Perheen sisäinen adoptio, kysymys

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Miten tämä menee? Olen naimisissa ja meillä on yhteisiä lapsia. On myös esikoislapsi jonka biologinen isä ei mieheni ole. Pitää kuitenkin täysin omanaan ja on miehen sukunimellä. On ollut lapsen elämässä mukana ihan pienestä saakka.

Miten siis menee tuollainen perheensisäinen adoptio? Jotta saisimme myös tämän esikoislapsen miehen "omaksi"? Lapsen biologinen isä ei ole millään tavalla hänen elämässään mukana. Ei ole tunnustanut isyyttään joten ei ole edes nimenä paperissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jadal:
meillä melkein sama tilanne, mutta matkassa on se mutta, että esikoisen biologinen isä on tunnustanut isyytensä.

Voi onnistua jos biologinen antaa suostumuksen adoptioon. Näin meillä ja suostumus saatiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jadal:
mä vaan en usko, että bioisä antaa suostumustaan :(
esittää rakastavaa isää, vaikka on nähnyt lapsensa viimeksi vuosi sitten vilaukselta.

Voitte lähteä ajamaan asiaa silti. Oikeuteen se tietenkin menee jos ei suostumusta anna, mutta biologisella isällä on velvollisuus sitten perustella päätöksensä. Jos jättää tulematta oikeuteen useita kertoja niin asia päätetään ilman biologista isää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras :
Kiitos. Pelastakaa lapset ry:llä on varmaankin omat nettisivut. :) Onko tuo kaikenkaikkiaan iso projekti?

On omat nettisivut ja sieltä näet oman alueesi toimiston.
Meillä oli yksi käynti toimistolla ja sitten täti kävi kotona. Noin vuoden projekti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jadal:
mä vaan en usko, että bioisä antaa suostumustaan :(
esittää rakastavaa isää, vaikka on nähnyt lapsensa viimeksi vuosi sitten vilaukselta.

Meille sanottiin pelassa että vaihtoehtona on myös ns. pakkoadoptio joka voidaan toteuttaa vaikka biologinen isä ei lupaa adoptiolle antaisikaan.

Tähän ei kyllä varmaan ihan heppoisin perustein mennä, eli riippunee siitä minkälaisen suhteen isä ja lapsi ovat aikoinaan luoneet (ovatko olleet joskus ns. isä-lapsisuhteessa ja jos, niin miten kauan) ja kuinka kauan viimeisestä tapaamisesta on kulunut aikaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mulish:
Ota yhteys pelastakaa lapset ry:n, sieltä asia lähtee etenemään =)

Me odotetaan enää vain oikeuden päätöstä.

Miten tuo homma lähtee menemään? Luin jostain netistä että on jotain kotikäyntejä tmv.? Olisin hyvin kiitollinen jos voisit kertoa omasta kokemuksestasi. :) :flower:

Alkuperäinen kirjoittaja vieras :
Kiitos. Pelastakaa lapset ry:llä on varmaankin omat nettisivut. :) Onko tuo kaikenkaikkiaan iso projekti?

Meillä projekti starttasi käyntiin kesällä ja nyt meillä on paperit käsissä...eli kunhan viedän ne oikeuteen niin ollaan loppumetreillä.

Meillä oli 2 toimistokäyntiä ja 1 kotikäynti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tällä kertaa nimettä:
Alkuperäinen kirjoittaja mulish:
Ota yhteys pelastakaa lapset ry:n, sieltä asia lähtee etenemään =)

Me odotetaan enää vain oikeuden päätöstä.

Kauanko teillä on ollut paperit käräjillä?

Jos en väärin muista niin postitettiin kolmisen viikkoa sitten.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tällä kertaa nimettä:
Alkuperäinen kirjoittaja jadal:
mä vaan en usko, että bioisä antaa suostumustaan :(
esittää rakastavaa isää, vaikka on nähnyt lapsensa viimeksi vuosi sitten vilaukselta.

Meille sanottiin pelassa että vaihtoehtona on myös ns. pakkoadoptio joka voidaan toteuttaa vaikka biologinen isä ei lupaa adoptiolle antaisikaan.

Tähän ei kyllä varmaan ihan heppoisin perustein mennä, eli riippunee siitä minkälaisen suhteen isä ja lapsi ovat aikoinaan luoneet (ovatko olleet joskus ns. isä-lapsisuhteessa ja jos, niin miten kauan) ja kuinka kauan viimeisestä tapaamisesta on kulunut aikaa.

Meillä adoptiota vaikeuttaa se ettei biologista isää löydetä :( Mies on nähnyt lapset kolme vuotta sitten viimeksi.
Sama juttu oli avioeroa haettaessa, joka onneksi lopulta myönnettiin kun sukulaiset myönsi että mies ei halua tulla löydetyksi.

Pakkoadoptio kiinnostaa kyll, en tiennyt että toi on edes vaihtoehtona. Pitääkin googlata.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mulish:
Alkuperäinen kirjoittaja tällä kertaa nimettä:
Alkuperäinen kirjoittaja mulish:
Ota yhteys pelastakaa lapset ry:n, sieltä asia lähtee etenemään =)

Me odotetaan enää vain oikeuden päätöstä.

Kauanko teillä on ollut paperit käräjillä?

Jos en väärin muista niin postitettiin kolmisen viikkoa sitten.

Ok...onko teille annettu jotakin arviota siitä kauanko paperit käräjillä viipyvät?
 
1-2kk. riippuu ihan siitä miten hirmuinen ruuhka.
 
Ok, eli ei kauaa. Kiitos tiedosta :)

Osaatko muuten vielä sanoa, että onko tulossa muita kuluja kuin käräjäoikeuskulut sekä kulut noista papereista?
 
Pelastakaa lapset ry:ltä olis maksanu joku paperi liki 200e jos sihteeri olis kirjottanu sen valmiiks, mut täytettiin itse niin ei maksanu mitään.
Pääts tulee sitten postissa postiennakolla, mikä on se oikeudenkäyntimaksu. Ei muita kuluja =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja mulish:
Pelastakaa lapset ry:ltä olis maksanu joku paperi liki 200e jos sihteeri olis kirjottanu sen valmiiks, mut täytettiin itse niin ei maksanu mitään.
Pääts tulee sitten postissa postiennakolla, mikä on se oikeudenkäyntimaksu. Ei muita kuluja =)

:O

Meille ei kyllä tarjottu mahdollisuutta kirjoittaa mitään papereita itse, vaan meille pamahti 240? lasku josta ei etukäteen oltu infottu lainkaan. Tai siis meille tuli papereiden mukana tieto, että tuollainen lasku on tulossa.

Kyllä mäkin olisin sen paperin itse kirjoittanut jos vaan olisin tiennyt että niin voi tehdä. Pitääpä antaa palautetta pelalle!!!
 
:o
Onpa kumma. Meille täti sanoi suoraan että kannattaa kirjoittaa se paperi itse niin säästää ison rahan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap :
Mitä siellä kotikäynnillä tehdään? Kyselee kotioloista vai mitä? "Haastatellaanko" adoptoitavaa lasta?

Kävimme läpi mm. sitä, että mitä mieltä miehen suku on adoptiosta, miten tapasimme mieheni kanssa, kauanko suhteemme on kestänyt, koska ajatus adoptiosta alkoi muhimaan mielessä, kumman "idea" se oli jne. Lisäksi keskustelimme lapsen bio-isästä.

Kävimme läpi myös sitä, että adoptio on peruuttamaton ja sitä kautta miehestäni tulee lapsen "biologinen" isä jolloin lapsi myös aikanaan perii isänsä muiden lastemme rinnalla.

Kotiläksyksi tuli vastata kuuteen kysymykseen essee-tyylisesti koskien mm. lapsuutta, sukulaissuhteita, opiskelua, työelämää, avioliittoa, harrastuksia, elämänarvoja sekä syytä halukkuuteen adoptoida.

Lapsi oli keskusteluissa myös mukana ja häntä ikäänkuin siinä ohessa haastateltiin. Riippuu lapsen iästä että miten paljon asiaa hänen kanssaan puidaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tällä kertaa nimettä:
Alkuperäinen kirjoittaja jadal:
mä vaan en usko, että bioisä antaa suostumustaan :(
esittää rakastavaa isää, vaikka on nähnyt lapsensa viimeksi vuosi sitten vilaukselta.

Meille sanottiin pelassa että vaihtoehtona on myös ns. pakkoadoptio joka voidaan toteuttaa vaikka biologinen isä ei lupaa adoptiolle antaisikaan.

Tähän ei kyllä varmaan ihan heppoisin perustein mennä, eli riippunee siitä minkälaisen suhteen isä ja lapsi ovat aikoinaan luoneet (ovatko olleet joskus ns. isä-lapsisuhteessa ja jos, niin miten kauan) ja kuinka kauan viimeisestä tapaamisesta on kulunut aikaa.

Kunnollista isä-tytär suhdetta ei ole koskaan ollut, lapsi sai alkunsa yhdenillan jutusta.
Jossain vaiheessa yritimme mieheni kanssa lapsen takia saada säännölliset tapaamiset aikaan, mutta ne lopetettiin kun "isästä" ei kuulunut mitään,ja koska "isä" ei osannut edes tapaamisten aikana olla ilma krapula ryyppyjä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap :
Mitä siellä kotikäynnillä tehdään? Kyselee kotioloista vai mitä? "Haastatellaanko" adoptoitavaa lasta?

Lähinnä toimistokäynneillä haastatellaan teitä vanhempia, kyselee suhteesta, arvoista ja miehen ja lapsen suhteesta.
Kotikäynnillä sitten jutellaan lisää ja meillä ainakin täti jutusteli vähän niitä näitä lapsen kanssa ja kaiveli ns tietoa samalla :D
Meillä juotiin kahvit samalla ja juttelu tapahtui rennosti. Oli kyllä todella mukava tätikin.
 
Yhteistyössä