Tätä aihetta sivutaan monessakin ketjussa ja on varmasti monia koskettava ja kovaa väittelyä aiheuttava. En tuomitse pelkosektioita kun ne tehdään lääkäetieteellisistä syistä, eli voimakkaan todellisen synnytyspelon vuoksi (esim. edellinen traumaattinen kokemus) mutta hyvin paljon niitä tehdään myös "mukavuussyistä". Löysin melko tuoreen (2003) ja kotimaisen tutkimuksen sektion riskeistä, sekä äidille että lapselle. Tässä siis faktatietoa. Tuli hirveän pitkä vaikka tästä puuttuukin taulukot. Lopussa lähdeviite.
"Synnytyspelon tai synnyttäjän toiveen vuoksi tehtävät
keisarileikkaukset ovat yleistymässä. Vaikeita
komplikaatioita esiintyy vain prosentissa kaikista
synnytyksistä, mutta keisarileikkauksiin liittyy niitä
ja äitikuolleisuutta vähintään neljä kertaa enemmän
kuin alatiesynnytykseen. Merkittävän verenhukan riski
on kolminkertainen verrattuna alatiesynnytykseen, ja
verenhukasta johtuvan kohdunpoiston vaara on
keisarileikkauksen yhteydessä kuusinkertainen. Riski
kuolla keuhkoveritulppaan on 26-kertainen ja
kohtutulehduksen vaara 15-kertainen
antibioottiprofylaksiasta huolimatta. Riskit
lisääntyvät seuraavissa raskauksissa varsinkin
istukkaongelmien vuoksi. Elektiivisellä
keisarileikkauksella syntyneen lapsen sopeutuminen
kohdunulkoiseen elämään käynnistyy hitaammin.
Synnytystavalla voi olla merkitystä myös myöhemmän
terveyden kannalta. Vaikka keisarileikkaus on
nyky-Suomessa turvallinen, sille on riskien vuoksi
oltava selkeä aihe. Antibiootti- ja trombiprofylaksia
ovat tietyille potilasryhmille tarpeellisia.
Välittömät leikkaukseen liittyvät riskit.
Ongelmattoman raskauden päättyessä spontaaniin
alatiesynnytykseen verensiirtoa tarvitaan vain 0,4-0,6
%:ssa. Keisarileikkauksen jälkeen verensiirron
tarvitsee noin 6 % potilaista (Ekeroma ym. 1997).
Merkittävän (yli 1 500 ml tai vähintään neljä
punasoluyksikköä vaativan tai hemoglobiinipitoisuutta
yli 40 g/l pienentävän) verenhukan riski on
kolminkertainen alateitse synnyttäneisiin verrattuna
(Waterstone ym. 2001).
Synnytyksiä hoidettaessa joudutaan joskus
tilanteeseen, jossa verenvuotoa ei saada tyrehdytettyä
muuten kuin poistamalla kohtu. Riski on
kuusinkertainen, jos synnytys on tapahtunut
keisarileikkauksella (Rageth ym. 1999). HYKS:n
naistenklinikassa 80 % synnytyksen yhteydessä
tehdyistä kohdunpoistoista on liittynyt
keisarileikkaukseen (A. Ropponen, henkilökohtainen
tiedonanto).
Kuten kaikissa gynekologisissa leikkauksissa myös
keisarileikkauksessa on virtsarakon ja
virtsanjohdinten vaurioitumisen vaara. Yhteensä
kirurgisia komplikaatioita ilmaantuu noin 2 %:ssa
keisarileikkauksista (Goer 2001). Rakkovaurioita
esiintyy alle 0,3 %:ssa ja virtsanjohdinvaurioita alle
promillessa, mutta kuitenkin yli kymmenkertaisesti
alatiesynnytykseen verrattuna (Rajasekar ja Hall 1997,
Jackson ja Paterson-Brown 2001).
Toipumiseen liittyvät komplikaatiot. Toipuminen
suuresta vatsan alueen leikkauksesta on työlästä ilman
komplikaatioitakin. Kipu ja vaikeudet suoriutua
tavallisista päivän askareista ja vauvan hoidosta
jatkuvat usein kaksi kuukautta keisarileikkauksen
jälkeen (Goer 2001).
Tavallisin synnytyksestä toipumista hidastava tulehdus
on virtsatietulehdus, jolle altistaa virtsateiden
katetrointi. Kaikilla keisarileikkauksella
synnyttäneillä on kestokatetri, ja virtsatietulehdus
ilmaantuu heistä lähes 10 %:lle, jos
antibioottiprofylaksiaa ei ole käytetty.
Antibioottiprofylaksia vähentää tulehdusten määrää yli
puolella (Smaill ja Hofmeyr 2000). Kohtutulehdus on
alatiesynnytyksen jälkeen harvinainen (0,2 %) (Chaim
ym. 2000); keisarileikkauksen jälkeen se on 15 kertaa
yleisempi antibioottiprofylaksiasta huolimatta (2,6
%). Keisarileikkaushaava tulehtuu 4-7 %:lla (Chaim ym.
2000). Ilman antibioottiprofylaksiaa haava- ja
kohtutulehdus komplisoivat jopa joka neljättä
keisarileikkausta (Smaill ja Hofmeyr 2000). Sepsis on
kuitenkin harvinainen: brittiaineistossa sitä esiintyi
0,4 promillessa kaikista synnytyksistä, mutta 12
kertaa useammin keisarileikkauspotilailla kuin
alateitse synnyttäneillä (Waterstone ym. 2001).
Suomessa antibioottiprofylaksiaa käytetään yhä enemmän
päivystyskeisarileikkausten yhteydessä, jos synnytys
on käynnissä tai lapsivesi on mennyt (J. Uotila, S.
Heinonen, T. Raudaskoski, U. Ekblad, henkilökohtaiset
tiedonannot).
Kuten kaikessa vatsaelinkirurgiassa myös
keisarileikkauksen jälkeen on mahdollista, että
suolisto lamaantuu (postoperatiivinen ileus) (Jackson
ja Paterson-Brown 2001). Tilanne laukeaa usein
konservatiivisella hoidolla mutta pitkittää
sairaalassaoloaikaa.
Kaikista synnyttäjistä noin 1 % joutuu kotiutumisen
jälkeen sairaalaan uudelleen kahden kuukauden
kuluessa, keisarileikkauksella synnyttäneet 2 kertaa
useammin (Lydon-Rochelle ym. 2000). Leikatuilla
äideillä tavallisimmat uudelleen sairaalaan joutumisen
syyt ovat kohtu- ja haavatulehdukset sekä
tromboemboliset komplikaatiot.
Lapsivuodeajan komplikaatiot. Raskaus lisää
laskimotukoksen riskin kuusinkertaiseksi, ja
keuhkoveritulppa on yleisimpiä kuolemaan johtavia
komplikaatiota raskauden ja lapsivuoteuden aikana
(Jackson ja Paterson-Brown 2001). Keisarileikkaus on
sekä laskimotukoksen että keuhkoveritulpan selkeä
itsenäinen riskitekijä. Riski kuolla
keuhkoveritulppaan keisarileikkauksen jälkeen on
26-kertainen alatiesynnytykseen verrattuna (Greer
1997). Suomessa ei käytetä rutiinimaista
tromboosiprofylaksiaa keisarileikkauksen yhteydessä
(J. Uotila, U. Ekblad, S. Heinonen, T. Raudaskoski,
henkilökohtaiset tiedonannot). Tromboosiprofylaksiaa
käytetään, jos potilas on aikaisemmin sairastanut
laskimotukoksen tai hänellä on perinnöllinen tai
hankinnainen tukostaipumus, vaikka tukosta ei olisi
aiemmin esiintynytkään. Lisäksi profylaksia olisi
suotava, jos keisarileikkausta edeltää pitkä
immobilisaatio ennen synnytystä (yli kaksi viikkoa)
tai pre-eklamptinen raskaus tai jos synnyttäjä on yli
40-vuotias (Kaaja 2001).
Seuraaviin raskauksiin liittyvät riskit. Tärkein
keisarileikkauksen jälkeisessä raskaudessa huomioitava
asia on istukan kiinnittyminen. Eteisistukan
todennäköisyys kasvaa sitä suuremmaksi, mitä enemmän
keisarileikkauksia on tehty (taulukko 2). Matalalle
tai tiukasti kohdunseinämään kiinnittynyt (placenta
accreta) istukka altistaa verenvuodolle raskauden
aikana ja synnytyksen yhteydessä, ennenaikaiselle
synnytykselle, pitkälle sairaalassaoloajalle ennen ja
jälkeen synnytyksen ja keisarileikkaukselle.
Poikkeavaan paikkaan kiinnittynyt istukka on myös
todennäköisemmin kasvanut kiinni kohtulihakseen, ja 89
%:ssa tapauksista, joissa istukka on kiinnittynyt
keisarileikkausarpeen, joudutaan kohdunpoistoon
synnytyksen yhteydessä (Jackson ja Paterson-Brown
2001).
Lapsen riskit
Välittömät leikkaukseen liittyvät vaarat. Suomessa
suurin osa keisarileikkauksista tehdään spinaali- tai
epiduraalipuudutuksessa, joihin joskus liittyvä äidin
verenpaineen lasku heikentää istukan verenvirtausta
nopeasti ja paljon. Vaikka lapsi syntyy vain muutamia
minuutteja äidin verenpaineen laskun jälkeen, hän voi
olla kärsinyt lyhytaikaisesta hapenpuutteesta (Rout ja
Rocke 1994). Yleisanestesiassa nukutusaineet menevät
istukan läpi ja lamaavat lapsen hengitystä ja
ärtyvyyttä.
Elektiiviseen keisarileikkaukseen liittyy suurentunut
vastasyntyneen hengitysvaikeuksien riski. Se on sitä
suurempi, mitä aikaisemmin ennen laskettua aikaa lapsi
syntyy. Raskausviikolla 37 vaara on seitsenkertainen
(esiintyvyys 7,4 %), ja vielä 39. raskausviikolla,
jolloin suurin osa elektiivisistä keisarileikkauksista
tehdään, riski on kuusinkertainen (esiintyvyys 1,8 %)
(Jackson ja Paterson-Brown 2001). Keisarileikkauksella
syntyneillä lapsilla on suurempi vaara joutua hoitoon
vastasyntyneiden valvonta- ja teho-osastolle myös
veren pienen glukoosipitoisuuden ja matalan
ruumiinlämmön vuoksi (Wagner 1994). Synnytyksen
aiheuttama katekoliamiinien erityksen käynnistyminen
valmistaa lasta syntymänjälkeistä sopeutumista
(adaptaatiota) varten. Elektiivinen keisarileikkaus ei
käynnistä eritystä, ja koko adaptaatioprosessin täytyy
tapahtua syntymän jälkeen (Agata ym. 1995).
Kirurgiset komplikaatiot vaanivat myös lasta; riski
saada ihon laseraatio veitsestä kohtua avattaessa on
1,3-1,9 %, perätilassa olevalla sikiöllä vielä
suurempi (Goer 2001).
Keisarileikkauksen jälkeiseen synnytykseen liittyy
lisääntyneitä vaaroja myös lapsen kannalta.
Perinataalikuolleisuus on suurentuneen
kohturuptuurariskin vuoksi kahdeksan kertaa suurempi
verrattuna ensisynnyttäjien tai niiden
uudelleensynnyttäjien lapsiin, joille ei ole
aikaisemmin tehty keisarileikkausta (Smith ym. 2002).
Myöhempään terveyteen liittyvät riskit. Synnytystapa
saattaa vaikuttaa vastasyntyneen immunologiaan.
Alateitse syntyneiden lasten veressä on enemmän
liuskatumaisia valkosoluja, monosyyttejä ja
luonnollisia tappajasoluja kuin keisarileikkauksella
syntyneillä. Lisäksi fagosyyttien toimintakyky on
alateitse syntyneillä lapsilla parempi jopa vielä
kuusi kuukautta syntymän jälkeen (Grönlund ym. 1999).
Näillä tekijöillä saattaa olla merkitystä myöhemmän
atopian, astman tai infektiokierteen syntymisen
kannalta (Xu ym. 2001)."
Keisarileikkauksen riskit
Duodecim
2003;119(7):593-598
Terhi Saisto ja Erja Halmesmäki