Pelottaa että lapset joutuu koulukiusatuksi.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No en mä tiedä kutsuisinko tuota jalkapallossa tapahtunutta kuitenkaan räikeäksi kiusaamiseksi.
Tarkoitin räikeällä tässä yhteydessä sellaista helposti havaittavaa, vrt. vinot hymyt, äänensävyt, ulos porukasta jättäminen, silmien pyörittely, toistuva päälle puhuminen, muka-hauskat lempinimet yms. vaikeammin huomattava ja tulkittava ja osoitettava. Että jos ei ohjaajat huomaa sitä että toinen repii hupusta niin että lapsi meinaa kaatua selälleen, niin mitähän ne sitten huomaa?
 
Tämä!

Juuri tuollainen vähättely jopa vanhempien taholta on täysin vastuutonta! Jos lapsi kokee -ihan minkä tahansa asian- kiusaamiseksi, on siihen puututtava! Kiusaaminen on hyvin yleisesti huomaamatonta, henkistä väkivaltaa. Tutkimuksissa on selvitetty, että se on paljon pahempaa, kuin satunnainen fyysinen tönäisy. Joten älkää hyvät ihmiset ajatelko missään nimessä noin, että jos mitään ei huomaa, niin silloin ei myöskään kiusata. Älkääkä koskaan ikinä vähätelkö tai puolustelko, että kiusattu on vaan yliherkkä! Joskus vanhemmat eivät halua pahentaa kiusatun lapsensa tilannetta ottamalla asiaa esille. Pelkona on, että kiusaaminen vain yltyy, mikä on sekin erittäin todennäköistä, riippuen paljolti kiusaaja lapsen vanhempien suhtautumisesta asiaan.


Entä silloin, jos lapsi kokee kiusaamiseksi esim. sen, ettei saa toisen lelua, ei pääse jonossa ensimmäiseksi tai ei saa päättää, milloin leikitään ulkona ja milloin sisällä? Tällaisiakin lapsia on, jotka kokevat kiusaamiseksi sen, kun eivät saa itse päättää kaikesta.

No, toki tähänkin on puututtava, mutta ei näitä "kiusaajia" syyllistämällä vaan keskustelemalla "kiusatun" kanssa siitä, mitä oikeasti kiusaaminen tarkoittaa. Tällaista "kiusattua" sanoisin yliherkäksi. Samoin kuin sellaista, joka ensin itse on ilkeä toiselle ja sitten ei kestä vastailkeyttä.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Hah, meillä on just tuollainen leikki-ikäinen jonka mielestä pikkuveli kiusaa kun ei anna itsellään käytössä olevaa lelua vaikka hän pyysi nätisti, tai kaveri kiusaa kun ei halua tulla kiikkupolttista vaikka hän itse tosi kovasti tahtoo. On sitten vähän keskusteltu käsitteenmäärittelystä :) (Tosin tässä tosiaan on kysymyksessä käsitteenmäärittely, lapsi ei vaan osaa sanoa että "mua ärsyttää" vaan sanoo "toi kiusaa", ei hän oikeasti ajattele että toisen toiminta olisi _tarkoitettu_ hänen mielensä pahoittamiseksi.)
 
Jos puhutaan kiusaamisesta, sillä yleensä tarkoitetaan toistuvasti tapahtuvaa väärää käytöstä ihmistä kohtaan.

Ihanko niin kolme vuotiaasta pitäisi puhua kiusaajana?? Oletteko tosissanne?? Eihän kolme vuotiaan ajattelu ole kehittynyt siten, että hän pystyisi ymmärtämään tekonsa seuraukset. Kyllä se on aikuisten tehtävä puuttua asioihin. Ja vaikka joku kolme-neljä vuotias toistuvasti käyttäytyisi väärin, on se käytös toistuvasti korjattava. Mutta koska lapsella ei tuossa vaiheessa ole abstraktia ajattelua, ei hän ymmärrä miltä toisesta tuntuu.

Jäin myös miettimään sitä, että lapset kasvattavat toisiaan. Jos lapsia laitetaan samoihin tiloihin, on se satavarmaa, että siellä riidellään, ja nimenomaan harjoitellaan niitä oikeita käytösmalleja. Se, joka uskoo, että lapset tai nuoret tai aikuiset eivät koskaan riitele, ei elä tässä maailmassa.
Eri asia on tietenkin toistuva ja esim. Jatkuvasti alistetussa asemassa oleva lapsi. Se on tietenkin väärin.

Korostetaan vielä että kiusaamista en hyväksy. Riitely ja esimerkiksi oman mielipiteen esittäminen ja suuttuminen ovat eri asioita. Ne ovat arkea jossa lapsi harjoittelee pettymysten kokemusta.
 
Jos puhutaan kiusaamisesta, sillä yleensä tarkoitetaan toistuvasti tapahtuvaa väärää käytöstä ihmistä kohtaan.

Ihanko niin kolme vuotiaasta pitäisi puhua kiusaajana?? Oletteko tosissanne?? Eihän kolme vuotiaan ajattelu ole kehittynyt siten, että hän pystyisi ymmärtämään tekonsa seuraukset. Kyllä se on aikuisten tehtävä puuttua asioihin. Ja vaikka joku kolme-neljä vuotias toistuvasti käyttäytyisi väärin, on se käytös toistuvasti korjattava. Mutta koska lapsella ei tuossa vaiheessa ole abstraktia ajattelua, ei hän ymmärrä miltä toisesta tuntuu.

Jäin myös miettimään sitä, että lapset kasvattavat toisiaan. Jos lapsia laitetaan samoihin tiloihin, on se satavarmaa, että siellä riidellään, ja nimenomaan harjoitellaan niitä oikeita käytösmalleja. Se, joka uskoo, että lapset tai nuoret tai aikuiset eivät koskaan riitele, ei elä tässä maailmassa.
Eri asia on tietenkin toistuva ja esim. Jatkuvasti alistetussa asemassa oleva lapsi. Se on tietenkin väärin.

Korostetaan vielä että kiusaamista en hyväksy. Riitely ja esimerkiksi oman mielipiteen esittäminen ja suuttuminen ovat eri asioita. Ne ovat arkea jossa lapsi harjoittelee pettymysten kokemusta.

Nyt en löydä, missä on sanottu että 3-vuotiaasta pitäisi puhua kiusaajana?

Minusta ketään ei tarvitsisi leimata "kiusaajaksi", mutta kyllä tuota kiusaamis-käsitettä voi jo käyttää. Jos 3-vuotias pikkusisarus härkkii 7-vuotiasta isosisarusta systemaattisesti ja tavoitteellisesti niin on se kiusaamista siinä missä sama asetelma toisin päin. Se on sitten oma lukunsa miten normaali/epänormaalia, vakavaa/ei-niin-vakavaa se kulloinkin on. Kiusaaminen on siitä kätevä termi ettei tarvitse autokärryissä sisarusta myllyttävälle lapselle luetella kaikkia niitä potentiaalisia ja ah niin luovien lasten keksimiä ärsyttämisen muotoja (älä nipistä, töki, kilju tahallasi korvaa, tuupi, raavi, revi hiuksista, lällättele naaman edessä, nimittele, tunge liian kylkeen jne.) vaan voi sanoa että älä kiusaa siskoasi/veljeäsi.
 
Kouluunhan ei oo pakko laittaa lasta. Sä voit opettaa itse tai sitten joku muu. En usko että on kauheen vaikeeta. Noin mä tekisin jos mua ahdistais samalla lailla kun sua.
 
Ja tätäkin palstaa lukeneena ja sen perusteella tehneenä johtopäätöksiä,
voin todeta, että ketään ei kiinnosta tehdä asioille mitään.
Kukaan ei ole huolissaan, ilmeisesti, koska omia lapsia ei kiusata tai heidän lapsensa ovat niitä kiusaajia,joko tahattomasti tai tahallaan.

Mutta, kiusaaminen on tosiaan asia, joka jättää jälkensä koko loppuelämäksi. Ja vanhempana et ole suojelemassa ja puolustamassa jälkikasvua vaan joudut jättämään heidät sinne, toisten ihmisten armoille, jotka levittävät käsiään ja toteavat, ettei ole mitään tehtävissä.
Sama jatkuu sitten koko loppuelämän, työpaikoilla kiusaaminen, jne.

Ei näin. Minut jätettiin onneni nojaan peruskoulussa jossa kiusattiin pahasti melkein koko kouluajan. Lähdin sieltä revittynä sisäisesti ja vanhempiinkin uskon menettäneenä. Mutta olen paljon tehnyt työtä vuosien varrella itseni ja itsetuntoni kanssa ja pärjään nykyään hyvin. Töissä tai muuallakaan ei kiusata. Kotiin ei ole vieläkään ehjiä välejä,kunhan käyn joskus. Omaa lastani kiusattiin heti ekalla,mutta tuolle linjalle emme lähteneet että toisten armoilla ja voivoi. Pidimme hänen puoliaan niin pitkälle kun tarvitsi(kiusaajat saivat seuraukset ja homma loppui), ja lapsi sai koulurauhan sekä viestin että hän ei ole yksin ja vanhempiin voi luottaa. Todellakin lastaan voi suojella ja auttaa. Mutta että vaikka oma tausta on mitä on, en olettanut että poikaakin tullaan kiusaamaan ja voi voi ja hirveää. Kannustin tietysti että hienoa mennä kouluun. Ja kiusaaminen otettiin sitten asianaan kun sitä ilmeni.
 
Pari kommenttia

Minua ei erityisesti kiusattu koulussa, lähinnä syrjittiin, mutta se jatkui koko peruskoulun, joten jossakin vaiheessa se häiritsi minua jonkin verran. Sanon jossakin vaiheessa, koska olen hyvin pinnallinen ja optimistinen luonne eikä se mua loppujen lopuksi vaivannut kauheasti. Vielä vähemmän se olisi vaivannut, jos joku olisi sanonut, että mulla ei tarvi olla bestistä vain siksi että kaikilla muilla näyttäis olevan. Ei sanottu, sen sijaan tätä sosiaalista painostusta luoda syvällisempiä ja sitoutuneempia suhteita tuli joka puolelta. Ja koska minulla oli itsestäni jo valmiiksi se kuva, että olen jotenkin epätoivottu, niin märehdin näitä asioita ihan turhaan.
Epätoivotun roolin omaksuin jo kuitenkin hyvin varhain kun tapasin isääni, joka oli hylännyt minut pettämällä äitiäni. Varhaisimmat muistikuvani hänestä olivat nimenomaan emotionaalista torjuntaa. Syliin haluamiselleni vähän naureskeltiin eikä loputtomaan isänjanooni vastattu samalla mitalla. Olisihan se ollut mahdotontakin, mutta syytin itseäni, koska sain niin usein kuulla hänen rakkaudentunnustuksiaan ja sitä ettei hän ole paha ihminen...(pahinta mitä normaali aikuinen voi lapselle tehdä on, että puheet ja teot ovat räikeässä ristiriidassa) Koska olin siis jo oppinut kauan ennen koulua, että olen outo, niin olisihan se hassua syyttää muita lapsia siitä, että he huomasivat tämän. Kuitenkin olen aikuisemmalla iällä huomannut, että olen ihan yhtä perustyyppiä luonteeltani eli meitä on enemmänkin ja ehkä jopa koulussakin oli, en vain kiinnittänyt huomiota. Näkisin että syrjiminen johtui siitä että olin siis valmiiksi omaksunut hylätyn roolin.

Sukupolvesta toiseen. Vaikka itse olen sitkeän optimistinen teflon-ihminen, minulla on täällä pari melankolikkoa kasvamassa ja heille nimenomaan on tarpeen opettaa, että koko maailma ei ole loukkaamassa heitä koko ajan. Heillä on taipumusta olla hyvin oikeudentuntoisia ja äärimmäisen tarkkasilmäisiä toisten virheille. Minusta on oikein kasvattaa heitä siihen, että antavat anteeksi ihmisille ja ovat joskus jopa ihan välittämättä kaikenmaailman lörpötyksistä.
En silti antaisi kenenkään kiusata tositarkoituksella lastani. Ottaisin lapseni pois koulusta, jos kiusaaminen jatkuisi.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Ja myös ihan kotimaisten ihmisten seassa.

Ihan turhaa alkaa tähän ketjuun syyllistämään ketään minkään syyn perusteella.

Ihmiset ovat ihmisiä ja erityisesti lapset, kaikki ovat ihan samalla viivalla, jos siitä lähdetään. Kukaan ei ole toinen toistaan parempi tai arvokkaampi.

Niimpä. Poikani koulussa on paljon eri kulttuureista lapsia, mamuja jne. Mutta..se sakki joka silloin ekasyksynä siellä rälläsi ja kiusasi pienempiään ja toisiaan, oli ihan meikäläistä. Lapseni oli yksi näistä kiusatuista eikä koskaan nimennyt yhtään mamua. Kyllä suomalaisetkin osaavat kiusata ja käyttäytyä tosi rumasti. Samainen sakki aiheutti poliisikäyntiä yms koululla. Eivät mamut aina ole syyllisiä ja niitä jotka rellestävät.
 
Pari kommenttia

Minua ei erityisesti kiusattu koulussa, lähinnä syrjittiin, mutta se jatkui koko peruskoulun, joten jossakin vaiheessa se häiritsi minua jonkin verran. Sanon jossakin vaiheessa, koska olen hyvin pinnallinen ja optimistinen luonne eikä se mua loppujen lopuksi vaivannut kauheasti.

Lisään vielä, että äitini siis vaati palaverin open kanssa tästä "kiusaamisasiasta" ja siellä sitten pohdittiin, miten Maijan sosiaaliset suhteet saataisiin paremmiksi tai jotain. ELI olin varmasti välittänyt jonkinlaisia pettymyksen tunteita kotiin, koska äitini lähti asiaa hoitamaan. Ihailin äitini rohkeutta tässä ja myöhemminkin kun hän monta kertaa joutui puolustamaan minua, koska minua syrjittiin sekä koulussa että harrastuksissa. Äitini ei ollut mikään sanavalmis raivopää, mutta uskalsi kuitenkin aina puuttua, kun tarvitsi vaikka kynnys oli hänelle korkea.
Se mitä äitini ei ehkä tosiaan ymmärtänyt oli, että minä tulisin olemaan syrjitty juuri niin kauan kuin itsekin pidin itseäni outona. Kannattaisi varmaan vanhempien miettiä, voiko syyt olla ainakin osassa tapauksia jossain muualla, kuten minulla.
Olen myöhemmin ymmärtänyt nämä syy-yhteysasiat paremmin ja alkanut pitää itsestäni huomattavasti enemmän ja se on yksi psyykkisen terveyden lähde, että pitää itsestään.
 
Tarkoitin räikeällä tässä yhteydessä sellaista helposti havaittavaa, vrt. vinot hymyt, äänensävyt, ulos porukasta jättäminen, silmien pyörittely, toistuva päälle puhuminen, muka-hauskat lempinimet yms. vaikeammin huomattava ja tulkittava ja osoitettava. Että jos ei ohjaajat huomaa sitä että toinen repii hupusta niin että lapsi meinaa kaatua selälleen, niin mitähän ne sitten huomaa?

Ymmärrän.
Itselläni on alle kouluikäinen poika. Hänellä ja ystävillään näyttää suurinta huvia olevan painiminen. Yleensä se, joka jää alakynteen, heittää toisen päälle hiekkaa tai sitä tekonurmessa olevaa purua tai mitä tahansa. Sitä tapahtuu puolin ja toisin ja jatkuvasti. Itse en ole osannut nähdä kyseistä toimintaa kiusaamisena, kun nämä kaikki pojat tuntuvat hakeutuvan kyseiseen touhuun oma- alotteisesti. Ne, joita se ei kiinnosta, eivät myöskään joudu tähän painin tiimellykseen.
Oliin siis kieltämättä hieman hämmästynyt, että joku voi nähdä tilanteen myös kiusaamisena.
 
Ymmärrän.
Itselläni on alle kouluikäinen poika. Hänellä ja ystävillään näyttää suurinta huvia olevan painiminen. Yleensä se, joka jää alakynteen, heittää toisen päälle hiekkaa tai sitä tekonurmessa olevaa purua tai mitä tahansa. Sitä tapahtuu puolin ja toisin ja jatkuvasti. Itse en ole osannut nähdä kyseistä toimintaa kiusaamisena, kun nämä kaikki pojat tuntuvat hakeutuvan kyseiseen touhuun oma- alotteisesti. Ne, joita se ei kiinnosta, eivät myöskään joudu tähän painin tiimellykseen.
Oliin siis kieltämättä hieman hämmästynyt, että joku voi nähdä tilanteen myös kiusaamisena.

Tässä porukassa ei ole ollut tapana, ja tuo oli selvästi yksipuolista. Molemmilta härkityiltä tuli lopulta itku. Tunnen kyllä tuon paini-ilmiönkin, ja se on fine kun se on kaikille fine, enkä edes haluaisi sitä sukupuoleen sitoa, mutta myönnetään että eipä ole mimmifutiksessa näkynyt.
 
Tässä porukassa ei ole ollut tapana, ja tuo oli selvästi yksipuolista. Molemmilta härkityiltä tuli lopulta itku. Tunnen kyllä tuon paini-ilmiönkin, ja se on fine kun se on kaikille fine, enkä edes haluaisi sitä sukupuoleen sitoa, mutta myönnetään että eipä ole mimmifutiksessa näkynyt.

Ok. Nyt ymmärrän.
Harvemmin tytöt innostuu painimaan... ja jos innostuu, niin se menee yleensä niin, että kun ne jää alakynteen niin sitten tulee itku ja parku. Näin ainakin meidän hoodeilla:ROFLMAO:
 
Ymmärrän.
Itselläni on alle kouluikäinen poika. Hänellä ja ystävillään näyttää suurinta huvia olevan painiminen. Yleensä se, joka jää alakynteen, heittää toisen päälle hiekkaa tai sitä tekonurmessa olevaa purua tai mitä tahansa. Sitä tapahtuu puolin ja toisin ja jatkuvasti. Itse en ole osannut nähdä kyseistä toimintaa kiusaamisena, kun nämä kaikki pojat tuntuvat hakeutuvan kyseiseen touhuun oma- alotteisesti. Ne, joita se ei kiinnosta, eivät myöskään joudu tähän painin tiimellykseen.
Oliin siis kieltämättä hieman hämmästynyt, että joku voi nähdä tilanteen myös kiusaamisena.
Meillä päin hiekan heittely on pyritty kitkemään pois jo hiekkalaatikkoiässä.
 
Opeta lapsesi tappelemaan. Jos lasta kiusataan, eikä kiusaaminen lopu sivistynein keinoin, niin vuoden päästä lapsen kannattaa vetää kiusaajaa turpaan niin perusteellisesti, ettei kiusaaja tule hetkeen takaisin kouluun. Kiusaaminen loppuu varmasti siihen, ja alaikäinen ei kauaa tuosta kärsi. Mikään muu ei kiusaamista lopeta. Kiusaajat ovat älyllisesti heikkoja, eikä viesti mene perille ilman primitiivisempää keskustelutyyliä.
 
Meidän lapsemme menevät kouluun jossa opettajat puuttuvat herkästi koulukiusaamiseen, on sen verran pieni paikkakunta (onneksi!)
Tiedän kuitenkin jo aivan varmaksi että lapseni tulevat joutumaan opettajan huomaamatta kiusatuiksi...heillä kun on hyvät käytöstavat, puhuvat ihmisistä aina "hän" tai "he", odottavat vuoroaan jne.

Ja jos alkavat menemään muun porukan mukana puhetyyliin "se teki sitä ja ne meni sitten sinne" niin kotona tulee keskustelua asiasta kyllä.

Lapsi-parat, oikeasti vähän harmittaa että onkin tullut opastettua asialliseen käytökseen koska toiset lapset eivät näitä taitoja välttämättä ole opetelleet.
 
Meidän lapsemme menevät kouluun jossa opettajat puuttuvat herkästi koulukiusaamiseen, on sen verran pieni paikkakunta (onneksi!)
Tiedän kuitenkin jo aivan varmaksi että lapseni tulevat joutumaan opettajan huomaamatta kiusatuiksi...heillä kun on hyvät käytöstavat, puhuvat ihmisistä aina "hän" tai "he", odottavat vuoroaan jne.

Ja jos alkavat menemään muun porukan mukana puhetyyliin "se teki sitä ja ne meni sitten sinne" niin kotona tulee keskustelua asiasta kyllä.

Lapsi-parat, oikeasti vähän harmittaa että onkin tullut opastettua asialliseen käytökseen koska toiset lapset eivät näitä taitoja välttämättä ole opetelleet.
Tiesitkö, että tuo ihmisten ja eläinten erottelu hän- ja se-pronomineilla on tullut suomen kieleen vasta pari sataa vuotta sitten, jolloin se on vain kopioitu muista kielistä? Tuo jako ei siis kuulu suomen alkuperäiseen kieleen, ja murteissa edelleen elää vapaus käyttää kumpaa tahansa pronominia. Pitääkö siis teidän lasten koulussa tosiaan puhua kirjakieltä, kun murteellisten muotojen käyttö on ilmeisesti kielletty? Kohteliaisuuden kanssahan tuolla ei ole mitään tekemistä.
 
Meidän lapsemme menevät kouluun jossa opettajat puuttuvat herkästi koulukiusaamiseen, on sen verran pieni paikkakunta (onneksi!)
Tiedän kuitenkin jo aivan varmaksi että lapseni tulevat joutumaan opettajan huomaamatta kiusatuiksi...heillä kun on hyvät käytöstavat, puhuvat ihmisistä aina "hän" tai "he", odottavat vuoroaan jne.

Ja jos alkavat menemään muun porukan mukana puhetyyliin "se teki sitä ja ne meni sitten sinne" niin kotona tulee keskustelua asiasta kyllä.

Lapsi-parat, oikeasti vähän harmittaa että onkin tullut opastettua asialliseen käytökseen koska toiset lapset eivät näitä taitoja välttämättä ole opetelleet.

Meillä kävi noin ja omat lapset eivät tänä päivänä voi ymmärtää muita lapsia, eivät käsitä miksi jotkut saavat loukata, puhua pahaa, käyttäytyä miten sattuu jne...Murteeseen ei voi vaikuttaa, mutta lapsilla on äidinkielellisesti helpompaa, koska tietävät kirjakielen jo luonnostaan eikä open tarvitse sitä erikseen opettaaa.
Omiltani myös puuttuu se tietynlainen röyhkeys käytöksessä ja usein joutuvat sitten kärsimään sen vuoksi, kun suurin osa lapsista kasvatetaan siihen, että nopeimmat ensin...
Samoin monesti joudumme puhumaan siitä, miksi toiset tekevät väärin jne...
 

Yhteistyössä