Pelkäätkö sinä koskaan, että "mitäköhän noista meidänkin lapsista tulee?!"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tunnustus
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tunnustus

Vieras
Tämä murhe on kanssani päivittäin.
Sanokaa mulle, et se on osa äidin roolia, onhan?!

Olemme erittäin onnellinen ja kohtuutasapainoinen perhe. Mutta itselläni tahtoo mennä hermot silloin tällöin lasten kanssa tässä kotona ja tulee sitte äristyä ja huudettua ja joskus raivottuakin...minulla on periaate, että AINA pitäisi KAIKKI saada selvitettyä fiksusti keskustelemalla, oli sitten se tappelukaveri aikuinen tai lapsi. Toki lapselle puhutaan "lapsen lailla", mutta tajuatte varmaan.
Niin...ja vaikka kovasti näin aina tahdon, siltikin väliin "menee hermot" ja alan karjumaan jotain "voi tuhannen talipää, eikö mene perille!?!" *nolostuu*
Aina, kaikkien riitojen ja erimielisyyksien jälkeen meillä puhutaan ja selvitetään ja kerron lapsille, miksi toimin mitenkin ja sovimme asiat.
Meillä jaetaan paljon rakkautta, kaikin puolin. Miehen kanssa emme polta, juo, emmekä rellestä missään määrin, rakastamme kotielämää. Emme hakkaa ketään.

Olenko outo äiti?! Onko minulla oikeasti aihetta pelätä, että lapsistamme tulee jotain sekopäitä minun takia...?
 
Ei sitä kannata miettiä. Se on oikeastaan varmaan ihan sama kuinka tekee niin aina löytyy joku syy traumaan juuri lapsuudesta. Mä koitan tehdä sen mukaan mitä sydän ja järki sanoo, että voin päivän päätteeksi katsoa itseäni silmiin eikä hävetä. Mun tapa toimia voi kuitenkin jollain tapaa olla vahingollinen lapselle, en ole tarpeeksi tai liian paljon sellanen ja tuollainen.. Ei kannata pyrkiä täydellisyyteen, siinä ei hajoa kuin pää ja mitä apua sellaisesta äidistä ainakaan on?? Vaikutat todella epävarmalta vanhemmuuden suhteen, se ei ainakaan ole hyväksi. Lakkaa miettimästä mitä jossain kirjassa sanotaan tai kuinka naapurissa eletään- kuuntele itseäsi ja lapsiasi. Jos ihan rehellisin silmin katsot, niin näet lapsistasi ovatko he onnellisia.

Ei joku huutaminenkaan silloin tällöin ole niin vaarallista, jos pyydät anteeksi sen jälkeen. Ole vain rennosti oma itsesi, siihen kuuluu kaikenlaisten tunteiden näyttäminen. Nyt vaan pipoa löysemmälle ja luota itseesi!! :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja taikatalvi-03:
Ei sitä kannata miettiä. Se on oikeastaan varmaan ihan sama kuinka tekee niin aina löytyy joku syy traumaan juuri lapsuudesta. Mä koitan tehdä sen mukaan mitä sydän ja järki sanoo, että voin päivän päätteeksi katsoa itseäni silmiin eikä hävetä. Mun tapa toimia voi kuitenkin jollain tapaa olla vahingollinen lapselle, en ole tarpeeksi tai liian paljon sellanen ja tuollainen.. Ei kannata pyrkiä täydellisyyteen, siinä ei hajoa kuin pää ja mitä apua sellaisesta äidistä ainakaan on?? Vaikutat todella epävarmalta vanhemmuuden suhteen, se ei ainakaan ole hyväksi. Lakkaa miettimästä mitä jossain kirjassa sanotaan tai kuinka naapurissa eletään- kuuntele itseäsi ja lapsiasi. Jos ihan rehellisin silmin katsot, niin näet lapsistasi ovatko he onnellisia.

Ei joku huutaminenkaan silloin tällöin ole niin vaarallista, jos pyydät anteeksi sen jälkeen. Ole vain rennosti oma itsesi, siihen kuuluu kaikenlaisten tunteiden näyttäminen. Nyt vaan pipoa löysemmälle ja luota itseesi!! :)

Kiitos vastauksesta. On totta, että tavoittelen kokoajan täydellisyyttä, vaikken suinkaan elä enkä ole sitä...sillä emmehän ole täydellisiä kukaan.
On totta, että minun pitäisi päästä jotenkin sinuiksi tämän vanhemmuuden kanssa...tällainen liika yrittäminen tuskin hyväksi tämäkään!
Jos katson lapsiamme ihan rehellisin silmin, voin sanoa että yleensä he ovat hyvin onnellisen oloisia. Tiedän sen itsekin, mutta en jaksa aina uskoa.
Iltaisin kykenen katsomaan itseäni peilistä, kai sekin hyvä merkki kuitenkin.
 
Tuleehan sitä joskus mietittyä... Mutta suurempi huolen aihe mulla on kyllä se että miten ihmeessä saan lapset pidettyä niin ettei niille satu mitään pahaa. Ettei kukaan aiheuta heille kärsimystä/tuskaa:/ Maailma kun on sellainen kun on ja kaikenmoisia hulluja joka nurkan takana:(

Myös lasten tulevaisuus huolettaa, siis esim. saavatko mieleisensä ammatit, mieleisensä puolison, välttyvätkö huumeilta jne. Onhan niitä murheita äidillä vaikka kuinka. Pitää vaan oppia olemaan liikaa murehtimatta, vaikka ei se kyllä helppoa ole ollenkaan....
 

Yhteistyössä