleen eli perittävän veljille, sisarille tai heidän jälkeläisilleen. Jos näitäkään ei ole, perintö menee perittävän isovanhemmille, tai jos joku heistä on kuollut, hänen lapsilleen eli perittävän sedille, tädeille tai enoille. Näitä kaukaisemmat sukulaiset, esimerkiksi perittävän serkut eivät nykyisen lain mukaan saa perintöä.

Näitä säännöksiä perinnöstä ei sovelleta, jos perittävä on testamentilla määrännyt toisin. Rintaperillisillä on kuitenkin oikeus lakiosaan, jota ei voida testamentilla kumota. Lakiosa on ½ siitä, mikä ilman testamenttia olisi hänen osuutensa. Jos perillisiä ei ole eikä perittävä ole tehnyt testamenttia, perintö menee valtiolle valtionperintönä.

Perintö – Wikipedia
 
[QUOTE="Vieras";27035794]Juuri näin. Puolisolle menee 50% ja lapsi/lapset jakavat keskenään loput 50% ELLEI ole tehty
mtn testamenttiä[/QUOTE]

Niin, ja tarkennuksena, että se puolisolle menevä 50% ei ole perintöä, vaan hänen oma avio-osuutensa, eli siitä ei makseta perintöveroa. Jos puolisoilla on avioehto, eikä keskinäistä testamenttia, leskelle kuuluu avioehdon mukainen omaisuus, perintö menee lapsille tai mahdollisen testamentin mukaan.
 
[QUOTE="vieras";27036366]Niin, ja tarkennuksena, että se puolisolle menevä 50% ei ole perintöä, vaan hänen oma avio-osuutensa, eli siitä ei makseta perintöveroa. Jos puolisoilla on avioehto, eikä keskinäistä testamenttia, leskelle kuuluu avioehdon mukainen omaisuus, perintö menee lapsille tai mahdollisen testamentin mukaan.[/QUOTE]

Niin ja lisäedellytyksenä, että puolisolla ei mitään omaisuutta omissa nimissään. Se minun vastaukseni on kyllä lain mukainen. Puoliso saa 50% kuolleen omaisuudesta vain, jos hän omissa nimissään ei ole mitään. Ja tämä on fakta. Esim jos ei ole muuta merkittävää omaisuutta kuin yhteinen velaton asunto, niin eloonjäänyt saa puolet asunnosta, SEN OMAN puolensa, ei mitään kuolleen omaisuudesta joka menee kokonaan lapsille.
 
[QUOTE="Vieras";27036116]Just... No mä edelleen komppaan edellistä. Isä kuoli niin omaisuudesta 50% meni äidille, 25% miinulle ja 25% veljelle. Et en tiiä miten teidän suvut perinnöt on jaettu..??[/QUOTE]
Joko et tajua mitään, tai omaisuus on teillä jaettu vasten lakia. Todennäköisemmin ensimmäinen vaihtoehto. Omaisuudesta ei todennäköisesti ole mennyt mitään äidillä, hän on vain pitänyt oman omaisuutensa edelleen itsellään.
 
Siis kun aviopuoliso kuolee ilman avioehtoa, testamenttiä, niin suoritetaan avioero ja siihen liittyvät tulontasaukset. Esim yhteisesti omistettua asuntoa ei ole pakko jakaa vaan käsittääkseni leskellä on oikeus siinä asua7

"Lesken asuminen on turvattu ja leskellä on oikeus pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetty tai muu jäämistöön kuuluva lesken kodiksi sopiva asunto, vaikka asunto olisi ollut yksin vainajan omistuksessa. Leskellä ei kuitenkaan ole oikeutta pitää jäämistöön kuuluvaa asuntoa hallinnassaan, jos hänen omaan varallisuuteen kuuluu hänen kodikseen sopiva asunto. Asunnon lisäksi leski saa pitää hallinnassaan yhteisessä kodissa olevan tavanmukaisen asuntoirtaimiston, johon kuuluu esimerkiksi huonekalut, liinavaatteet ja astiat. Leskellä on oikeus pitää asuntoa hallinnassaan, vaikkei hänellä olisi lainkaan avio-oikeutta vainajan omaisuuteen. Avopuolisolla ei ole oikeutta pitää kuolinpesään kuuluvaa asuntoa ja asuntoirtaimistoa jakamattomana hallinnassaan."
Lesken oikeudet

Mutta muuten periaatteessa lapset perivät isänsä. Paitsi että

"Lesken ei tarvitse luovuttaa tasinkoa ensin kuolleen puolison perillisille, vaan hän saa pitää oman omaisuutensa. Leski saa vapaasti päättää, luovuttaako hän tasinkoa vai ei. Jos leskellä on vähemmän varallisuutta kuin kuolleella puolisolla, leskellä on aina oikeus saada osituksessa tasinkoa vainajan omaisuudesta."


Lasten perintöä ei saa käyttää arkipäivän elämään vaan vanhemman pitää se muuten kattaa. Isoissa perinnöissä kai lapsen omaisuutta valvotaan ulkopuolisen tahon osalta. En kyllä muista miten. Joku iso erityinen hankinta voi olla mahdollista tehdä lapsen omaisuudella. Joskus niitä googlettelin ja esim vanhemmalla lapsella leirikoulu ulkomailla, joku mopoautokin varmaan voisi olla sellainen. Mutta ei vaatteet, lelut, perusharrastuksetl, jne.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä on henkivakuutukset, mutta korvaussummat eivät ole niin suuria, että kattaisivat talon hinnasta puuttuvan summan tällä hetkellä. Vakuutuksia on niin miljoona meillä ja kun ollaan suht pienituloisia, ei ole varaa nostaa summia.
 

Similar threads

Uusimmat

Yhteistyössä