Perhesurman yritys Kaustisella :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hyvä ettei toteutunut!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hyvä ettei toteutunut!

Vieras
Naisen ja kolmen lapsen henki oli vaarassa Kaustisella – epäilty vangittiin

Vähän alle neljäkymmentävuotias kaustislainen mies yritti poliisin mukaan polttaa omakotitalon viime perjantain ja lauantain välisenä yönä. Keskipohjanmaan tietojen mukaan juttua tutkitaan tapon yrityksinä. Epäilty otettiin kiinni varsin pian Kaustisella tapahtumapaikalta tai sen lähistöltä.
Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus on vanginnut poliisin pidättämän miehen. Pidätys tehtiin tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Anders Åforsin hakemuksesta todennäköisin syin. Pakkokeino-oikeudenkäynti järjestettiin tiistaina suljetuin ovin.

Tuomioistuimen päätöksen lisäksi myös kaikki tähänastinen esitutkintamateriaali on määrätty pidettäväksi salassa. Siksi Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisi ei voi kertoa tapahtumien kulusta ainakaan toistaiseksi mitään.

Pelastuspalvelu lähetti ensitiedotteen lehdistölle lauantaina aamuyöllä. Siinä kerrottiin viittä vaille kaksi tulleesta hälytyksestä keskisuureen rakennuspaloon Kaustisella.

Palokunta sai tulen nopeasti hallintaan, eivätkä liekit päässeet leviämään talon rakenteisiin. Ihmiset saatiin ulos vahingoittumattomina. Tapausta tutkitaan henkirikoksen yrityksenä, koska tapahtuma-aikaan rakennuksessa oli sisällä epäillyn miehen vaimo ja kolme lasta.

Vangitsemiskäsittelyn yhteydessä Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus määräsi syytteen nostamisen takarajan 24. päivään syyskuuta.

Vangitsemisessa todennäköisin syin epäily tarkoittaa, että pidetään todennäköisempänä rikosepäilyn osoittautumista oikeaksi kuin vääräksi. Kyse on niin sanotusta korkeammasta epäilyn kynnyksestä. Alempaan riittää syy epäillä rikosta, mikäli vangitsemisen muut edellytykset toteutuvat.


Naisen ja kolmen lapsen henki oli vaarassa Kaustisella – epäilty vangittiin ... vangittiin
 
Mä olin kyllä tosissani. Olen onnellinen ettei perheeseeni kuulu miestä. Kaikkien tilastojen valossa se ei ole kovin terveellistä.

Kaikkien tilastojen!?!? :O
Samalla todella loukkaavasti yhdistät kaikki ydinperheen isät perhesurmaajiksi?!
Sitpäaitsi mites ne tilastot menikään lasten tulevaisuuden ja onnellisuuden kannalta? Oliko ehjä avioliitto, uusperhe vaiko yksinhuoltaja? Jos nyt tarkkoja ollaan. Silti en sano, että onneksi en ole yksinhuoltaja.
 
[QUOTE="Vieras";26534480]Eiköhän kuitenkin 99,99999% miehistä ole ihan turvallisia.[/QUOTE]

Minusta tuntuu että lunatic laukoi tuon vain katkeruuttaan. Eihän kenelläkään voi avioliitto mennä nappiin kun ei itsellä mennyt, sitten otetaan esimerkiksi joku perhesurma. Huh! Onpa alhaista käytöstä.
 
  • Tykkää
Reactions: FreeFall
[QUOTE="sama";26534492]Minusta tuntuu että lunatic laukoi tuon vain katkeruuttaan. Eihän kenelläkään voi avioliitto mennä nappiin kun ei itsellä mennyt, sitten otetaan esimerkiksi joku perhesurma. Huh! Onpa alhaista käytöstä.[/QUOTE]

Harvinaisen paljon miesvihaa vaikuttaa olevan kyseisellä henkilöllä, ainakin päätellen siitä mitä päästä näppäimistöltään. Toivottavasti joskus pääsee siitä eteenpäin.
 
Voi herranjumala.

Mitä helvetin väliä jollain tilastoilla tässä tilanteessa on? Pääasia ettei ketään loukkaantunut, saati kuollut. Yksikin perhesurma -oli se sitten tuhopoltto, ampumavälikohtaus, puukotus tai porkkanalla tukehduttaminen -on liikaa.

Miettikää sitten, kun itse tajuatte olevanne yksiä näistä tilastolukemista.
 
  • Tykkää
Reactions: No'One
Kaikkien tilastojen!?!? :O
Samalla todella loukkaavasti yhdistät kaikki ydinperheen isät perhesurmaajiksi?!
Sitpäaitsi mites ne tilastot menikään lasten tulevaisuuden ja onnellisuuden kannalta? Oliko ehjä avioliitto, uusperhe vaiko yksinhuoltaja? Jos nyt tarkkoja ollaan. Silti en sano, että onneksi en ole yksinhuoltaja.

Rauhoitu nyt hyvä ihminen. Älä nyt tuolla tavalla pultteja vedä yhdestä lauseesta.
 
Jopas mun kommentti sai myrskyn aikaan. :D

Oikeesti mulla on paljon turvallisempi ja onnellisempi olo, että perheeseeni ei miestä kuulu. Te muut saatte ihan rauhassa fanittaa miehiänne.
 
[QUOTE="Vieras";26534480]Eiköhän kuitenkin 99,99999% miehistä ole ihan turvallisia.[/QUOTE]

Meinaat, että 1 mies kymmenestä miljoonasta EI ole turvallinen. Kyllä se määrä on hiukan suurempi, eihän Suomessakaan ole kuin pari miljoonaa aikuista miestä...
 

Yhteistyössä