Pelottaa/Ei pelota

[-noora-]

Moi!
Onko teillä kellään jo ennen odotustanne mieliala/tunne vaihdellut mitenkään raskauden suhteen (laidasta laitaan)? että onkos normaalia.. Kun mua on monesti yöaikaan, jos olen käynyt hereillä, niin ""ahdistanut"" ja pelottanut koko raskaus! varsinkin ne mahdolliset pahoinvoinnit kammottanu etukäteen että miten selviin ""hengissä"" sitten kun raskaus on siinä mahdollisessa pahoinvointivaiheessa (en tiä johtuisko siitä että olen ikäni pelänny oksentamista ja se äklö vellova tunne vatsassa on kamala).
Mutta aina valoisaan/päiväsaikaan on olo paljon pelottomampi ja sillai päinvastainen, että kyllä mä selviin (ja kestän pahoinvoinnitkin) kauan toivotun esikoisvaavin vuoksi ja pääasia että raskaus sujuisi hyvin ihan loppuhuipennukseen saakka (vaikka kerran elämässäni olen kokenut alkuraskauden keskenmenon).
Onko ketään jolla olisi ollut samoja tuntemuksia ja miten niistä ootte selvinneet/aijotte selvitä?
Kiitti tuhannesti vastaajille, auttaa mua ihan hirmu paljon!

 

[Timangi]

No, yleensä sanotaan, että alkuraskauden pahoinvointi ja oksentelu on merkki siitä, että hormonit ovat hyvässä vuhdissa lapsen kehityksen kannalta =) pitää ajatella positiivisesti. Ja usein pahoinvointi aika jää lyhyeksi. Huonoa oloa voi välttää syömällä vaikka jotain pientä ennen, kuin nousee sängystä. Myös runsaat pikku välipalat auttavat siihen. Ja jos jollain jatkuu kauan oksentelu, niin lekurin kanssa voi neuvotella joistain pahoinvointi lääkkeistä =) Myös synnytykseen on vaikka mitä kipua lieventäviä keinoja. Aina kun ahdistaa niin ajattele kaikkia POSITIIVISIA asioita raskauteen ja lapsiin liittyen =) Hanki myös kivaa lukemista samaan aiheeseen liittyen. Toivottavasti oli jotain apua.

 

[miss 22]

Kuulostaa hyvin samalta kuin itselläni, ainut vaan, että en ole kertaakaan oksennellut vaikka jo raskausviikko 12 alkamassa. (En oksenna helposti, lienee teräsvatsa tai jotai..)
Karmeaa kuvotusta oli viikot 6-10, aivastaessa oksennusref- leksi aina pamahti päälle ja sai aina hieman pidätellä, ettei tulis mitää ulos. Pahinta onkin ahdistus, etenkin öisin. Se ei ole lakannut ja kärsin unenpuutteesta, nukun about 2-5 tuntia öisin, silloin tällöin saatan valvoa koko yönkin tuskaisena ajatusten paljoudesta. Tämä on ensimmäinen raskaus, enkä ole saanut elämässäni juuri mitään aikaiseksi, tänä keväänä yritän saada opiskelupaikan. Raskaus tuli yllätyksenä, ei ollut suunniteltu, vaan napsahti tosta noin. Päätettiin pitää lapsi mieheni kanssa, koska tilanne on molemmille kutakuinkin ihan suotuisa ajatellen lapsentekoa.
Ainut vaan, että mun mies ei ole innokas ajattelee koko masu-asukkia, sillä häntä vielä pelottaa, niinkuin itseänikin. Eikä hän oikein näytä tajuavan, että kyllä siellä meikäläisen mahassa joku on (miehet tarvii aina jonkin konkreettisen selvennyksen suostuakseen tajuamaan yhtään mitään, heh)
Taloudellis-mielenterveydelliset asiat vaivaavat itseäni suunnattomasti, mahaa ei vielä näy aikoihin ja koko raskaus tuntuu muutenkin utopistiselta! Kävin viikolla 7 yksityisellä ultrassa tarkistamassa tilanne. Ensiviikolla np-ultraan. En tiedä miten tulen selviämään elämästäni, kun lapsi syntyy. Enkä ole varma selvitymisestä nytkään, päivittäin käy mielessä, että tekisi mieli peruuttaa koko asia, mutta enhän sentään halua olla mikään luuseri ja jänistää. Mieluummin teen lapsen nuorena, kun vartalo ja mieli sen kestää paremmin. Ja jaksan itsekin enemmän ja olen energisempi. Pelko kuuluu asiaan, olisi jotenkin hassua, jos ei yhtään ahdistaisi, vaan olisi vaan hymy huulessa ja tukka putkella etsiskelemässä vauvanvaatteita ja muita beibitarvikkeita (apua niitäkin pitäisi jossai vaiheessa etsiskellä...). Kyllähän niitäkin persoonia riittää, mutta tiedän, että hyvin moni kärsii epävarmuudesta ja uuden elämäntilanteen tuomasta hämmennyksestä. Toisinaan hävettää koko raskaus, eikä tästä perheeni lisäksi kukaan tiedäkään. Asiasta puhuminen on jotenkin noloa.. Usein on valtavan epävarma olo, että ei musta ole mamiksi, ei tuu onnistuu tää juttu. Ja varsinkin öisin just koko asia romahtaa niskaan, ja tulee epätoivoinen olo. Mutta ei auta turhaa murehtia, uskon, etten tule koskaan katumaan tätä valintaa, niin haastava kuin se onkin Tsemppiä itsellesi ja paljon!

 

[Sanna]

Hei!

Ihan normaalia tuollainen ahdistuminen on. Itsellänikin oli kauheen ahdistunut olo raskaudesta, vaikka se ei ollut edes mikään onnettomuus, mutta toisaalta olin aina ajatellut että jos lapsia tulee niin tulee jos ei niin ei. En ole ennen raskautta vauvoja ajatellut ja vieläkin toisten vauvat ei jaksa kauheesti ihastuttaa. Uskon kuitenkin että sen oman kohdalla kaikki on toisin. Minua myös kammotti ja kammottaa vieläkin kaikki hössötys ja pastellisävyt ja nallet, mitkä niin kiinteästi kuuluvat monen odotusaikaan ja lapsen saamiseen.

Ja vaikka ikääkin on runsaasti, eli parempi raskaana nyt kuin myöhemmin, niin silti kammottaa aina välillä ajatus siitä, että itselle annetaan hoitoon sellainen viaton ihmiskappale, vaikka tuntuu että hyvä on kun saa huolehdittua omasta elämästä. Mutta toisaalta olen ajatellut, että kun on vähän realistisempi, ei kuitenkaan kyyninen, niin ei tule asiat yllätyksenä. Olen huomannut jutellessani vasta lapsen saaneiden ystävieni kanssa ja huomannut, että heille monet sellaiset asiat, joita olen itse miettinyt paljonkin ja joihin olen varautunut, ovat heille tulleet täytenä yllätyksenä. Monesti ovat todenneet, etten minä edes ole ajatellut mitään tuollaista, joten ehkä jotkut meistä vaan tajuavat asiat vähän realistisemmin ja syvemmin ja näin ollen hiukan ahdistuvat, kun käsittävät sen vastuun määrän mitä lapsen saamiseen liittyy, eivätkä näin ollen katso maailmaa vain ruusuisten linssien läpi.

Opiskelijalle, sellainen lohdutus, että opiskelijat ilmeisesti saavat päivähoidon sitten ilmaiseksi, joten sekin menoerä on poissa mielen päältä, kun pääset haluamaasi paikkaan opiskelemaan. Onnea vaan pääsykokeisiin.

 

[Timangi]

Jos mies ei tiedosta raskautta, tai ei halua, niin kannattaa ottaa mukaan ultraan. Se avaa niin isin, kuin äidinkin mielen. Yleensä positiiviseen suuntaan =)

 

[susa-77]

Olen parina pävänä lueksinut näitä viestejä ja etsinyt kohtalotovereita. Ajatuksena onhan tää normaalii...
Ilmeisesti on muitakin...

Satuin sairastumaan flunssaan viikonloppuna kuumetta ja kauhea yskä. En ole saanut nukutuksi kuin muutaman tunnin yössä. Aamuisin on enempi pahaa oloa kuin päivällä joten kai tää on aamupahoinvointia. Raskausviikkoja on n.4. Aamupäivisin kuin mieheni on töissä tuntuu tosi raskaalle ja väsyttää. Mietin miten minä jaksan. Flunssa on tietysti verottanut voimiani joten se kertautuu. Ryvittää niin että peäsuolikin pullistuu. Koeta tässä repiä huumoria.
Ultra olisi parinviikon päästä nähdään onko siellä jo/ enää elämää. Pelkään että yskimisen takia ""toukka on irronnut"".

Teille muille palljon paljon aurinkoisia ajatuksia ja jaksamista. Päivä kerrallaan koetetaan turvata niihin jotka meile on rakkaita.

 

[Timangi]

Mulla oli keuhkoputken ja poskionteloiden tulehdus. Yskin niin, että oksu tuli...mutta sanoivat lääkärissä, että ei siitä ole haittaa sikiölle. Kyllä minuakin pelotti. Kuulemman raskaus aikaiset flunssat vahvistavat tulevan vuvelin puolustuskykyä.