Perhepetiläisille: te jotka nukutte samassa makkarissa yli 3 v lasten kanssa, niin mites lasten yöheräämiset, huudot ja painajaiset??????

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ap

Vieras
Meillä on just 2 vuotta täyttänyt lapsi ja nukkuu perhepedissä, koska se sopii meille kaikille niin hyvin. Lapsi nukkunut kaikki yöt aina ilman itkuja ja huutoja. Herää ehkä noin kerran yössä ja tarkistaa katsellaan, että olemme lähellä ja jatkaa sitten uniaan heti. Voi olla, että herää useamminkin, mutta ei siis koskaan herätä meitä. Huomaan tuon tarkistusheräämisenkin vain, jos itse satun olemaan hereillä siinä.

Ajattelimme jatkaa näin pitkään. Aiomme hommata lapselle oman sängyn, joka tulisi ihan kiinni parisänkyymme = sehän on laajennettu perhepeti, eikä lapsi edes välttämättä huomaa olevansa eri sängyssä. Joten luulisi, että kaikki sujuu yhtä hyvin kuin nytkin.

Kysymys:

Meitä on varoiteltu, että kyllä kuule kohta ne yöhuudot, itkut ja painajaiset tulee ja miljoonat herätykset per yö.

Tuleeko niitä silloinkin, kun lapsi saa nukkua ihan lähellämme joka yö??? Mikäs on teidän kokemuksenne asiasta, joilla lapsi nukkuu aina lähellä?
 
no tämä ei ole nyt kysymykseesi vastaus mutta mun 3,5 vuotias ei ole mihinkään yöhuutoihin eikä painajaisiin ikinä heräillyt. On noussut sängystään viimeksi kun oli n2 vuotias ja teki posikihampaat..niin ne oli kipeät ja herätti yöllä. Silloinkaan ei viety kun takasin sänkyynsä ja jatkoi unia. Nukkuu siis omassa sängyssään omassa huoneessa.

Ei kaikkien tenavat huiki yöllä painajaisien tms. takia
 
meillä 3v3kk eikä meillä oikeastaan oo perhepetiä poika nukutetaan omaan sänkyyn mutta kipsuttelee meidän sänkyyn joka yö.. välillä jo ennen 00.00.. joskus taas saattaa nukkua omassa huoneessa koko yön (harvinaista)
meillä ei oo öisin itku kohtauksia eikä mitään nukkuu kyllä hyvin aamuun.. yx ainut herääminen ja se mein sänkyyn tuleminen
 
Kyllä niitä heräämisiä tulee välillä. Ei meillä ainakaan herätä joka yö, ei välttämättä edes kerran viikossa.
Lapsi nukkuu omassa sängyssään, joka on meidän sänkyä vasten, mutta lapsella on myös oikeus tulla viereemme halutessaan. Meillä tämä on toiminut hyvin ja lapsi nukkuu omassa sängyssään lähes poikkeuksetta joka yö.
Lapsi on vähän vajaa 4-vuotias.
 
Meillä perheperissä tytöt 2v10kk ja 11kk. Esikoinen joskus nyyhkyttänyt unissaan, mutta rauhoittuu hyvin pian, kun otan kainaloon ja silittelen. Kerran nähnyt sellaista painajaista, josta ei herännyt ja huusi varmaan 10 minuuttia ennen kuin rautottu. Tämä muuten tapahtui sinä aikana jolloin nukkui alkuyön sivuvaunussa. Liekö vain yhteensattuma. Nykyään nukkuun koko yön viekussa, koska tilaa on siinäkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
meillä 3v3kk eikä meillä oikeastaan oo perhepetiä poika nukutetaan omaan sänkyyn mutta kipsuttelee meidän sänkyyn joka yö.. välillä jo ennen 00.00.. joskus taas saattaa nukkua omassa huoneessa koko yön (harvinaista)
meillä ei oo öisin itku kohtauksia eikä mitään nukkuu kyllä hyvin aamuun.. yx ainut herääminen ja se mein sänkyyn tuleminen

Eikö ois mukavampaa kaikille, että lapsen sänky ois teidän makkarissa? Ei tarttis lapsen kipsutella joka yö teidän huoneeseen. ;)

Niin onhan meilläkin heräämisiä, mutta se on vain hiljainen tarkistus, että olemme vieressä.

Meinaan vaan, että tuntus niin hassulta, että tää meidän lapsi alkais rääkyy ja huutaa joka ikinen viikko herättyään, niinkuin mua on varoiteltu, että kohta niin tulee käymään.

Olenko ehkä naiivi, kun ajattelen, että ei lapsellamme ole yksinkertaisesti mitään syytä pelätä huutaa ja kiljua, kun nukkuu vieressämme?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
meillä 3v3kk eikä meillä oikeastaan oo perhepetiä poika nukutetaan omaan sänkyyn mutta kipsuttelee meidän sänkyyn joka yö.. välillä jo ennen 00.00.. joskus taas saattaa nukkua omassa huoneessa koko yön (harvinaista)
meillä ei oo öisin itku kohtauksia eikä mitään nukkuu kyllä hyvin aamuun.. yx ainut herääminen ja se mein sänkyyn tuleminen

Eikö ois mukavampaa kaikille, että lapsen sänky ois teidän makkarissa? Ei tarttis lapsen kipsutella joka yö teidän huoneeseen. ;)

tähän vielä lisäys, että teillä olis enemmän tilaakin, kun lapsen sänky ois teidän makkarissa. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
meillä 3v3kk eikä meillä oikeastaan oo perhepetiä poika nukutetaan omaan sänkyyn mutta kipsuttelee meidän sänkyyn joka yö.. välillä jo ennen 00.00.. joskus taas saattaa nukkua omassa huoneessa koko yön (harvinaista)
meillä ei oo öisin itku kohtauksia eikä mitään nukkuu kyllä hyvin aamuun.. yx ainut herääminen ja se mein sänkyyn tuleminen

Eikö ois mukavampaa kaikille, että lapsen sänky ois teidän makkarissa? Ei tarttis lapsen kipsutella joka yö teidän huoneeseen. ;)

ei sinne mahdu =) mutta jos ei halua nukkua omassa sängyssään (vastapäinen huone) niin senkus kipsuttelee sitten
toisin kun oli vähän pienempi huusi äääääiiiiti tuu hakemaan mut mutta nyt tulee ihan itekseen =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja sama:

Harmi, ettei mahdu :) Mun mielestä on normaalia, että lapsi tulee yöllä vanhempien luo. Lapset elää niin vahvasti "menneeseen koodattuina" ja eloonjäännin maksimointia oli se, että ei nukkunu yksin. ;)

Alkuperäinen kirjoittaja sama:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
meillä 3v3kk eikä meillä oikeastaan oo perhepetiä poika nukutetaan omaan sänkyyn mutta kipsuttelee meidän sänkyyn joka yö.. välillä jo ennen 00.00.. joskus taas saattaa nukkua omassa huoneessa koko yön (harvinaista)
meillä ei oo öisin itku kohtauksia eikä mitään nukkuu kyllä hyvin aamuun.. yx ainut herääminen ja se mein sänkyyn tuleminen

Eikö ois mukavampaa kaikille, että lapsen sänky ois teidän makkarissa? Ei tarttis lapsen kipsutella joka yö teidän huoneeseen. ;)

ei sinne mahdu =) mutta jos ei halua nukkua omassa sängyssään (vastapäinen huone) niin senkus kipsuttelee sitten
toisin kun oli vähän pienempi huusi äääääiiiiti tuu hakemaan mut mutta nyt tulee ihan itekseen =)

mein makkari tosi pieni siellä on parisänky,1 yöpöytä ja tv taso päädyssä (niin että sivuttain saa mennä) ei sinne mahdu mitenkään sänkyä vaikka ottas tv tason pois niin ei mahtus
 
veljensä nukkuusamassa huoneessa
 
Meillä esikoinen nukkui sivuvaunusysteemillä perhepedissä 2v3kk asti, jolloin siirrettiin sen suuremmitta itkuitta omaan sänkyyn ja huoneeseen, kun kakkonen ilmoitti tulostaan. Kakkonen onn nyt 1v10kk ja nukkuu edelleen sivuvaunussa, hänet ajattelimme siirtää isosiskon kanssa samaan huoneeseen suunnilleen samassa iässä kuin esikoisenkin. Kummallakaan ei ole koskaan ollut yöhuutoja tai painajaisiin heräilyä. Luulen että yöhuutelu riippuu ihan lapsesta ja kaikilla ei sitä ole nukkuipa missä tahansa. Ja perhepeti varmasti vain vähentää huutoja kun lapsi varmasti kokee olevansa enemmän turvassa vanhempinsa kanssa kuin omassa huoneessaan.

Jätä moiset pahanilmanlintujen ennustukset ihan omaan arvoonsa ja jatka niin kuin teille sopii. Kun lapsi on riittävän vanha ja haluatte siirtää hänet omaan huoneeseensa se onnistuu kyllä. Mitä vanhempi lapsi on sitä paremmin hän ymmärtää omaan huoneeseen siirtymisen. En nyt näe että perhepedistä olisi mitään haittaa lapselle, kuten pitkästä imetyksestäkään, ne vain molemmat ovat monien mielestä ihmeellistä hörhöilyä ja siksipä siitä pitää yrittää keksiä negatiivista sanottavaa (tai jospa arvostelija ovat vain kateellisia kun eivät itse uskaltaneet tehdä samoin ;) ) Perhepeti ei sovi kaikille lapsille ja vanhemmille ja oma huone ei sovi kaikille lapsille ja vanhemmille, jokainen saa valita oman tapansa, eikä mikään tapa ole toista parempi, vain sopivampi toiselle perheellle.
 
Melkein 6-vuotias nukkuu vieressäni. Heräilee, pyörii...Mutta koen että pääsen helpommalla kun tassuttelisimme yöllä huoneittemme väliä.
Lapsi nauttii kun saa nukkua kanssani "pesässä" . Päivän paras hetki on kun se käpertyy viereen ja ihastelee miten on pehmoinen ja lämmin äiti.
Olkoot aikansa noin...kyllä se oma huone ja oma sänky tulee ajallaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minnamammma:
Meillä esikoinen nukkui sivuvaunusysteemillä perhepedissä 2v3kk asti, jolloin siirrettiin sen suuremmitta itkuitta omaan sänkyyn ja huoneeseen, kun kakkonen ilmoitti tulostaan. Kakkonen onn nyt 1v10kk ja nukkuu edelleen sivuvaunussa, hänet ajattelimme siirtää isosiskon kanssa samaan huoneeseen suunnilleen samassa iässä kuin esikoisenkin. Kummallakaan ei ole koskaan ollut yöhuutoja tai painajaisiin heräilyä. Luulen että yöhuutelu riippuu ihan lapsesta ja kaikilla ei sitä ole nukkuipa missä tahansa. Ja perhepeti varmasti vain vähentää huutoja kun lapsi varmasti kokee olevansa enemmän turvassavanhempinsa kanssa kuin omassa huoneessaan.

Jätä moiset pahanilmanlintujen ennustukset ihan omaan arvoonsa ja jatka niin kuin teille sopii. Kun lapsi on riittävän vanha ja haluatte siirtää hänet omaan huoneeseensa se onnistuu kyllä. Mitä vanhempi lapsi on sitä paremmin hän ymmärtää omaan huoneeseen siirtymisen. En nyt näe että perhepedistä olisi mitään haittaa lapselle, kuten pitkästä imetyksestäkään, ne vain molemmat ovat monien mielestä ihmeellistä hörhöilyä ja suiksipä siitä pitää yrittää keksiä negatiivista sanottavaa (tai jospa arvostelija ovat vain kateellisia kun eivät itse uskaltaneet tehdä samoin ;) ) Perhepeti ei sovi kaikille lapsille ja vanhemmille ja oma huone ei sovi kaikille lapsille ja vanhemmille, jokainen saa valita oman tapansa, eikä mikään tapa ole toista parempi, vain sopivampi toiselle perheellle.

Loistavasti kirjoitettu :) Kiitos!
 
Alkuperäinen kirjoittaja EevaRouva:
Mä uskon niiden yöhuutojen johtuvan enemmän lapsen luonteesta, herkkyydestä ja mielikuvituksesta kuin nukkumispaikasta. Ja siitä kuinka paljon lapsi päiväsaikaan pystyy juttelemaan tapahtumista ja käsitellä mieltä askarruttavia asioita. Meillä molemmat lapset siirretty omiin huoneisiin 6kk iässä ja hyvin ovat nukkuneet. Esikoinen 3v herää ehkä 1x / 3kk itkemään yöllä ja se johtuu yleensä äkillisestä pissahädästä, vaikka yleensä nukkuu sen 12h pissimättä.

Mä taas uskon, että se johtuu myös nukkumispaikasta. Ehkä sellaiselle, joka huutaa joka yö, sopisi paremmin nukkua samassa makkarissa vanhempien kaa ja sit katsottais, väheneekö tarve yöhuudoille.
 
meiän poika nukkuu omassa sängyssä, joka on kiinni mun sängyssä. hyvin nukkuu joka yö. ei heräile..

aamuisin (kun ei tarvii tarhaan lähtee) herää itekseen, ja alkaa leikkimään, ja kun haluaa kattoa piirrettyjä, nii tulee herättämään.. =)

vauvanakin nukku 8h yöunet 3vk:n ikäsestä lähtien...
 
Meillä lapset ovat siirtyneet perhepedistä "sivuvaunuun" 2-3v iässä ja lastenhuoneeseen 4-5v iässä.

Esikoisella ei koskaan ollut mitään yöheräilyjä sen jälkeen kun lopetin imetyksen eli siirtymisetkin sujuivat tosi hienosti. Herää öisin vain ollessaan sairas, ei oikein edes näe painajaisia tai ei ainakaan herää niihin.

Seuraavalla oli yöitkuja jo vieressä nukkuessa, joten niitä oli myös omaan sänkyyn siirtyessä ja painajaisia näkee vieläkin ajoittain (vajaa 7v) jolloin saattaa tulla viereen tai jos menen rauhoittamaan lasta lastenhuoneeseen niin nukahtaa pian takaisin. Puhuu myös unissaan ja joskus myös kävelee. Näitä yöheräämisiä on kuitenkin maks kerran viikossa.

Kuopus nukkuu edelleen sivuvaunussa ja herää tarkistamaan että olemme paikalla. Useimmiten nukahtaa itse takaisin, joskus täytyy laittaa oma käsi hetkeksi hänen vatsansa päälle ja lapsi nukuu takaisin. Yöheräily ei ole lisääntynyt merkittävästi siitä kun siirtyi pois perhepedistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Meillä on just 2 vuotta täyttänyt lapsi ja nukkuu perhepedissä, koska se sopii meille kaikille niin hyvin. Lapsi nukkunut kaikki yöt aina ilman itkuja ja huutoja. Herää ehkä noin kerran yössä ja tarkistaa katsellaan, että olemme lähellä ja jatkaa sitten uniaan heti. Voi olla, että herää useamminkin, mutta ei siis koskaan herätä meitä. Huomaan tuon tarkistusheräämisenkin vain, jos itse satun olemaan hereillä siinä.

Ajattelimme jatkaa näin pitkään. Aiomme hommata lapselle oman sängyn, joka tulisi ihan kiinni parisänkyymme = sehän on laajennettu perhepeti, eikä lapsi edes välttämättä huomaa olevansa eri sängyssä. Joten luulisi, että kaikki sujuu yhtä hyvin kuin nytkin.

Kysymys:

Meitä on varoiteltu, että kyllä kuule kohta ne yöhuudot, itkut ja painajaiset tulee ja miljoonat herätykset per yö.

Tuleeko niitä silloinkin, kun lapsi saa nukkua ihan lähellämme joka yö??? Mikäs on teidän kokemuksenne asiasta, joilla lapsi nukkuu aina lähellä?

jatkaa noin kunnes lapsi täyttää 18-v

Esikoinen on 5½ v, kuopus on 3½ v, eikä kummallakaan ole ollut mitään öisiä kauhukohtauksia ja huutoja. Puhuvat unissaan kyllä, kuopuskin huuteli viime yönä että "mulla ei oo yhtään pieniä palloja!" :D, ja sätkivät aika lailla joskus, mutta eivät itke ja huuda unissaan, eivätkä ole muistaakseni kuin kerran tai kaksi sanoneet nähneensä pahaa unta (esikoinen joskus päiväkodissa päikkäriaikaan; siellä oli jopa herännyt itkien).

Omissa huoneissaan ovat nukkuneet 2½ v ikäisistä, siihen asti perhepedissä. Ei tullut itkuja tms omaan huoneeseen siirtymisen jälkeenkään.
 
Meillä on lapset 5v, 3v ja 1,5v. Esikoinen ja kakkonen nukkuvat omissa sängyissään, jotka ova meidän makkarisssa ja tyttö 1,5v nukkuu vieressäni. Esikoinen ei ikinä herännyt vauvan itkuihin´, eikä herännyt kakkonenkaan. Yksikään lapsista ei herää öisin eli kaikki nukkuvat yöt läpeensä. Uskon, että osasyy tähän on se, että lapset saavat nukkua meidän kanssamme.

*muoks* Omissa sängyissään siis nukkuvat esikoinen ja kakkonen koko yön eli eivät tule meidän sänkyyn yöllä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
meillä 3v3kk eikä meillä oikeastaan oo perhepetiä poika nukutetaan omaan sänkyyn mutta kipsuttelee meidän sänkyyn joka yö.. välillä jo ennen 00.00.. joskus taas saattaa nukkua omassa huoneessa koko yön (harvinaista)
meillä ei oo öisin itku kohtauksia eikä mitään nukkuu kyllä hyvin aamuun.. yx ainut herääminen ja se mein sänkyyn tuleminen

hui, melkein oli kuin omaa kirjoitusta.. Meillä siirryttiin perhepedistä (sänky meidän vieressä 2v8kk, josta siirtyi vaihtelevasti meidän viereen yöisin) omaan huoneeseen reilu 3kk sitten ja tulee meidän huoneeseen lähes joka yö. Ei ole ollut mitään yö huutoja, hyvin on mennyt. Joskus toki on nähnyt kurjia unia, mutta niinhän me kaikki näemme välillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ---:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Meillä on just 2 vuotta täyttänyt lapsi ja nukkuu perhepedissä, koska se sopii meille kaikille niin hyvin. Lapsi nukkunut kaikki yöt aina ilman itkuja ja huutoja. Herää ehkä noin kerran yössä ja tarkistaa katsellaan, että olemme lähellä ja jatkaa sitten uniaan heti. Voi olla, että herää useamminkin, mutta ei siis koskaan herätä meitä. Huomaan tuon tarkistusheräämisenkin vain, jos itse satun olemaan hereillä siinä.

Ajattelimme jatkaa näin pitkään. Aiomme hommata lapselle oman sängyn, joka tulisi ihan kiinni parisänkyymme = sehän on laajennettu perhepeti, eikä lapsi edes välttämättä huomaa olevansa eri sängyssä. Joten luulisi, että kaikki sujuu yhtä hyvin kuin nytkin.

Kysymys:

Meitä on varoiteltu, että kyllä kuule kohta ne yöhuudot, itkut ja painajaiset tulee ja miljoonat herätykset per yö.

Tuleeko niitä silloinkin, kun lapsi saa nukkua ihan lähellämme joka yö??? Mikäs on teidän kokemuksenne asiasta, joilla lapsi nukkuu aina lähellä?

jatkaa noin kunnes lapsi täyttää 18-v

Ajattelimme jatkaa näin kunnes lapsi kypsä nukkumaan yksin. Omaa huonetta ei tällä hetkellä edes ole, koska sellaist ei ole. Mutta ehkä siinä 5-vuotiaana ois kypsä omaan.

Yhteistyössä