Se on ihan normaalia, kun äidin oma hormoonitoiminta alkaa taas muuttua ja tunteet heitteleen. Mulla on esikoisen syntymästä 5 kk. Tyttö synty sektiolla ja sen jälkeen olin ihan hirveen kipoee ja väsynyt. Mulla ei ollut minkäänlaista kiintymystä tyttöön ja mieskin jo rupes pelkään että tuunko ikinä sanoon lapselle että mä rakastan sua. KAks ekaa kuukautta meni sillai että hoidin vauvan kun kone. siinä välillä mä tarvin niitä hetkiä et tyttö oli mun porukoilla yötä ja mun tuli sitä oikeesti ikävä. mulla oli akns noita ajatuksia että tätäkö se on, tyttö nukkuu yöt huonosti ja mä vaan oon kotona. mies saa käydä harrastuksissa ja mun pitää taas olla kotona. No, nyt jo nautin koti elämästä ihan täysillä ja oon oman harrastuksenkin löytänyt. Monen kanssa oon puhunu niistä tuntemisistani ja kaikki on ollu mun kans samaa mieltä et se on normaalia. Se oli jotenkin itelle paljon helpompaa kun sen tiedosti että se on normaalia ja siitä voi ihan hyvin puhua ääneen. Nyt meille on pikkukakkonen tulossa ja innolla jo taas odotan sitä aikaa kun se on iuhan pikkunen, tietty on sellai pieni pelko että jos meneekin samalla lailla kun esikoisen akns mut sitten se menee, kyllä siitä selvitään!
Sullam paljon voimia jajos vaan mahdollista juttele jonkun tutun taikka oman äitis kanssa niistä, se helpottaa ihan hirveesti! :hug: