pelkkiä ongelmia

Tuntuuko kenestäkään muusta siltä, että suhde on täynnä ongelmia ja riitoja?
Musta tuntuu (ja varmaan avomiehestänikin) siltä, että viimeinen vuosi on ollut älytöntä taistelua ja tappelua. Onko tämä kaikki sen arvoista?
Olisi niin mahtavaa, kun joku tulisi kertomaan, mitä tehdä tällaisessa tilanteessa? Tuntuu, kuin olisin menettänyt koko elämänhaluni kotona, töissä viihdyn ja olen kuin eri ihminen.
En ole (tai ainakaan haluaisi olla) luovuttaja-tyyppiä. Ehdottomasti haluan taistella tämän suhteen puolesta ja rakastan miestäni. Mutta mitä mun pitäisi tehdä? Pariterapiat on käyty ja on yritetty keskustella, ainakin minä...
Omat ongelmansa tuo se, että olemme uusperhe (avomiehelläni on lapsi edellisestä suhteestaan). Kaikista eniten arjessa mua ottaa valtavasti päähän se, etten tee mitään oikein. Avomieheni neuvoo minua pienimmissäkin asioissa: tänään työnsin hänen lapsensa pyörää väärin, leipomaani leipään laitan liian vähän suolaa, ruuat teen yleensä aina väärin, avaan suuni väärällä hetkellä, haluan seksiä väärään aikaan, ajan autoa väärin ja lista on loputon. Olen kyllä sanonut ihan asiallisesti (ja asiattomasti ) tosta, mutta se kääntyykin mua vastaan. Mulle ei kuulemma saa sanoa mistään mitään. Pitäisikö mun vaan sopeutua siihen, etten ikinä tee mitään oikein? Lopettaa olemasta "herkkä". Mulle, kun riittäis, että pitäis vaikka vaan suunsa kiinni ja antais mun sitten rauhassa tehdä kaiken VÄÄRIN!

 

Kyllähän tuo lannistaa ihan ketä tahansa, jos jatkuvasti saa kuulla tekevänsä kaiken väärin. Ei ole kovin kivaa käytöstä mieheltä. Ite en jaksais kovin kauan tommosta kuunnella. Meilläkin mies joskus noista kokkaushommista kommentoi mun tekemisiä, että teen väärin. Mies kokki koulutukseltaan ja tottakai häneltä esim. paprikan pilkkominen käy paljon näppärämmin kuin multa. Mä sitten puhuin hänelle asiasta, että asioita voi tehdä monella tavalla, kun ei välttämättä sitä yhtä oikeaa tapaa ole olemassa. Mies onneks tämän ymmärtänyt, eikä enää nykyään kommentoi mun paprikan pilkkomista tai muutakaan tekemistä, jos teen asioita eri tavalla kuin hän. Mutta jos olis jatkanut tuota, että teen asioita väärin, niin varmaan olisin jossain vaiheessa hänelle todennut, että taidan olla sitten ihan väärä ihminen sulle, kun en kerran mitään osaa tehdä oikein.

En tiedä mistä tuo sun miehen käytös johtuu, mutta eihän tuo oikein ole. Voisko olla, että miehellä on itellään paha olo jostain ja purkaa sen sitten suhun tolla käytöksellään?

 

Tuohan oli kuin ote meidän suhteesta! meillä on myös uusperhe, tosin se lapsi ed. liitosta on minulla. Meillä on kans ongelmia vaikka muille jakaa. Olimme tässä anoppilassa yökylässä ja huomioin myös sen, että kertaakaan - ei kertaakaan - hän sanonut minusta MITÄÄN hyvää, moitteita tuli, välillä leikin varjolla, välillä tosissaankin. Tämä kuitenkin on VAIN yksi niistä monista muista ongelmista.

 

Ihan kuin meillä (huokaus), tosin meillä ei ole kyseessä uusperhe. Mies jaksaa nipottaa milloin minkäkin purnukan paikasta tai mistä tahansa mitä teen. Itse en viitsi edes vaivata päätäni sillä, mihin kohtaan hyllyllä mieheni jättää jonkun toisen purnukan.

Hänenkin mielestään minulle ei koskaan voi sanoa mistään, ja hän alkaa heittää varsinaista marttyyrishowta, jos en malta kiltisti pitää suutani kiinni. Ja jos pidän suuni kiinni, en ota hänen mielipiteitään tarpeeksi huomioon (huokaus).

Olen ollut huomaavinani, että syksypuoli on meillä aina rankempaa ja kevätauringon myötä helpottuu. Niin että kai se on yleisestä hyvinvoinnista kiinni. Ja siitäkin, että meidän välillä on puhumattomia asioita. Kun ei tää parisuhde toimi oikein millään tasolla kovin hyvin...

 

Voisit alkaa näissä "oikaisutilanteissa" joissa sinua torutaan kuin pientä lasta kysymään seuraavia kysymyksiä:

Miksi sinun täytyy latistaa minun elämää ja toimintaa?
Oletko sinä niin heikoilla, että sinun täytyy tälläkin huomatuuksella tukea omaa identiteettiäsi ja olemistasi?
Sinä et voi arvostella minua päivästä toiseen, miksi teet niin?

Ja sitten on sellaisia selkeitä lauseita kuin "Sinä et sano noin, et enää koskaan, ymmärrätko? Sinä et voi puhua ihmiselle, jota rakastat, tällä tavalla!" Sano ne rauhallisesti ja selkeäsi, tee rajat miehen puheille ja sanoille. Ja pidä ne, rajojen rikkomisesta seuraa joka kerta pitkä "nalkutuspuheenvuoro" mutta se sinun on pakko pitää, sillä sinun on suojeltava itseäsi ja mieltäsi.

 

No joo... suosittelisin kyllä itse pysytellä aikuisena siinä tilanteessa ja sitten asettelemaan kysymykset miehelle. Tai tilanteen mentyä ohitse alkaa kertoa, että sinusta tuntuu pahalta, kun saat niin paljon negatiivista palautetta.

Meinaan kun alkaa moittia kuin aikuinen pahaista kakaraa, saa yleensä vastaukseksi vain pahaisen kakaran kiukuttelua...

 

En tietenkään toivo, että kenellekään kerrotaan jatkuvasti, että tekee asioita väärin, mutta suoraan sanottuna ihan mukava kuulla, että on muitakin perheitä, missä on tämä sama ongelma.
Nyt meilläkin on mennyt paremmin, mikä tosin johtuu varmaan siitä, että olen itse saanut vaan nukkua ja olla hoivattavana kuumeen vuoksi. Pitäisiköhän olla useammin kipeänä ?

Aina, kun otin tämän asian puheeksi, tilanne kärjistyi ja muuttui vain toistemme syyttelyksi. Niinpä yksi ilta oikeasti lähetin sähköpostia samassa huoneessa istuvalle avomiehelleni. Kuulostaa ehkä hassulta... Kirjoitin, miltä musta tuntuu, kun jatkuvasti saa kuulla tekevänsä kaiken jotenkin väärin. Sain oikein mukavan vastauksen sähköpostiini, eikä me olla sen koommin asiasta puhuttu... Mutta tuntuu, että parempaan suuntaan ollaan menossa

Tsemppiä muillekin!

 

Nuo tunteet on tuttuja, sekä mulle että miehelleni. Miehestä tuntuu, että minun mielestä hän ei tee mitään oikein lasten kanssa ja musta tuntuu, etten tee mitään oikein hänen mielestään. Ja sitten ku asiasta puhutaan, niin kumpikaan ei ajattele, että toinen olisi väärässä tai tekis väärin!

Omalla kohdalla olen päätynyt siihen, että mun täytyy parantaa itsetuntoa/itsetuntemusta. Mitä sitten jos toinen haluaa neuvoa tai tekis asioita erilailla, miksi mun pitäis tuntea itteni surkeaksi ja huonoksi.