Pelottaa jo se aika ku lapsista tulee teinejä!

[lauantaipussi]

Esikoinen on tosi paljon munlainen; eikä tod aina hyvässä...
Ja teini-ikä oli mulla ja mun vanhemmilla todellista taistelua, olin jotenki niin...huhhuh, aivan kamalalta tuntuu ajatella mitä kaikkea vanhempani joutuivat kestämään. Karkasin festareille, ryyppäsin... :ashamed:

Näen nyt että esikoisessa on niin paljon samaa kuin mussa, jotenkin hirveän herkkä lapsi ja hiukan epävarma; siitähän mulla varmaan sitten lähti se että piti kovettaa itsensä väärällä lailla.

Meillä on kyllä siinä mielessä erilaista kuin minun lapsuudenkodissani, että meillä osataan näyttää tunteet. Mulle ei koskaan sanottu "rakastan sinua", ja isä oli tunteellisesti aika etäinen. En syytä heitä siitä, he olivat itse kasvaneet sellaiseen...Ja kiireisiä olivat töidensä kanssa.

Mutta siis- pyrin halaamaan ja osoittamaan että rakastan lapsiani, eivät tarvitse ainakaan ajatella että heistä ei välitettäisi tarpeeksi. Ja esikoiselle varsinkin sanon että aina pitää kertoa jos mieltä jokin painaa ym... Yritän jotenkin saada hänet tuntemaan itsensä hyväksi ja riittäväksi.

Vinkkejä mielelläni lukisin jos on samansuuntaisia kokemuksia! :flower:

Ehkä hiukan sekava teksti, mutta tuli mieleen tuolta yhdestä ketjusta missä joku äiti tuskaili oman teininsä kanssa :saint:

 

[vieras]

Luin kauhulla täällä ollutta kirjoitusta, kun äiti ei pärjää 9v tytön kanssa. Meillä on 4 lasta, joista nuorinkin on jo lähes täysi-ikäinen. Miettiessäni miten helpolla olemme murrosiästä kaikkien kanssa selvinneet, ajattelin ainoastaan sitä, että he ovat aina olleet perheessä mukana, heille ei ole valehdeltu eikä pidetty liian kovaa kuria. Ennenminkin on vedottu välittämiseen (soita missä olet, ei tarvitse olla huolissaan ym.) kavereiden kanssa ovat olleet paljon meillä, on syöty ja juteltu. Alkoholia ei olla ostettu kenellekään alaikäisenä, ovat varmasti sitä kyllä nauttineet, mutta asiasta on puhuttu. Eli kai se menee omalla painollaan ja kaikilla lapsillamme on ollut harrrastukset joissa ovat viihtyneet ja joissa ovat saaneet hyviä ystäviä. Ja emme ole vaatineet liikaa lapsiltamme.

 

[Tsirpukka]

Meillä rakastetaan ja riidellään sekä sovitaan ihan reilusti :heart:
Mutta sen sanon jotta välillä on hermo tiukilla tuon teinin kanssa,yhtä vääntöä ja kääntöä,kun herrahan ei haluis tehä mitään mikä ei huvita :headwall: ,tähän yhtälöön lisätään vielä uhmaikänen pikku-mies joka vastaa joka asiaan eikä niin soppa on valmis ja kieltämättä joskus hermo hiukan tiukilla.No onneksi tänään illalla hermo lepoa luvassa,kun pojat menee anopille yöksi

muoks.näköjään miulla toisaan hermo kireenä,kun tuossa kirjoituksessa sitä ratkuttelen :saint:

 

[Rakastan teinejä.]

Luin kauhulla täällä ollutta kirjoitusta, kun äiti ei pärjää 9v tytön kanssa. Meillä on 4 lasta, joista nuorinkin on jo lähes täysi-ikäinen. Miettiessäni miten helpolla olemme murrosiästä kaikkien kanssa selvinneet, ajattelin ainoastaan sitä, että he ovat aina olleet perheessä mukana, heille ei ole valehdeltu eikä pidetty liian kovaa kuria. Ennenminkin on vedottu välittämiseen (soita missä olet, ei tarvitse olla huolissaan ym.) kavereiden kanssa ovat olleet paljon meillä, on syöty ja juteltu. Alkoholia ei olla ostettu kenellekään alaikäisenä, ovat varmasti sitä kyllä nauttineet, mutta asiasta on puhuttu. Eli kai se menee omalla painollaan ja kaikilla lapsillamme on ollut harrrastukset joissa ovat viihtyneet ja joissa ovat saaneet hyviä ystäviä. Ja emme ole vaatineet liikaa lapsiltamme.

YES!! Hienoa. Ihanaa kuulla. Toivottavasti meillä menee yhtä hyvin vaikka tähän asti 13 ja 15 vuotiaiden kanssa on mennyt loistavasti. Ihania teinejä.

 

[Blue]

Kaiken muun mä äitinä kestän äitinä mun tulevissa teineissäni mutta mun sydämeen sattuu jos heillä on teini-iässä huono itsetunto: häpeävät itseään, ovat liian ujoja ja epävarmoja.

Tuon muistan omasta teini-iästäni. Tuntui että olen ruma, kamala norsu ja verhosin itseni isoihin, peittäviin vaatteisiin (ja mulla oli painoindeksi 19). Vasta kun 16-vuotiaana mut bongattiin ruokakaupasta malliksi näytökseen niin mun silmät avautuivat ja sen jälkeen peilistä katsoikin ihan söpö tyttö. Mun itsetunto parani huomattavasti ja elämä alkoi. =)

Siltä angstilta jos saan omat lapseni varjeltua niin tyytyväinen olen! Mutta teinithän on teinejä, joku muu angsti tulee tietty tilalle.. Sitä se on.

 

[Tsirpukka]

Miun poika on niiiin tarkka ulkonäöstään,tukka pitää laittaa just prikulleen aamuisin ja takuuvarmasti muistaa pestä hampaat+suuveden aamuisin.Axea suhauttaa vielä hirmu pilven kouluun lähtiessään,itsetunto on tosi hyvä,toisin kuin miulla aikanaan :ashamed:
Sitä ite kuvitteli ihan samalla tavalla teininä itestään ,kun Blue,mutta siinä 17-vuotiaana miun silimät aukes.muoks.mut en mie mikkään malli kuitenkaan ole,ihan tavallinen immeinen kuitenkin.

 

[lauantaipussi]

Lähinnä tuo kauhistuttaa että jos eksyy lapset väärille poluille...miten saada ne oikeille raiteille ajoissa.
Kauheaa pelätä tuollasia jo nyt :/ Keskimmäinen on meillä aika tasainen, siitä en usko tulevan mitään teinihirviötä, kuopuksesta en vielä tiedä :kieh:
Tuo esikko lähinnä askarruttaa...En vain tahtoisi että tekee samat virheet kuin minä.

 

[vieras]

Muakin pelottaa, kun nään tytössä joskus samaa arkuutta kuin itsessäni. Olin teini-ikäsenä niin arka ja hiljainen. Pelkäsin kaikkea. Kavereita oli 0-1. Jos oli 1 välillä, niin sitäkin näin tosi harvoin. Kiusattiin koulussa. Tytöt ei ottaneet mua mihinkään mukaan. Jätettiin ryhmän ulkopuolelle ja käskettiin häipymään. Parityöt tein aina yksin. Erakoiduin. Masennuin. Mietin jopa itsemurhaa, vaikken sitä olisikaan perheeni vuoksi koskaan tehnyt. Kärsin vielä tänäkin päivänä. Olen edelleen ujo.
Katson iloista paljon hymyilevää tyttöäni, joka on täynnä elämäniloa ja pelkään kamalasti tulevaisuutta. Kaikkeni lupaan yrittää, ettei sen tarvisi samaa käydä läpi ikinä.

 

[Blue]

Miun poika on niiiin tarkka ulkonäöstään,tukka pitää laittaa just prikulleen aamuisin ja takuuvarmasti muistaa pestä hampaat+suuveden aamuisin.Axea suhauttaa vielä hirmu pilven kouluun lähtiessään,itsetunto on tosi hyvä,toisin kuin miulla aikanaan :ashamed:
Sitä ite kuvitteli ihan samalla tavalla teininä itestään ,kun Blue,mutta siinä 17-vuotiaana miun silimät aukes.muoks.mut en mie mikkään malli kuitenkaan ole,ihan tavallinen immeinen kuitenkin.

Minäkin ihan tavallinen, satuin vain sopimaan siihen näytökseen hyvin, sen takia siihen pääsin. Mutta tosi hyvää se mulle teki!! En olisi ikinä uskonut että uskaltaisin näteissä vaatteissa tepastella kaikkien nähtävänä lavalla. Nyt vanhemmiten naureskelen niille omille ahdistuksilleni että miten oonkin joskus voinut olla sellainen..

Mun esikoinen on kanssa tosi hyvällä itsetunnolla varustettu (ekaluokkalainen tyttö, kehtaa esim. mennä ainoana kutsuttuna tyttönä poikien synttäreille, pukeutuu persoonallisesti yms.), keskimmäinenkin ainakin vielä tuntuisi olevan. Kolmosesta en vielä osaa sanoa, on vasta kolme ja pahimmassa uhmailussa menossa. Toivotaan että uhman alta kuoriutuu reipas poika.

 

[sini]

Lähinnä tuo kauhistuttaa että jos eksyy lapset väärille poluille...miten saada ne oikeille raiteille ajoissa.
Kauheaa pelätä tuollasia jo nyt :/ Keskimmäinen on meillä aika tasainen, siitä en usko tulevan mitään teinihirviötä, kuopuksesta en vielä tiedä :kieh:
Tuo esikko lähinnä askarruttaa...En vain tahtoisi että tekee samat virheet kuin minä.

No etpä sä paljon muuta voi kuin:
"kulkea vierellä ja katsella koko ajan silmäkulmastasi ettei toinen kompastu ojaan. Ensin käsikynkkää kuljette ja sitten irrotat otteesi ja kuljette yksin. Ole kuitenkin valmis tarraamaan kiinni ennen kuin kompastuu ojaan. Yksittäisiin kiviin kompuroiminen kuuluu asiaan."

 

[Blue]

Muakin pelottaa, kun nään tytössä joskus samaa arkuutta kuin itsessäni. Olin teini-ikäsenä niin arka ja hiljainen. Pelkäsin kaikkea. Kavereita oli 0-1. Jos oli 1 välillä, niin sitäkin näin tosi harvoin. Kiusattiin koulussa. Tytöt ei ottaneet mua mihinkään mukaan. Jätettiin ryhmän ulkopuolelle ja käskettiin häipymään. Parityöt tein aina yksin. Erakoiduin. Masennuin. Mietin jopa itsemurhaa, vaikken sitä olisikaan perheeni vuoksi koskaan tehnyt. Kärsin vielä tänäkin päivänä. Olen edelleen ujo.
Katson iloista paljon hymyilevää tyttöäni, joka on täynnä elämäniloa ja pelkään kamalasti tulevaisuutta. Kaikkeni lupaan yrittää, ettei sen tarvisi samaa käydä läpi ikinä.

:hug:

Just tää on mullakin ihan kamala huolenaihe. Just kaikki masennus, itsetuhoaikeet yms. Meillä ei kellään lähipiirissä ole tälläistä niin en edes tiedä niistä mitään, se varmaan lisää pelkoa entisestään. Minäkään en ollut noin paha, kavereita mulla oli vaikka ujo olikinkin. Ja lapset on tällä hetkellä tosi ulospäinsuuntautuneita kaikki. Kavereita kaikilla paljon, varsinkin esikolla (luonnollisesti kun on koulussa). Tällä hetkellä ei tarvitse pelätä ja murehtia, toivottavasti ei kymmenenkään vuoden kuluttua..

 

[Blue]

Lähinnä tuo kauhistuttaa että jos eksyy lapset väärille poluille...miten saada ne oikeille raiteille ajoissa.
Kauheaa pelätä tuollasia jo nyt :/ Keskimmäinen on meillä aika tasainen, siitä en usko tulevan mitään teinihirviötä, kuopuksesta en vielä tiedä :kieh:
Tuo esikko lähinnä askarruttaa...En vain tahtoisi että tekee samat virheet kuin minä.

No etpä sä paljon muuta voi kuin:
"kulkea vierellä ja katsella koko ajan silmäkulmastasi ettei toinen kompastu ojaan. Ensin käsikynkkää kuljette ja sitten irrotat otteesi ja kuljette yksin. Ole kuitenkin valmis tarraamaan kiinni ennen kuin kompastuu ojaan. Yksittäisiin kiviin kompuroiminen kuuluu asiaan."

Ihana! :heart:

Sai kyyneleet silmiin.. Samoin kun kuulin radiosta sen lainaa vain-kappaleen muutama päivä sitten. Takuuvarmasti tämä äiti itkee kevätjuhlissä huomenna kun tyttö laulaa kuutosille hyvän matkan-toivotukset.. :'(

Tyttökin perinyt äitinsä herkkyyden. Viime vuonna eskarin kevätjuhlissa alkoi itkemään yhtäkkiä kesken lauluesityksen. Sitten hetkisen kuluttua tomerasti ilmoittaa kaikille että ei mulla mitään hätää, mulla vaan haikea olo kun ollaan jo niin isoja. :heart:

 

[Zaijuska]

Ehkä ne suurimmat karikot voi välttää juuri sillä että kuuntelee ja antaa aikaa lapselle. Ja sille murkullekkin vaikka sitä kiinnostais muka ihan V......N paljon, ku äiti tai isä kyselee kuulumisia. Kuitenki siitä lapselle välittyy sitä tunnetta että musta välitetään aj nuo on oikeesti kiinostuneita miten mulla menee. Vaikka sieltä lapselta ei pahimmassa murkkuiässä vastaukseksi muuta tulekkaan kuin "ei mitään"
Teen töitä murkkujen kanssa ja vielä sellasten joitten asiat ei oo aina menny ihan jees ja tarvivat vähän extra huolenpitoa. Kuiteskaan ne ei nämä "erityis"nuoretkaan ole sen kummempia mörköjä kuin kukaan muukaan. Ihania teini angsteja, joille pitää antaa kainaloa ja kuria sopivassa suhteessa :heart:

Suurin virhe on ehkä se, että ei uskalleta vanhempana tuottaa lapselle pettymystä ja koitetaan tasottaa elämää liikaakin! Murrosiässä asiat sitten helposti kaatuu ja kasaantuu, kun itseluottamusta ei ole epäonnistumissa kertynyt. Sillä eihän se pelkkä onnistuminen ja hyväolo kasvata omaa selviytymiskykyä. Ongelman ratkaiseminen ja siitä selviytyminen antaa myös sen vahvan tunteen elämässä pärjäämisestä.

 

[lauantaipussi]

Varmasti monta kertaa tulee hetkiä jolloin tulee naamalle kaikenlaista haukkua teinin osalta; kunhan vain muistais kovimmillaki hetkillä olla se aikuinen joka ei sivalla takaisin ja heitä hanskoja tiskiin...

Eiköhän me pärjätä!

 

[Keittiönoita]

Varmasti monta kertaa tulee hetkiä jolloin tulee naamalle kaikenlaista haukkua teinin osalta; kunhan vain muistais kovimmillaki hetkillä olla se aikuinen joka ei sivalla takaisin ja heitä hanskoja tiskiin...

Eiköhän me pärjätä!

:flower: :flower:

Mä omieni kohdalla totesin, että ei ollut ainakaan haitaksi näyttää, jos pahoitti mielensä teinin sanoista. Ei ne teinitkään siitä erityisesti nauti, jos äidillä on heidän sanomisistaan paha mieli. Vähän aikaa kun meni, niin taisi syyllisyys ja oma paha mieli kalvaa teinejä sen verran paljon, että tulivat pyytämään anteeksi. Ja onhan sekin, että pahoittaa teinin sanoista mielensä, omalla tavallaan välittämistä. Ts ei ole yhdentekevää, mitä teini sanoo.

 

[lauantaipussi]

Varmasti monta kertaa tulee hetkiä jolloin tulee naamalle kaikenlaista haukkua teinin osalta; kunhan vain muistais kovimmillaki hetkillä olla se aikuinen joka ei sivalla takaisin ja heitä hanskoja tiskiin...

Eiköhän me pärjätä!

:flower: :flower:

Mä omieni kohdalla totesin, että ei ollut ainakaan haitaksi näyttää, jos pahoitti mielensä teinin sanoista. Ei ne teinitkään siitä erityisesti nauti, jos äidillä on heidän sanomisistaan paha mieli. Vähän aikaa kun meni, niin taisi syyllisyys ja oma paha mieli kalvaa teinejä sen verran paljon, että tulivat pyytämään anteeksi. Ja onhan sekin, että pahoittaa teinin sanoista mielensä, omalla tavallaan välittämistä. Ts ei ole yhdentekevää, mitä teini sanoo.

Näinpä!