Tällaisessa keskustelussa tulee helposti väärinymmärryksiä ja ristiriitoja, koska vammaisuuden käsite voi olla niin kovin erilainen mielissämme. Lukihäiriöisestä ja vaikeavammaisesta lapsesta ei voida puhua samassa lauseessa! Itse olen työskennellyt vaikeavammaisten parissa ja voin kyllä sanoa ihan suoraan, että ei käy kateeksi näiden lasten vanhempia, jotka käyttävät lapsensa vessassa, pesevät, syöttävät, nostavat sänkyyn etc. koko loppuelämänsä. Elämä vaikeavammaisen lapsen kanssa poikkeaa ns. "normaalista" elämänkulusta, sillä vaikeavammainen ei koskaan tule itsenäistymään ja ala elää "omaa elämäänsä". (muuta yksin asumaan, työllisty, mene naimisiin, saa lapsia)
Uskon, että moni pohtii aborttia nimenomaan tällaisten tapausten kannalta. Mielestäni se ei missään tapauksessa ole syrjintää, vaan kaikkien jaksamisen ja hyvinvoinnin pohtimista. Monet vaikeavammaiset lapset toimitetaan laitoshoitoon melkeinpä suoraan synnytyslaitokselta ja heidän elämänsä on kaukana arvokkaasta elämisestä yhteiskunnan jäsenenä.
Myös vanhusten kohdalla voidaan lopettaa esimerkiksi lääkehoito, jos toivoa ei enää ole ja elämä ei ole enää ihmisarvoista. Miksei siis myös vaikeavammaiselle voisi antaa armoa?
Uskon ja tiedän, että myös vaikeavammainen lapsi tuottaa vanhemmilleen iloa ja selviytyminen on mahdollista ja palkitsevaa. Silti itsekin miettisin todella tarkkaan jos saisin kuulla, että kohdussani oleva sikiö on vaikeavammainen. Ehkä se on jonkinlaista itsekkyyttä, mutta myös mielestäni itsensä, lapsen ja koko perheen suojelua. Tiedän, että moni avioliitto on päättynyt eroon vaikeavammaisen lapsen synnyttyä, toisaalta moni liitto voi vahvistuakin. Fakta kuitenkin on, että vaikeavammaisen lapsen vanhemmat ovat äärimmäisen pettyneitä ja luulevat epäonnistuneensa. He ovat väsyneitä, masentuneita ja usein vaikeavammaisen lapsen hyväksyminen on vaikeaa, joka vaikuttaa puolestaan lapsen hyvinvointiin.
