S
"stressaaja"
Vieras
Minulla on ihana pieni perhe, hyvät tukiverkot, hyvä avioliitto, oma koti, raha-asiat kunnossa, olemme kaikki terveitä ja ei sinällään mitään syytä valittaa..
Silti, mua ahdistaa.
Ahdistaa kun hoitovapaa pian loppuu ja tiedän ettei mulle ole töitä työpaikassani enää pitkään..
Enkä yhtään tiedä mitä sen jälkeen. Muutama uusi alakin kiinnostaisi, mutta ajatus elää opintotuilla vielä piitkän aikaa on jotenkin epämiellyttävä, ainoa vaihtoehto kai olisi oppisopimus?
En myöskään jotenkin luota omiin kykyihini yhtään, en usko pärjääväni tietyissä töissä lainkaan vaikka olen saanut hyvää palautetta.
Olen myös näin kotonaollessa saanut ihme pelkotiloja päähäni, mulla on siis aivan liikaa aikaa ajatella.
Pelkään ihan pieniä flunssiakin(tässä taustalla on lapsen infektioastmaoireilu joka on nyt lääkkeillä hellittänyt), pelkään että tulee jotain vakavampaa.. Mitä milloinkin.
Tiedän että pelkoni on järjettömiä, mutta en voi niille mitään.. Pelkään myös oman terveyteni puolesta.
Tarvitsisin selkeästi jotain actionia elämääni jotta en ehtisi vatvoa turhia.
Harrastuksia mulla ei siis oikeastaan ole, lenkkeilyä lukuunottamatta. En vain tiedä mitä aloittaisi, kurssitarjonnassa ei ollut oikein mun juttuja ja ryhmäliikuntoihin olen vähän ujo ja kömpelö.
Ystäviä on muutama, mutta asuvat etäällä enkä juurikaan heitä näe..
Jaksan olla pirteä, touhuta lapsen kanssa sisällä, ulkona ja hoitaa kaiken mutta taustalla velloo pienenpieni alakuloisuus ja pessimistisyys.
Ei mulla oikeestaan ole mitään kysyttävää, kunhan halusin purkaa sekavat valitukseni.. Kiitos kun luit ja jos tulee jotain kommentteja, ajatuksia niin kuuntelen mielelläni.
Silti, mua ahdistaa.
Ahdistaa kun hoitovapaa pian loppuu ja tiedän ettei mulle ole töitä työpaikassani enää pitkään..
Enkä yhtään tiedä mitä sen jälkeen. Muutama uusi alakin kiinnostaisi, mutta ajatus elää opintotuilla vielä piitkän aikaa on jotenkin epämiellyttävä, ainoa vaihtoehto kai olisi oppisopimus?
En myöskään jotenkin luota omiin kykyihini yhtään, en usko pärjääväni tietyissä töissä lainkaan vaikka olen saanut hyvää palautetta.
Olen myös näin kotonaollessa saanut ihme pelkotiloja päähäni, mulla on siis aivan liikaa aikaa ajatella.
Pelkään ihan pieniä flunssiakin(tässä taustalla on lapsen infektioastmaoireilu joka on nyt lääkkeillä hellittänyt), pelkään että tulee jotain vakavampaa.. Mitä milloinkin.
Tiedän että pelkoni on järjettömiä, mutta en voi niille mitään.. Pelkään myös oman terveyteni puolesta.
Tarvitsisin selkeästi jotain actionia elämääni jotta en ehtisi vatvoa turhia.
Harrastuksia mulla ei siis oikeastaan ole, lenkkeilyä lukuunottamatta. En vain tiedä mitä aloittaisi, kurssitarjonnassa ei ollut oikein mun juttuja ja ryhmäliikuntoihin olen vähän ujo ja kömpelö.
Ystäviä on muutama, mutta asuvat etäällä enkä juurikaan heitä näe..
Jaksan olla pirteä, touhuta lapsen kanssa sisällä, ulkona ja hoitaa kaiken mutta taustalla velloo pienenpieni alakuloisuus ja pessimistisyys.
Ei mulla oikeestaan ole mitään kysyttävää, kunhan halusin purkaa sekavat valitukseni.. Kiitos kun luit ja jos tulee jotain kommentteja, ajatuksia niin kuuntelen mielelläni.