Pelottavat tunteet lapsen syntymän jälkeen!

Synnytin esikoisen 2 viikkoa sitten..kun tulin sairaalasta kotiin 2 päivää meni itkiessä..nyt olo on jo helpottunut, mutta silti välillä vaivaa ahdistava tunne..onko musta äidiksi ja mitä jos en kestäkkään sitä että lapsi sitoo niin paljon..mietin myös että tätäkö mun elämä on tästä eteenpäin..kotona olemista? vaikka lapsi on toivottu ja rakastan sitä valtavasti enkä ikinä voisi luopua siitä mietittyttää että olenko huono äiti koska minulla on tällaisia tunteita? koen huonoa omaatuntoa siitä miten ajattelen..pelkään ettei minusta olekkaan äidiksi..auttakaa joku! haluaisin saada helpotusta oloon!
 
Varmastikaan et ole ainoa jolla tuollaisia tuntemuksia on lapsen syntymän jälkeen. Missään nimessä se ei tarkoita että olisit huono äiti. Vauvasi on vasta 2-viikkoinen ja opettelet äitinä olemista, joten on täysin luonnollista, että tunteet ovat ristiriitaisia. Koita puhua jonkun kanssa tuntemuksistasi, ne eivät ole "liian kauheita paljastettaviksi".
 
tannn
Se on ihan normaalia, kun äidin oma hormoonitoiminta alkaa taas muuttua ja tunteet heitteleen. Mulla on esikoisen syntymästä 5 kk. Tyttö synty sektiolla ja sen jälkeen olin ihan hirveen kipoee ja väsynyt. Mulla ei ollut minkäänlaista kiintymystä tyttöön ja mieskin jo rupes pelkään että tuunko ikinä sanoon lapselle että mä rakastan sua. KAks ekaa kuukautta meni sillai että hoidin vauvan kun kone. siinä välillä mä tarvin niitä hetkiä et tyttö oli mun porukoilla yötä ja mun tuli sitä oikeesti ikävä. mulla oli akns noita ajatuksia että tätäkö se on, tyttö nukkuu yöt huonosti ja mä vaan oon kotona. mies saa käydä harrastuksissa ja mun pitää taas olla kotona. No, nyt jo nautin koti elämästä ihan täysillä ja oon oman harrastuksenkin löytänyt. Monen kanssa oon puhunu niistä tuntemisistani ja kaikki on ollu mun kans samaa mieltä et se on normaalia. Se oli jotenkin itelle paljon helpompaa kun sen tiedosti että se on normaalia ja siitä voi ihan hyvin puhua ääneen. Nyt meille on pikkukakkonen tulossa ja innolla jo taas odotan sitä aikaa kun se on iuhan pikkunen, tietty on sellai pieni pelko että jos meneekin samalla lailla kun esikoisen akns mut sitten se menee, kyllä siitä selvitään!
Sullam paljon voimia jajos vaan mahdollista juttele jonkun tutun taikka oman äitis kanssa niistä, se helpottaa ihan hirveesti! :hug:
 
Minulla on kuukauden ikäinen tyttö ja tunteeni on kans heitelly laidasta laitaan. Välillä kun tyttö huuta ja kitisee eikä suostu nukkumaan niin tulee niitä "huonompia" ajatuksia mieleen ja sitä miettii että tätäkö tämä on seuraavat 18 vuotta, ettei minulla ole omaa elämää enää ollenkaan. Mies menee edelleen harrastuksien parissa ja tekee mitä haluaa ja minä olen aina se joka jää kotiin hoitamaan pientä. Mutta toisinaan kun tyttö katsoo isoilla silmillään ja hymyilee niin elämä pienen kanssa tuntuukin tosi ihanalle eikä kotona olokaan niin haittaa. Ehkäpä nää tunteet tästä tasaantuu ja oppii nauttimaan elämästään näinkin. Ja kun lapsi kasvaa niin toivon mukaan minäkin saan omaa elämääni vähän enemmän takaisin...
 

Yhteistyössä