Pelkään jatkuvasti, että lapselleni sattuu jotain.

[dfdf]

Voit elää elämäsi joko peläten tai sitten nauttien siitä. Kumman valitset?

Minä ainakin elän tässä hetkessä ja nyt. En halua hukata tästä arvokkaasta ja ainutkertaisesta elämästäni yhtään turhia murehtimalla tai pelkäämällä.

 

["jossu"]

mä luotan siihen, että jos lapsellani on kuolemanaika, hän kuolee, vaikka minä olisin vierellä katsomassa. parhaansa tulee tehdä, huolehtia niin hyvin kuin mahdollista, mutta täytyy myös elää. mitä järkeä on elää, jos koko ajan pelkää kuolevansa? ymmärrän ap:n aloituksen, koska itsellänikin oli nuo ajatukset kun pienin oli reilun puolen vuoden ja oli jonkinasteista synnytyksen jälkeistä masennusta. pelkäsin koko ajan, että jollekin lapselle tapahtuu jotain pahaa. lopulta en saanut illalla enää edes unta, kun mietin, mitä pahaa seuraavana päivänä voisi tapahtua... illalla ennen nukkumaan menoa käyn aina tarkistamassa, että lapset nukkuvat rauhassa ja hengittävät normaalisti, mutta keskellä yötä en käy, jos ei jotain erityistä ilmene.

 

[Juuri niin]

"jossun" kanssa samaa mieltä siinä, että jokaisella on aikansa, jota ei voi muuttaa. Eikä tietenkään tarkoita, ettei normaalisti huolehdi - ja huolestu. Aikaisemmin pelkäsin paljonkin, sitä mukaa kun lapset kasvoivat ja alkoivat enemmän kulkea "omia teitään" pelot vain lisääntyivät kun en ollut heitä vahtimassa. Jossain vaiheessa tajusin, etten voi kuluttaa elämää pelkäämiseen. Teen parhaani heistä huolehtiakseni, loppu on "korkeimman kädessä", aina voi tapahtua jotain. Ja kenenkään ei tarvitse hermostua, en ole himouskovainen tms., uskon vain että meillä kaikilla on kohtalomme.

 

["joooo"]

tiettyyn pisteeseen asti pelkääminen on normaalia. Jos se haittaa joka päiväistä elämää ja tosiaan yölläkin pitää monta kertaa nousta tarkastelemaan nukkuvaa lasta, niin peloista kannattaa puhua ammatti-ihmiselle. Esim hoitamaton masennus voi aiheuttaa tuollaista. Pelko ei pidä ketään hengissä, se voi korkeintaan estää oman elämisen ja siitä nauttimisen.