Perhetuttu kylässä passattavana

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ei enää kiitos
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ei enää kiitos

Vieras
Perhetuttu tuli eilen kylään "katsoo meidän pientä vauvaa". Huomiseen on ollut aikomus olla. Mulla mies työmatkalla ja vauva tosiaan hoidettavana. Perhetuttu on mua vuoden vanhempi eli ollaan vähän niin kuin kavereita. Eilen tuli krapulassa hirveälle haisten ja voivotteli oloa päivän. Odotti kaikessa valmista, eli olen passannut hänet tuohon sohvaan. Kaiken lisäksi kun vauva oli nukahtanut illalla, hän kaivoi viinapullon kassista ja vetäs puolikkaan naamaan. Tänään on taas voivotellut oloaan. Tein lounaan, eikä edelleenkään kiitosta tai apua missään, puhuu vaan itsestään ja miettimättä yhtään pitäiskö olla hiljempaa vauvan nukkuessa tms. Olen siis saanut huomautella äänekkäästä olemisesta, vauvan nukutuksen keskeytyksestä, juomisesta (alkoa voi juoda vähän mutta kännissä ei voi olla vauvan vuoksi) - lupasi mutta rikkoi sen jne. Ei mene enää kauaa kun sanon että tämä vierailu oli tässä. Edes voileipää ei saa itse otettua vaan istuu persiellään kunnes laitan pöytään. Ei se mitään, jos ei halua auttaa lapsen kanssa, mutta ei tämä mikään täyden palvelun hotelli ole. Olin siis sanomassa et miten ajattelemattomia ihmisiä on? ?? Eikö leikkaa mitään kun näkee etten ehdi itse kunnolla edes vessassa käydä? Ja vihjailut on ihan turhia tyyliin "tehdäänKÖ salaattia?" Ei muuten tule kutsutuksi enää toiste :) Nyt taitaa vauva herätä. ..
 
En minäkään kutsuisi enää ja kysyisin siltä, että moneltakohan vieras olisi kotona jos tällä kellonlyömällä lähtisi.
Enkä passaisikaan. Jos mulle sanoisi että "tehdäänkö salaattia", sanoisin että ole hyvä vaan ja tee.
 
Mä oon niin nössö, et mut saa kyllä passaamaan, vaikka en haluaiskaan.
Kun mun neljäs oli vauva, tuppas käly kylään kahden mukulansa kanssa useemmaksi yöksi. Se sitten pesetti mulla pyykkinsä ja teetti ruuan. Se hävis aina johonkin, kun piti ruokaa laittaa tai pyykkiä ripustaa. Lapsensa se hoidatti mulla ja mun isommilla lapsilla. Silloin päätin, että tää oli tässä. Ens kerralla ei yökyläily meille sovi.
 
Toihan on vähän kuin mun äiti. Kaksosvauvat ja nää paukkasi meille auttamaan lastenhoidossa. No päivän mittaan laittelin niille aamupalaa, lounasta, kahvia ja iltaruokaa, ja kun mieheni tuli töistä ajattelin että nyt koittaa se kahdenkeskeinen aika että mennään miehen kans vaikka kaupungille syömään. Niin eikäs mitä mun äiti sanoi että he lähtee käymään ostoksilla.

Olin aivan puhkikatkipoikki ja kaks aikuista tervettä ihmistä istuu sohvalla passattavana. Ei jostain syystä ole kovin usein tuon jälkeen yökyläily meille sopinut.

Jos olisin vauvojen kanssa ollut yksin, olisin itsekin voinut nukkua päiväunet, vähentää siivousta ja puunausta ja kenties tilata itselleni vaikka pizzan kotiinkuljetettuna. Että joku kehtaakin tulla vauvaperheeseen passattavaksi.
 
Niin.mä mietin et miksi en pysty sanomaan suoraan että miltä toi meininki näyttää. Tulin siihen johtopäätökseen että koska ihan selvästi kaikki ei ole hyvin ja mä en halua enkä jaksa alkaa suomentaa asiaa esim alkoholista hänelle tai miettii mikä muu mättää. Jos vaan jaksais aamuun kuunnella ja sitten ei tarvi kyllä enää kutsuakaan yökylään. Mä ilmoitin että en ehdi kummempia ruokaa laittaa, lämmitellään eilisiä kun nälkä tulee.

Toki minäkin "passaan" vanhemmat ihmiset ja vähemmän tutut, mutta nuori ihminen joka on ollut tuttu jo pitkään, osaa ja voi olla vähän itsenäisesti.

Vähän surullinen olo itseasiassa, vielä pari vuotta sitten oli siisti itsestään huolta pitävä nuori nainen, nyt aika eläneen näköinen ja tuoksuinen. Harmillista.
 
Mä en odota vierailta osallistumista talon töihin vaikka kiva onkin kun joku tutumpi auttaa. Mut samalla mä itse määrittelen sen minkä verran ketäkin passaan. Jos en jaksa laittaa ruokaa niin tilataan vaikka ne pizzat. Jos vieras sanoo että tekisi mieli voileipää enkä itse ole sitä syömässä niin voin sanoa että tuolta kaapista löytyy tai laitan vaan pöydälle mistä saa itse tehdä.

Ryyppäämään meille ei tulla eikä tarvi tulla krapulaa makaamaankaan jos ei erikseen ole sovittu. Tossa tilanteessa viimeistään siinä vaiheessa kun kaveri kaivoi sen viinapullon esiin olisin sanonut että täällä ei juoda.
 
Onpas palstalla supermammoja jotka voivat tehdä montaa asiaa yhtäaikaa. Mun prioriteetti nro yksi on vauva ja lähes kaikki aika menee hänen kanssaan. Siitä en tingi :)

Totta, olis pitäny sanoa että tääklä ei juoda, en vaan uskonu vissiin että meinaa juoda enemmän. Ennen ei olisi juonut. Nyt tiedän paremmin.
 
Onpas palstalla supermammoja jotka voivat tehdä montaa asiaa yhtäaikaa. Mun prioriteetti nro yksi on vauva ja lähes kaikki aika menee hänen kanssaan. Siitä en tingi :)

Totta, olis pitäny sanoa että tääklä ei juoda, en vaan uskonu vissiin että meinaa juoda enemmän. Ennen ei olisi juonut. Nyt tiedän paremmin.

No ens kerralla kun tulee kyläily, niin ilmoitat jo siinä vaiheessa kun sovitte vierailusta, että on kaksi tuntia aikaa ja sitten sulla on muita juttuja. Koitat nyt kestää huomiseen, ja aamulla ilmoitat tälle vierailijalle, että tuossa on kahvinkeitin, voit keittää kahvia ja kaapissa on leipää ja juustoa, että ole hyvä vaan, itsepalvelu :)
 
No ens kerralla kun tulee kyläily, niin ilmoitat jo siinä vaiheessa kun sovitte vierailusta, että on kaksi tuntia aikaa ja sitten sulla on muita juttuja. Koitat nyt kestää huomiseen, ja aamulla ilmoitat tälle vierailijalle, että tuossa on kahvinkeitin, voit keittää kahvia ja kaapissa on leipää ja juustoa, että ole hyvä vaan, itsepalvelu :)
Juu. Tällä mennään. Kiitos tsempistä :)
 

Yhteistyössä