Perätilavauvan synnyttäneet
- Viestiketjun aloittaja kattikati
- Ensimmäinen viesti
Ihan mielenkiinnosta kysäsen, minkälainen kokoarvio sun vauvasta on tehty? Perätilan alatiesynnytyksen edellytyksiin kuuluu mm. se että vauva alle nelikiloinen. Jos paukahtaa pari viikkoa yliajalle niin kokoahan tulee lisää..
Itsellä sektiolla syntynyt perätilatyttö joka leikattiin rv 39. Epäonnistuneen käännösyrityksen jälkeen rv 36 vauva oli 2800 g, ja syntyessään 3495 g. Jos olisi mennyt viikolle 42 niin olisi takuulla ollut nelikiloinen...
Itsellä sektiolla syntynyt perätilatyttö joka leikattiin rv 39. Epäonnistuneen käännösyrityksen jälkeen rv 36 vauva oli 2800 g, ja syntyessään 3495 g. Jos olisi mennyt viikolle 42 niin olisi takuulla ollut nelikiloinen...
kokoarvio oli pari viikkoa sitten (rv 38+0) 3,3 kg, eli sinällään ihan hyvän kokoinen. Jos kasvutahdissa ei tule mitään hurjia muutoksia...
Pelottaa vaan, että pitääkö painoarvio kutinsa, kun mulla todettiin viimeisellä kolmanneksella raskausdiabetes, eli sen suhteenhan painoarvio on aivan loistava.... Mutta juu, jännittää kuitenkin... Jotenkin sitä pelkää, että vauva on arviota suurempi...
Nyt olen alkanut toivoa alatiesynnytystä sektiota enemmän... Mielenkiintona onkin, että vaikka nelikiloiset otetaan sektiolla, niin onko tullut ylläreitä, että vauva onkin ollut luultua isompi...
Ajatukset pomppii siihen malliin, että on hankala laittaa niitä enää mitenkään järkevästi :$ Samaan aikaan tuntee hirmu suurta intoa ja halua synnyttää ja toisaalta taas se on sellaista pelonsekaista oloa... Repeämisen mahdollisuus pelottaa ihan hirmuisasti.... No ei tässä pitäis enää montaa viikkoa mennä
Pelottaa vaan, että pitääkö painoarvio kutinsa, kun mulla todettiin viimeisellä kolmanneksella raskausdiabetes, eli sen suhteenhan painoarvio on aivan loistava.... Mutta juu, jännittää kuitenkin... Jotenkin sitä pelkää, että vauva on arviota suurempi...
Nyt olen alkanut toivoa alatiesynnytystä sektiota enemmän... Mielenkiintona onkin, että vaikka nelikiloiset otetaan sektiolla, niin onko tullut ylläreitä, että vauva onkin ollut luultua isompi...
Ajatukset pomppii siihen malliin, että on hankala laittaa niitä enää mitenkään järkevästi :$ Samaan aikaan tuntee hirmu suurta intoa ja halua synnyttää ja toisaalta taas se on sellaista pelonsekaista oloa... Repeämisen mahdollisuus pelottaa ihan hirmuisasti.... No ei tässä pitäis enää montaa viikkoa mennä
Mä en ikinä ( siis en ikinä ) suostuis synnyttää lasta jos se olisi perätilassa. Ne tapaukset mitä mä tiedän ( joo tiedän että on vaan ääripäät) niin siinä ei ole käynyt lapselle saatika äidille hyvin. no nämä tapaukset olen tavannut keskolassa ja lääkärit on sitä mieltä että ovat tehneet oikein.. En tietenkään voi kertoa mitään sen enempää (vedoten vaitiolovelvollisuuteen), mutta hyvä nainen, ihan oman ja varsinkin lapsen takia en itse sitä tekisi.
Kiitos Iiirah mielipiteestä!
Joo, oon ite lukenu ja saanut kuulla monesta epäonnistuneesta ja ikävästä tapauksesta, joka on kohdannut perätilan synnyttäjää. Pää meinas hajota yhdessä vaiheessa kun luin niitä tapauksia. yleensä se meni vielä niin, että oli esimerkki epäonnistuneesta synnytyksestä ja seuraavaksi tuli yleensä vastaan aivan sen vastakohta onnistuneesta. Olin hajota myös siihen, kun ammattilaiset olivat eri mieltä tilanteestani. Ja onhan se niinkin, että yleensä ne negatiiviset asiat on tuotu paremmin esille, että ne hyvät kokemukset jää yleensä pimentoon...
Sain mielenrauhan, kun sain keskustella kätilön kanssa. Sain ehkä maanläheisemmän näkemyksen lääkäreiden puheisiin. Nyt lääkärit ovat alatiesynnytyksen kannalla, joten olen siihen menossa. En halua jossitella sekunttiakaan. En halua ottaa vastuuta asiasta mistä itse en tiedä mitään lukuunottamatta lukemiani asioita. Eli jos lapselle käy jotain, mikä tilastojen valossa pitäisi olla hyvin epätodennäköistä, niin silloin haluan pitää mielenrauhan siitä, että en ole itse ollut vaatimassa jotain...
Siis tiedän, että on äitejä, jotka ovat vaatineet haluamansa synnytystavan ja loppupelissä se on osoittautunut todella oikeaksi valinnaksi. Itsellä ei vaan vaistot sano mitään ratkaisun tekoon, joten senkin myötä tunnen turvallisuutta, kun voi jättää päätöksenteon ammattilaiselle. Ja kyllähän se on, että kun on tosi kyseessä, niin ammattilaiset alkavat vaan toimia, eikä siinä enää ole merkitystä, mitä mieltä äiti on asiasta...
Eli haluan hoitohenkilökunnan ottavan vastuun ja haluan myös luottaa heidän ammattitaitoonsa. Sektiossakin on omat riskinsä. Sinällään itse leikkaus ei pelota, kun on joutunut ennenkin leikeltäväksi. Mutta kyllä mua pelottaa ne riskit mitä siitä voi seurata..
Olen luottavainen siihen, että jos muutoksia ei näillä näkymin tule, lähden yrittämään lääkärien suosituksesta alatiesynnytystä ja jos jotain tulee, niin synnytys voi aina päätyä sektioon...
Joo, oon ite lukenu ja saanut kuulla monesta epäonnistuneesta ja ikävästä tapauksesta, joka on kohdannut perätilan synnyttäjää. Pää meinas hajota yhdessä vaiheessa kun luin niitä tapauksia. yleensä se meni vielä niin, että oli esimerkki epäonnistuneesta synnytyksestä ja seuraavaksi tuli yleensä vastaan aivan sen vastakohta onnistuneesta. Olin hajota myös siihen, kun ammattilaiset olivat eri mieltä tilanteestani. Ja onhan se niinkin, että yleensä ne negatiiviset asiat on tuotu paremmin esille, että ne hyvät kokemukset jää yleensä pimentoon...
Sain mielenrauhan, kun sain keskustella kätilön kanssa. Sain ehkä maanläheisemmän näkemyksen lääkäreiden puheisiin. Nyt lääkärit ovat alatiesynnytyksen kannalla, joten olen siihen menossa. En halua jossitella sekunttiakaan. En halua ottaa vastuuta asiasta mistä itse en tiedä mitään lukuunottamatta lukemiani asioita. Eli jos lapselle käy jotain, mikä tilastojen valossa pitäisi olla hyvin epätodennäköistä, niin silloin haluan pitää mielenrauhan siitä, että en ole itse ollut vaatimassa jotain...
Siis tiedän, että on äitejä, jotka ovat vaatineet haluamansa synnytystavan ja loppupelissä se on osoittautunut todella oikeaksi valinnaksi. Itsellä ei vaan vaistot sano mitään ratkaisun tekoon, joten senkin myötä tunnen turvallisuutta, kun voi jättää päätöksenteon ammattilaiselle. Ja kyllähän se on, että kun on tosi kyseessä, niin ammattilaiset alkavat vaan toimia, eikä siinä enää ole merkitystä, mitä mieltä äiti on asiasta...
Eli haluan hoitohenkilökunnan ottavan vastuun ja haluan myös luottaa heidän ammattitaitoonsa. Sektiossakin on omat riskinsä. Sinällään itse leikkaus ei pelota, kun on joutunut ennenkin leikeltäväksi. Mutta kyllä mua pelottaa ne riskit mitä siitä voi seurata..
Olen luottavainen siihen, että jos muutoksia ei näillä näkymin tule, lähden yrittämään lääkärien suosituksesta alatiesynnytystä ja jos jotain tulee, niin synnytys voi aina päätyä sektioon...
Onnea matkaan sitten vaan, jos olet päättänyt! Rohkea nainen olet :flower:
Palaathan sitten kertomaan miten meni, mua ainakin kovasti kiinnostaa kun tuo oma perätilatyttö tuli leikkaushaavan kautta ja joskus kaivelee että olenko jostain alkuvoimaisesta jäänyt paitsi kun en alateitse yrittänyt
Ystäväni kyllä vakuuttelevat että synnyttäminen on joka tapauksessa ja parhaimmillaankin niin veemäistä hommaa että saisin olla kiitollinen kun siltä äherrykseltä olen säästynyt
Mutta vielä kerran, toivottavasti sulla ja vauvalla menee kaikki hyvin ja suunnitelman mukaan!
Palaathan sitten kertomaan miten meni, mua ainakin kovasti kiinnostaa kun tuo oma perätilatyttö tuli leikkaushaavan kautta ja joskus kaivelee että olenko jostain alkuvoimaisesta jäänyt paitsi kun en alateitse yrittänyt
Ystäväni kyllä vakuuttelevat että synnyttäminen on joka tapauksessa ja parhaimmillaankin niin veemäistä hommaa että saisin olla kiitollinen kun siltä äherrykseltä olen säästynyt
Mutta vielä kerran, toivottavasti sulla ja vauvalla menee kaikki hyvin ja suunnitelman mukaan!
Moikka!
Mä synnytin esikoiseni 1,5vko:a sitten perätilassa. Käännöstä yritettiin rv 37, mutta se ei onnistunut. Mulle oli koko ajan selvää että haluan yrittää alatie synnytystä, koska mua taas pelotti sektio enemmän. Lantioni kuvattiin ja neidistä tehtiin painoarvio rv 38, painoarvio oli 3,4 kg ja lantioni mitat hyvät, joten edellytykset normaaliin synnytykseen täyttyivät. Synnytys lähti sitten rv 39+3 itse käyntiin ja kesti 5,5h. Epiduraalin avulla synnytin neidin normaalisti. Perätila synnytyksessä on aina lääkäri mukana ja tässäkin lääkäri auttoi lopulta pään ulos. Myös väliliha leikataan aina. Mulle kokemus ei ollut ainakaan mikään kauhea, koko synnytyksen aikana ei ollut mitään ongelmia ja kaikki sujui hyvin ja lapsi saatiin hyvin ulos. Ponnistusvaihe vaatii vaan itseltä vähän enemmän, mutta ei sekään ollut ongelma, kovalla sisulla sen sitten tekee kun on kerran päättänyt. Mä ainakin suosittelen kokeilemaan, leikkaushan on aina riski. Kätilö sanoi että hyvä päätös, koska sektio on suurempia ja vaarallisimpia leikkauksia mitä ihmisille tehdään ja että monet luulevat sen olevan jotenkin helpompi tapa, joskus se on kuitenkin turvallisempi tapa. Mutta hyvällä mielin voin suositella, ei ollut mitenkään kamala kokemus. Kaikki synnytykset on niin erilaisia, on sitten rt tai pt. Mä oon ainakin ylpeä itestäni että lähdin kokeilemaan ja kaikki sujui sitten hyvin. =) Niin ja neiti painoi sitten 3520g, että painoarvio oli hyvinkin lähellä. Mutta jos mulla ois mennyt yli lasketun ajan ja painoarvio vielä noussut oisin harkinnut uudelleen, koska en kans kauheesti luota noihin painoarvioihin. Mutta mulla kävi hyvin kun synnytys käynnisty itelleen ja suht hyvillä viikoilla.
Mä synnytin esikoiseni 1,5vko:a sitten perätilassa. Käännöstä yritettiin rv 37, mutta se ei onnistunut. Mulle oli koko ajan selvää että haluan yrittää alatie synnytystä, koska mua taas pelotti sektio enemmän. Lantioni kuvattiin ja neidistä tehtiin painoarvio rv 38, painoarvio oli 3,4 kg ja lantioni mitat hyvät, joten edellytykset normaaliin synnytykseen täyttyivät. Synnytys lähti sitten rv 39+3 itse käyntiin ja kesti 5,5h. Epiduraalin avulla synnytin neidin normaalisti. Perätila synnytyksessä on aina lääkäri mukana ja tässäkin lääkäri auttoi lopulta pään ulos. Myös väliliha leikataan aina. Mulle kokemus ei ollut ainakaan mikään kauhea, koko synnytyksen aikana ei ollut mitään ongelmia ja kaikki sujui hyvin ja lapsi saatiin hyvin ulos. Ponnistusvaihe vaatii vaan itseltä vähän enemmän, mutta ei sekään ollut ongelma, kovalla sisulla sen sitten tekee kun on kerran päättänyt. Mä ainakin suosittelen kokeilemaan, leikkaushan on aina riski. Kätilö sanoi että hyvä päätös, koska sektio on suurempia ja vaarallisimpia leikkauksia mitä ihmisille tehdään ja että monet luulevat sen olevan jotenkin helpompi tapa, joskus se on kuitenkin turvallisempi tapa. Mutta hyvällä mielin voin suositella, ei ollut mitenkään kamala kokemus. Kaikki synnytykset on niin erilaisia, on sitten rt tai pt. Mä oon ainakin ylpeä itestäni että lähdin kokeilemaan ja kaikki sujui sitten hyvin. =) Niin ja neiti painoi sitten 3520g, että painoarvio oli hyvinkin lähellä. Mutta jos mulla ois mennyt yli lasketun ajan ja painoarvio vielä noussut oisin harkinnut uudelleen, koska en kans kauheesti luota noihin painoarvioihin. Mutta mulla kävi hyvin kun synnytys käynnisty itelleen ja suht hyvillä viikoilla.
Öhöm... nyt on kätilötäti kyllä tainnut hieman liioitella... sektio ei oikeasti ole "niitä suurimpia ja vaarallisimpia leikkauksia"Alkuperäinen kirjoittaja jkoo:
Hätäsektio pystyviiltoineen on kyllä hankalampi kuin suunniteltu sektio, jossa ei vatsalihaksia tarvitse silpoa.
Moi!
Ensinnäkin sori, kun on kestänyt tän kertomuksen kanssa! Mun piti ensitilassa laittaa tää tänne, mutta yllättäen voimat menivätkin perusarkeen, vieraisiin, muuttolaatikoihin, remontin loppumetreihin, miehen sairasteluun jne jne jne. jep jep. Mutta tässä tämä vihdoin tulee.
Tausta: 33-vuotias ensisynnyttäjä, raskausdiabetes, vauva ollut koko odotusajan perätilassa, LA 29.9. Asuinpaikka eli siten myös neuvola vaihtunut kesken odotusajan, joka vaikutti mm. synnytystapavalintaan. Olin siis alkuun ohjattu perätilan johdosta ajattelemaan sektiota ainoana vaihtoehtona tulevassa synnytyksessä, mutta muuton myötä siihen ajatteluun tuli täyskäännös.
Eli meidän laskettu aika oli maanantaina 29.9. Meille olikin siksi päiväksi sovittu kontrolli äitiyspolille. Pyysin saada siihen kontrolliin vielä uuden lääkärin, jotta sain vielä vahvistusta alatiesynnytykseen (vaikka olin vahvasti ja positiivisella mielellä menossa siihen, taustalla kuitenkin soi ristiriitaiset lääkäripuheet, eli kyllähän siinä tunteet meni aika vuoristorataa, vaikka olinkin jo tehnyt päätöksen).
Kaikki oli kontrollissa hyvin. Lääkäri arvioi vauvan painoksi 3650 g ja antoi tukensa alatiesynnytykseen. Totesi, ettei mikään vaikuttaisi olevan esteenä sille, etteikö vauva voisi hyvin syntyä normaaliin tapaan.
Koska synnytyssairaalaamme on kotoamme toistasataa kilometriä, ei meillä ollut pahemmin kiire lähteä kotiin. Päätimme jäädä siksi päiväksi shoppailemaan lähiympäristöön (eli mun tavoite oli lähinnä kävellä niin paljon kuin vain sielu sieti, vaikka se välillä aika "pahaa" tekikin.) Päivän kruunasi vielä sukulaisten tarjoama sauna. Senkin suhteen vähän liioittelin, eli lähinnä jäin asumaan sinne saunaan. Oikeastaan koko päivän olin saanut aika ajoin "tuntemuksia", mutta kun en ollut niistä supisteluista ihan varma, niin jäin odotuskannalla. Kun oltiin sitten lähdössä kotia kohti, aloin katsella kellon kanssa näitä tuntemuksiani. Kun totesin niiden olevan säännöllisiä, aina 10 minuutin välein tulevia, niin totesimme parhaimmaksi soittaa synnärille.
Juttelin kätilön kanssa joka lämpimästi suositteli jäämään lähiseudulle yöksi, kun se oli mahdollista. Ja ohjeeksi sain, että ole niin pitkään "kotona" kuin vain kykenet olemaan.
Käytännössä en nukkunut sinä yönä ollenkaan. Alkuun onnistuin jotenkin olemaan sängyssä asentoja muunnellen. Loppumetreillä parhain konsti oli käveleminen ja liikkeellä oleminen. Siinä vaiheessa mieheni totesi, ettei enää suostu katselemaan sitä olemistani ja niin me sitten lähdimme matkaan. Puolivälissä käskin miehen pysäyttää auton ja melkein onnistuinkin oksentamaan vasta kun auto oli pysähtynyt,. Oksensin vielä sairaalaan päästyä, jonne saavuimme joskus kolmen kieppeillä. En tiedä johtuiko se oksentaminen kivusta, ainakin se tuntuisi loogiselta. Mutta oli aika ihanaa vaihtaa omat vaatteet sairaalakuteisiin.
Sairaalassa todettiin että olin jo 7 cm avautunut ja luojan kiitos sain siitä huolimatta epiduraalipuudutuksen. Ennen sitä sain hengitellä hetken happea saturaation takia. Ilmeisesti olin unohtanut aika ajoin hengittämisen?
Epiduraalipuudutuksesta olen kuullut kaikenlaisia juttuja, mutta itselläni ei ole mitään pahaa sanottavaa siitä. Ensinnäkään pistäminen ei tuntunut missään ja koen, että sain arvokasta lepoaikaa synnytyksen toiseen vaiheeseen. Oli ihanaa maata kivutta sängyssä!
Kun paikat oli vihdoin täysin auki ja ponnistamisen tunne syntynyt, sain siirtyä synnytyssänkyyn. Siinä vaiheessa myös lääkäri oli saanut kutsun tulla (ja oli myös tullut) synnytyssaliin. Supistuksia en juurikaan tuntenut kunnolla, mikä siis johtui siitä epiduraalipuudutuksesta. Pienten tuntemusten perusteella yritin ponnistaa, mutta kun ne olivat niin lyhyitä, päätti kätilö laittaa oksitosiinitipan, joka voimisti supistuksia ja ymmärtääkseni siten myös vauhditti synnytystä. Kätilö lämmitti koko ajan alapään kudoksia ja mietti pitkään välilihan leikkaamista. Jälkeenpäin hän kertoi, että oli pitkään vaikuttanut siltä, että synnytys olisi voinut onnistua jopa kokonaan ilman leikkaamista. Lopulta hän oli päätynyt pieneen leikkaamiseen.
Yksi iso ero tavalliseen rt synnytykseen oli varmasti se, että saimme tietää jo ennen ponnistusvaihetta, että meille oli syntymässä poikavauva...
Vauvan peppu joutui melkoiseen puristukseen, joka synnytyksen jälkeen näkyi melkoisina mustelmina ja kivesten turvotuksena. Lääkäri osallistui vasta sitten synnytyksen kulkuun, kun vauvan lapaluut olivat tulleet näkyviin. Hetkessä lääkäri oli "vetänyt" pojan maailmaan. Poika syntyi aamulla 6:34 ja apgar-pisteet olivat 8, 9 ja 10. Vähennykset tulivat väristä ja jäntevyydestä.
Synnytyksestä jäi huippufiilis. Meillä oli aivan ihana kätilö ja lääkäri. Ehkä olo synnytyksen jälkeen oli hieman "tämäkö se juttu nyt oli". Siis tietenkin se oli aivan upea kokemus ja ainutlaatuinen, mutta kuitenkin samaan aikaan niin luonnollisen tavallinen (kokee epiduraalipuudutuksen saanut äiti ). Kätilö totesi, että meidän synnytys ei olisi voinut olla täydellisempi. Tahdiltaan se oli ollut myös tosi hyvä. Ei kuulemani mukaan edennyt liian nopeasti, eikä liian hitaasti. Ensimmäinen vaihe kesti siis 10:05, toinen 00:29 ja kolmas 00:11 eli yhteensä 10:45.
Saimme kahvit ja minä sain myös aamupalan synnytyssaliin. Vaikka yö oli mennyt nukkumatta ja yksi synnytyskin oli takana, niin koin oloni yllättävän hyväksi ja voimakkaaksi. Olisin ihan hyvin voinut mennä kävellen osastolle, mutta kun sänkykyyti oli tarjolla, jäin onnellisena pötköttämään siihen. Toipuminen synnytyksestä hämmästytti. Synnytyspäivänä otin sallitut särkylääkkeet, kun ajattelin niiden olevan hyväksi toipumiseen ja oli mulla niitä jälkipolttojakin. Koko ajan pystyin istumaan ja toimimaan muutenkin suht normisti. En todellakaan ymmärrä, miksi minun olisi pitänyt mennä sektioon. En tietenkään voi verrata, kun rt synnytystä en ole kokenut, mutta en usko, että se voisi olla enää mitenkään helpompaan. Siis varmasti vauvalle se on parempi siinä mielessä kun pää ei ole niin pehmeää kudosta mitä tuo peppupuoli on, mutta kyllä vauvalassa sain nähdä vauvoja, joilla oli mustelmia myös päässä. Itse olen oman kokemukseni pohjalta vahvasti kannustamassa ihmisiä alatiesynnytykseen, vaikka vauva olisi perätarjonnassa.
Jos vauva olisi syntynyt sektiossa, niin ymmärtääkseni liikkumiseni ja toipumiseni olisi ollut hyvin rajoitettua. On ilo ja onni todeta, että olen äärettömän onnellinen, että raskausaikana tuli muutettua paikkakuntaa.
Poika voi hyvin. Pituutta oli syntyessä 51 cm ja painoa 3660 g (eli aika hyvin arvioitu). Perätilasta johtuen pojalla todettiin lievä lonkkavika, mikä ei lopulta vaatinut mitään toimenpiteitä. Lonkat tarkastettiin parin viikon iässä ultralla ja edessä on vielä myöhemmin otettavat röntgenkuvat, joilla varmistetaan, että kaikki on edelleen hyvin.
Sairaalassa pojan verensokeria jouduttiin tarkkailemaan käsittääkseni hieman pitempään, mutta nekin tasaantuivat. Eli raskausdiabeteskin meni aika huomaamatta äidin ruokavaliolla. Tosin siinä vaiheessa kun poikaa vaan pisteltiin kantapäästä, kävi aika monesti mielessä, että olisi pitänyt pitää vielä parempaa huolta itsestä ja sokereista odotusajan loppupuolella.
Lämpimästi suosittelen vielä perhehuonetta, jos sellainen on mahdollinen. Oli huippua levätä vaakatasossa koko perheen kera!
Mutta nyt minun pikku "rölli" huutaa tuolta ruokaa, joten siirryn tästä imetyspuuhiin.
Mukavaa talven odotusta! Täällä muuten maa muuttui tänään valkoiseksi
Ensinnäkin sori, kun on kestänyt tän kertomuksen kanssa! Mun piti ensitilassa laittaa tää tänne, mutta yllättäen voimat menivätkin perusarkeen, vieraisiin, muuttolaatikoihin, remontin loppumetreihin, miehen sairasteluun jne jne jne. jep jep
. Mutta tässä tämä vihdoin tulee.Tausta: 33-vuotias ensisynnyttäjä, raskausdiabetes, vauva ollut koko odotusajan perätilassa, LA 29.9. Asuinpaikka eli siten myös neuvola vaihtunut kesken odotusajan, joka vaikutti mm. synnytystapavalintaan. Olin siis alkuun ohjattu perätilan johdosta ajattelemaan sektiota ainoana vaihtoehtona tulevassa synnytyksessä, mutta muuton myötä siihen ajatteluun tuli täyskäännös.
Eli meidän laskettu aika oli maanantaina 29.9. Meille olikin siksi päiväksi sovittu kontrolli äitiyspolille. Pyysin saada siihen kontrolliin vielä uuden lääkärin, jotta sain vielä vahvistusta alatiesynnytykseen (vaikka olin vahvasti ja positiivisella mielellä menossa siihen, taustalla kuitenkin soi ristiriitaiset lääkäripuheet, eli kyllähän siinä tunteet meni aika vuoristorataa, vaikka olinkin jo tehnyt päätöksen).
Kaikki oli kontrollissa hyvin. Lääkäri arvioi vauvan painoksi 3650 g ja antoi tukensa alatiesynnytykseen. Totesi, ettei mikään vaikuttaisi olevan esteenä sille, etteikö vauva voisi hyvin syntyä normaaliin tapaan.
Koska synnytyssairaalaamme on kotoamme toistasataa kilometriä, ei meillä ollut pahemmin kiire lähteä kotiin. Päätimme jäädä siksi päiväksi shoppailemaan lähiympäristöön (eli mun tavoite oli lähinnä kävellä niin paljon kuin vain sielu sieti, vaikka se välillä aika "pahaa" tekikin.) Päivän kruunasi vielä sukulaisten tarjoama sauna. Senkin suhteen vähän liioittelin, eli lähinnä jäin asumaan sinne saunaan. Oikeastaan koko päivän olin saanut aika ajoin "tuntemuksia", mutta kun en ollut niistä supisteluista ihan varma, niin jäin odotuskannalla. Kun oltiin sitten lähdössä kotia kohti, aloin katsella kellon kanssa näitä tuntemuksiani. Kun totesin niiden olevan säännöllisiä, aina 10 minuutin välein tulevia, niin totesimme parhaimmaksi soittaa synnärille.
Juttelin kätilön kanssa joka lämpimästi suositteli jäämään lähiseudulle yöksi, kun se oli mahdollista. Ja ohjeeksi sain, että ole niin pitkään "kotona" kuin vain kykenet olemaan.
Käytännössä en nukkunut sinä yönä ollenkaan. Alkuun onnistuin jotenkin olemaan sängyssä asentoja muunnellen. Loppumetreillä parhain konsti oli käveleminen ja liikkeellä oleminen. Siinä vaiheessa mieheni totesi, ettei enää suostu katselemaan sitä olemistani ja niin me sitten lähdimme matkaan. Puolivälissä käskin miehen pysäyttää auton ja melkein onnistuinkin oksentamaan vasta kun auto oli pysähtynyt,. Oksensin vielä sairaalaan päästyä, jonne saavuimme joskus kolmen kieppeillä. En tiedä johtuiko se oksentaminen kivusta, ainakin se tuntuisi loogiselta. Mutta oli aika ihanaa vaihtaa omat vaatteet sairaalakuteisiin.
Sairaalassa todettiin että olin jo 7 cm avautunut ja luojan kiitos sain siitä huolimatta epiduraalipuudutuksen. Ennen sitä sain hengitellä hetken happea saturaation takia. Ilmeisesti olin unohtanut aika ajoin hengittämisen?
Epiduraalipuudutuksesta olen kuullut kaikenlaisia juttuja, mutta itselläni ei ole mitään pahaa sanottavaa siitä. Ensinnäkään pistäminen ei tuntunut missään ja koen, että sain arvokasta lepoaikaa synnytyksen toiseen vaiheeseen. Oli ihanaa maata kivutta sängyssä!
Kun paikat oli vihdoin täysin auki ja ponnistamisen tunne syntynyt, sain siirtyä synnytyssänkyyn. Siinä vaiheessa myös lääkäri oli saanut kutsun tulla (ja oli myös tullut) synnytyssaliin. Supistuksia en juurikaan tuntenut kunnolla, mikä siis johtui siitä epiduraalipuudutuksesta. Pienten tuntemusten perusteella yritin ponnistaa, mutta kun ne olivat niin lyhyitä, päätti kätilö laittaa oksitosiinitipan, joka voimisti supistuksia ja ymmärtääkseni siten myös vauhditti synnytystä. Kätilö lämmitti koko ajan alapään kudoksia ja mietti pitkään välilihan leikkaamista. Jälkeenpäin hän kertoi, että oli pitkään vaikuttanut siltä, että synnytys olisi voinut onnistua jopa kokonaan ilman leikkaamista. Lopulta hän oli päätynyt pieneen leikkaamiseen.
Yksi iso ero tavalliseen rt synnytykseen oli varmasti se, että saimme tietää jo ennen ponnistusvaihetta, että meille oli syntymässä poikavauva...
Vauvan peppu joutui melkoiseen puristukseen, joka synnytyksen jälkeen näkyi melkoisina mustelmina ja kivesten turvotuksena. Lääkäri osallistui vasta sitten synnytyksen kulkuun, kun vauvan lapaluut olivat tulleet näkyviin. Hetkessä lääkäri oli "vetänyt" pojan maailmaan. Poika syntyi aamulla 6:34 ja apgar-pisteet olivat 8, 9 ja 10. Vähennykset tulivat väristä ja jäntevyydestä.
Synnytyksestä jäi huippufiilis. Meillä oli aivan ihana kätilö ja lääkäri. Ehkä olo synnytyksen jälkeen oli hieman "tämäkö se juttu nyt oli". Siis tietenkin se oli aivan upea kokemus ja ainutlaatuinen, mutta kuitenkin samaan aikaan niin luonnollisen tavallinen (kokee epiduraalipuudutuksen saanut äiti
). Kätilö totesi, että meidän synnytys ei olisi voinut olla täydellisempi. Tahdiltaan se oli ollut myös tosi hyvä. Ei kuulemani mukaan edennyt liian nopeasti, eikä liian hitaasti. Ensimmäinen vaihe kesti siis 10:05, toinen 00:29 ja kolmas 00:11 eli yhteensä 10:45.Saimme kahvit ja minä sain myös aamupalan synnytyssaliin. Vaikka yö oli mennyt nukkumatta ja yksi synnytyskin oli takana, niin koin oloni yllättävän hyväksi ja voimakkaaksi. Olisin ihan hyvin voinut mennä kävellen osastolle, mutta kun sänkykyyti oli tarjolla, jäin onnellisena pötköttämään siihen. Toipuminen synnytyksestä hämmästytti. Synnytyspäivänä otin sallitut särkylääkkeet, kun ajattelin niiden olevan hyväksi toipumiseen ja oli mulla niitä jälkipolttojakin. Koko ajan pystyin istumaan ja toimimaan muutenkin suht normisti. En todellakaan ymmärrä, miksi minun olisi pitänyt mennä sektioon. En tietenkään voi verrata, kun rt synnytystä en ole kokenut, mutta en usko, että se voisi olla enää mitenkään helpompaan. Siis varmasti vauvalle se on parempi siinä mielessä kun pää ei ole niin pehmeää kudosta mitä tuo peppupuoli on, mutta kyllä vauvalassa sain nähdä vauvoja, joilla oli mustelmia myös päässä. Itse olen oman kokemukseni pohjalta vahvasti kannustamassa ihmisiä alatiesynnytykseen, vaikka vauva olisi perätarjonnassa.
Jos vauva olisi syntynyt sektiossa, niin ymmärtääkseni liikkumiseni ja toipumiseni olisi ollut hyvin rajoitettua. On ilo ja onni todeta, että olen äärettömän onnellinen, että raskausaikana tuli muutettua paikkakuntaa.
Poika voi hyvin. Pituutta oli syntyessä 51 cm ja painoa 3660 g (eli aika hyvin arvioitu). Perätilasta johtuen pojalla todettiin lievä lonkkavika, mikä ei lopulta vaatinut mitään toimenpiteitä. Lonkat tarkastettiin parin viikon iässä ultralla ja edessä on vielä myöhemmin otettavat röntgenkuvat, joilla varmistetaan, että kaikki on edelleen hyvin.
Sairaalassa pojan verensokeria jouduttiin tarkkailemaan käsittääkseni hieman pitempään, mutta nekin tasaantuivat. Eli raskausdiabeteskin meni aika huomaamatta äidin ruokavaliolla. Tosin siinä vaiheessa kun poikaa vaan pisteltiin kantapäästä, kävi aika monesti mielessä, että olisi pitänyt pitää vielä parempaa huolta itsestä ja sokereista odotusajan loppupuolella.
Lämpimästi suosittelen vielä perhehuonetta, jos sellainen on mahdollinen. Oli huippua levätä vaakatasossa koko perheen kera!
Mutta nyt minun pikku "rölli" huutaa tuolta ruokaa, joten siirryn tästä imetyspuuhiin.
Mukavaa talven odotusta! Täällä muuten maa muuttui tänään valkoiseksi