Pelottaako muita, että jos se oma puoliso sekoaa ja tappaa koko perheen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kjdkljlk
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kjdkljlk

Vieras
Ahdistaa ihan hirveästi. Nyt on tapahtunut perhesurmia niin paljon. Mistä sitä tietää, ettei se oma puoliso ole vaikka seuraava??

Luin netistä jutun missä oli tiettyjä asioita, mitkä yleensä edeltää sitä, että mies tappaa vaimon. En löytänyt sitä nyt tähän, se oli kirjoitettu 2007 eli siis ennen näitä viime aikaisia tapahtumia. Toki siinä oli se selitys mitä ne tappajamiehet itsekin sanovat, että päässä vain naksahti, mutta sitä ennen oli jo edeltänyt asioita. Tietyt asiat siitä sopi meidänkin perheeseen.

Minulla ei ole väkivaltaista miestä, mutta silti ahdistaa. Ei mene hyvin, on taloudellisia vaikeuksia ja parisuhde oikeasti kriisissä. Pelottaa riidat, että entä jos jonain päivänä..
 
Mäkin oon joskus miettinyt tota asiaa. Oon myös miettiny, että mitä jos itselle kävisi noin. Että menis vaan psykoosiin ja tekis kauheuksia. Ja mun käsityksen mukaan kelle vaan voi periaatteessa käydä noin, oli sitten kuin hyvä ihminen tahansa. Mutta mulla onkin paniikkihäiriö.
 
[QUOTE="vieras";25513966]Tätä en huomaa pelätä.

Mietin miesvalintani ajoissa.[/QUOTE]

Kuka tahansa voi sairastua ja seota ja jotkut jopa niin, ettei kukaan ulkopuolinen sitä huomaa ajoissa vaan vasta liian myöhään.
 
  • Tykkää
Reactions: Priest
En todellakaan pelkää, sillä en usko, että nämä napsahdukset ovat täysin yllättäviä :/. Uskon siis, että kaikissa tapauksissa mies on jo käyttäytynyt oudosti/uhkailevasti aiemminkin. Käsittääkseni ainakin uutisoinnin mukaan yleensä aina tällaista on esiintynyt. En siis pelkää lainkaan. Meillä tosin ei ole isompia ongelmiakaan mutta en usko, että edes isompien ongelmien tullessa tuollaista tapahtuisi. Mieheni ei ole tippaakaan mustasukkainen luonteeltaan.
 
Ei. Jos miehellä jostakin syystä "naksahtaisi" päässä, tekisin kyllä koko perheen tappamisen hänelle hyvin hankalaksi l. taistelisin erittäin kovaäänisesti vastaan ja koettaisin saada lapset selkäni taakse turvaan, mieluiten ovesta ulos kokonaan.
 
Joskus joo. Ollaan eroamassa ja meillä 3v lapsi. Mies on tosi ahtaalla kun tietää ettei kerkeä olla lapsen kanssa juuri ollenkaan kun ero tulee. Rakastaa mua yli kaiken ja sen elämänarvot murenee kun joutuu luopuu perheestään.

Iltaisin tulee mietittyä joskus, että mitä jos ensi yönä....
Ikinä en olis uskonu pari vuotta sitten pelkääväni moista..niin ne asiat voi muuttua. Silti en jaksa uskoa, että niin kävisi ja mieheni mitään tekis. Ei ole ikinä mitään siihen viittaavaakaan sanonut, mutta joskus sitä pelkää että elämä käy liian raskaaksi ja toinen sekoaa.
 

Similar threads

Yhteistyössä