Perheensisäinen adoptio

Kenellä olisi kertoa kokemusta? Mies adoptoimassa tytärtäni, vaikka bio onkin hengis mutta ei halua olla tekemisissä. Pitää miestä isänään ja bio antaa adoptioon luvan.
Miten pitkä prosessi? Mitä kuluja ym?

 

minä haluan tietää kans

 

Minäkin tarvinnen tuota tietoa jossakin vaiheessa..

 

Me saatiin nyt prosessi viimein alkuun =) Joulukuussa saadaan ensimmäinen aika.

 

meillä kesti vuoden, kauhee paperisota ( aina puuttu joku lappu vaikka olin toimittanu kaikki mitä pyysin... ) makso vähä reilu 70e ( käräjäoikeuden maksu ). kannattaa sit muistaa mainita että lappuihin tulee se, että sinä ja uusi miehesi olette molemmat lapsen huoltajia adoption jälkeen, ettei pelkkä miehesi... toivottavasti koitos on pian ohi. kotikäyntejä meillä taisi olla 2 vai 3 ja sosiaalitoimistossa käytiin saman verran..

 

Meillä nyt yksi käynti takana ja ensi viikolla tulee täti kotikäynnille ja se riittää kuulema. Pitääkö siellä oikeudessa olla mukana vai päättävätkö asian papereiden perusteella?

 

Biologinen allekirjoittanut suostumuksen adotioon!!! =)
Nyt muutamat paperit vielä oikeuteen a päätöstä odottelemaan.

 

Asuimme prosessin aikaan Vantaalla.asiaa hoiti pelastakaalapset ry. Ensin oli käyntejä joissa piti käydä yksin,sitten miehenikanssa ja sitten olivat kotikäynnitkesti parivuotta(se on perhekohtaista)kauanko asiassa menee..sitten oli kaksi kotikäyntiä ja sen jälkeen odotimme että paperit tulevat postissa mitkä piti toimittaa käräjäoikeuteen.

 

Ja takapakkia tuli. Biologinen isä oli menny vääntää jotain omia ehtoja suostumukseen eikä oikeus niitä voi sallia jos biologinen luopuu lapsestaan. :headwall:

Nyt siis biologinen joutuu allekirjottaa uuden suostumuksen ilman ehtoja. Saa nähdä miten käy.

 

Bio allekirjoitti uudelleen suostumuksen ja paperit on nyt käräjillä. Nyt vain odotellaan päätöstä, ihanaa

 

Päätös tuli, ihanaa!!

 

Nostelen tätä jos joku tietäisi.Eli minkä ikäiseltä lapselta olette kysynyt "luvan" adoptioon?
Meillä siis ei tyttö tiedä biologisesta mitään,vähän jännittää kun pitäisi mennä kertomaan
Tyttö siis 6v.

 

Kyllä suosittelen pitämään asiaa esillä lapsen kanssa heti alusta lähtien. Aina lähipiiristä löytyy joku, joka tietää ja höläyttää ja nimimerkillä kokemusta on, ei todellakaan ole mukavaa esim. koulussa törmätä "kaveriin", joka suureen ääneen ilmoittaa, että "meidänpä äiti sano, että sinun isä ei oikeesti oo sinun isä". Ja itse olla autuaan tietämätön siitä, että itse asiassa tuo "kaveri" puhuu totta ja itseltä on salattu totuus syntyperästä. Omalla kohdallani kyseessä ei ollut adoptio, vaan biologisten vanhempien varhainen avioero (ajalta, josta itselläni ei muistikuvia) ja kasvaminen äidin uusperheessä -toki sinänsä ihan täysin samassa asemassa kuin nuoremmat uusperheen yhteiset lapset. Eli lapsi elää kyllä ihan oikeassa perheessä ja täysivaltaisena jäsenenä, vaikka hänen biologinen taustansa ei olisikaan sama kuin perheen muilla lapsilla -teistä vanhemmistahan se on kiinni, miten kohtelette lasta perheen jäsenenä! Jokainen lapsi ansaitsee tietää totuuden taustastaan. Itselleni siis lopullisesti taustani tuli tietoon omien epäilysteni ja selvittelyjeni perusteella vasta murrosiässä ja silloinkin jouduin itseottamaan asian puheeksi, vanhemmat kai luulivat jotenkin suojelevansa minua jättämällä kertomatta totuuden, mutta tosiasiassa saivat aikaan vain ikuisen katkeruuden ja vihan ratkaisuaan kohtaan (siis kertomatta jättämistä kohtaan).

 

Olen ihan samaa mieltä kuin Vuvuzela. Kuusivuotias pystyy kyllä jo hyvin ymmärtämään asian ja kannattaa minusta jo lähiaikoina puhua adoptiosta kotona. Jos asia kerrotaan vasta myöhemmin, lapselle itselleen saattaa tulla vaikutelma, että hänen taustassaan on jotain hävettävää kun se on häneltä salattu. Ylipäätään olen sitä mieltä että lapsella on oikeus kaikkeen häntä koskevaan tietoon ja se olisi hyvä jakaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa (toki kerrottuna lapselle ikätasoisella tavalla.)

Kuusivuotias ehkä jo tietää että mistä vauvat tulevat, asiaa voisi käsitellä vaikka jonkun kirjan kanssa. Samalla voi kertoa että siittiö (tai vauvansiemen tai miksi sitä nyt haluaakaan kutsua) ei ole tullut isältä vaan toiselta mieheltä. Samalla voi kertoa hiukan siitä missä tämä toinen mies nyt on jos haluaa, mahdollisimman neutraalilla tavalla. Että joskus lasten biologiset vanhemmat eivät voi elää yhdessä. Kun lapsi on "aina" tiennyt taustastaan, asia ei tule myöhemmin isona shokkina, vaan biologista taustaan voi pohdiskella aina silloin tällöin, yhdessä vanhempien kanssa.

Adoptioperhe on oikea perhe ja adoptio-isä on ihan oikea isä.

 

Hei. Samaa mieltä viimeisien kirjoittajien kanssa. Minun ystävä sai aikoinaa tietää vastaavan tilanteen ollessaan 10v ja se oli liian myöhään. Hän koki,että se on jotenkin hävettävää,koska sitä ei ollut hänelle kerrottu ja hänen oli vaikea kertoa asiasta kenellekkään. Tämä vain yksi esimerkki,mutta kuvittelisin,että sosiaalityöntekijätkin kehottavat asianomaisia puhumaan lapselle asiasta alusta saakka???? vai eikö näin ole?
Kyllä lapsi pitää adoptioisää ihan oikeana isänä joten kertomaan vaan hopi hopi. Jos asiaa salataan pitkään niin lapsi tuntee itsensä myös petetyksi. Tuo oli hyvä idis,että esim kirjan avulla asian voi ottaa puheeksi. Kyllä jo 4vuotiaskin ymmärtää asian jollain tasolla ja 6v aivan varmasti. Kaikkea hyvää asian kanssa toivottelen.

 

Meillä tyttö oli 4 vuotta kun mieheni adoptoi tytön 2 vuotta sitten. Ja hän ei edelleenkään tiedä totuutta, pitää miestäni kaikin puolin omana ja ainoana isänä. Totuus kerrotaan vasta joskus hamassa tulevaisuudessa, jotta saa elää "oikeassa" perheessä täytenä jäsenenä. En kyllä usko, että 6 vuotias ymmärtää asiaa, vaikka sitä häneltä kysyttäisiin..

Ette kerro, jotta lapsi saisi elää "oikeassa" perheessä täytenä jäsenenä. En voi muuta, kuin syvästi ihmetellä sitä, mitä mahdat tuolla lauseellasi tarkoitta?

Itse koen asian nimenomaan siten, että siinä kohtaa, kun mieheni adoptoi tyttäreni (lapsi oli 6v), niin se adoptio oli juurikin se asia, joka teki meidän perheestämme perheen, jossa kaikki lapset olivat perheemme täysiä jäseniä.
Käytännön elämässä näin oli toki ollut jo pitkään, mutta nyt meidän perheemme oli tasavertainen kaikkia lapsia kohtaan myös juridisesti, eli myös viranomaistaho mielsi meidät kaikin puolin perheeksi. Isäksi, äidiksi ja lapsiksi.

Meidän 6v ikäistä kuultiin jopa adoptioneuvonnan yhteydessä, joten kyllä sen ikäinen tajuaa jo mistä on kyse, jos siitä hänelle kerrottiin. Ja mielestäni siitä pitää kertoa. Se on sitä lapsen suojelemista, eikä salailu ja valehtelu.

Meillä lapsi on ylpeä adoptiosta. Iskä on halunnut hänet niin kovasti lapsekseen, että on adoptoinut hänet ikiomaksi lapsekseen. Muutama viikko sitten lapsi oli koulussakin kertonut ylpeänä, että hänet on adoptoitu. Ja näin tämän asian kuuluukin mennä. Sen kuuluu olla iloinen, eikä salattava asia.